Ystävänpäivän erittäin suklainen kakku

Eli nopeasti sanottuna YES-kakku.

Tee omalle kullallesi niin kuin pitää tai sitten niin kuin minä teen.

Eli pohjana on ihan perinteinen sokerikakun ohje.

3 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta

+ kaakaojauhetta (sitä oikeaa)
+ leivontasuklaata
+ koristeita kuten sokerimassaa, sokeriruusuja tms.

  1. Mittaa munat ja sokeri kulhoon. Vaahdota.
  2. Mittaa leivinjauhe jauhoihin ja sekoita se munavaahtoon.
  3. Halutessasi voit lisätä kakkuun sisältöä kaakaojauheen tai vaikka leivontasuklaan avulla.
  4. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 60-70 minuuttia.
  5. Koristele.

Tai tee niin kuin minä:

  1. Laita uuni tasalämmölle 175 asteeseen.
  2. Ota lasi ja riko sinne kolme munaa (alkuperäinen ohjeeni tosiaan neuvoo mittaamaan asiat lasilla näin ikään, ensin munat ja sitten saman verran sokeria ja jauhoja kuin mihin munat lasissa ylettyivät – piste sinulle jos ajattelit kaksimielisesti).
  3.  Kaada munat vatkauskulhoon.
  4. Kaada vatkauskulhoon pieni keko sokeria ja ymmärrä, että sokerin piti mennä lasiin.
  5. Kaada lisää sokeria lasiin ja arvioi määrä ikäänkuin oikeaksi. Kaada sokerit vatkauskulhoon. Laita lasi jonottamaan tiskikoneeseen.
  6. Vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi.
  7. Etsi lasia mitataksesi munien märkämitalla tarvittavat jauhot. Ole iloinen siitä, ettet laiskuuttasi ole tyhjentänyt astianpesukonetta ja näin ollen lasi löytyy pöydältä.
  8. Kaada sinne liikaa jauhoja. Ole välittämättä asiasta.
  9. Lisää jauhoihin teelusikallinen leivinjauhetta.
  10. Kaada kuivat aineet munasokerivaahtoon.
  11. Etsi kakkuvuoka, rasvaa ja korppujauhoita se.
  12. Muista tässä vaiheessa että suunnittelemasi tummasuklaahippuset tulee lisätä ENNEN kuin kakku menee uuniin. Etsi suklaa kaapista.
  13. Huomaa, että se on valkosuklaata.
  14. Päätä tehdä tiikerikakku ja kaada aitoa kaakaojauhetta taikinaan. Sekoita vähän.
  15. Kun olet sekoittanut taikinaa liikaa, päätä tehdä siitä todella ruskea.
  16. Kaada taikinaan mielivaltaisesti kaakaojauhetta.
  17. Ota puolikas leivontasuklaalevy ja leikkaa se veitsellä pienempiin palasiin.
  18. Lisää se valmistamaasi kaakaoon, jossa on taikinaa.
  19. Kaada koko hoito kakkuvuokaan.
  20. Odota ja ihmettele miksi uunin lämpiämisessä kestää.
  21. Muista, että uunissa on sittenkin kaksi merkkivaloa ja se on ollut lämmin jo jonkin aikaa.
  22. Laita kakku uuniin.
  23. Unohda munakello, unohda kaikenlaiset kellot ja arvioi aika päin mäntyä.
  24. Muista kakku kun se alkaa tuoksua.
  25. Ota kakku jäähtymään ja odottamaan koristelua. Vie se lopulta parvekkeelle koska jäähtymisen odottelu kyllästyttää.
  26. Ota sokerimassaa kaapista ja leikkaa pala puoliksi. Kaulitse tomusokeripinnalla.
  27. Huomaa, että sokeria on liian vähän ja ota toinenkin puolikas kaulittavaksi. Lisää tomusokeria.
  28. Nosta kaulittu sokerilevy sivuun odottamaan käsittelyä kun voitelet kakkusi pinnan pakkauksen ohjeiden mukaisesti vaikkapa sillä tekemättömistä ruuneperin tortuista jääneellä vadelmamarmeladilla.
  29. Huomaa, että voidellun kakun sekä sokerilevyn yhdistäminen on hankalaa.
  30. Ratkaise ongelma. Käytä paljon leivinpaperia.
  31. Käännä kakku sokerilevypuoli ylöspäin. Opi jälkiviisaana, että mikäli juuri käytetyn hellan päälle laittaa sokeria seisomaan, se sulaa.
  32. Yritä irrottaa sokerimassa leivinpaperista ja yritä työntää vadelmamarmeladia takaisin.
  33. Mieti kuumeisesti.
  34. Koe väsymystä ja vakuutu siitä että tässäkin tilanteessa nopea toiminta eli niin sanottu laastaritekniikka lienee parasta. Nosta leivinpaperi.
  35. Katsele reikiä kakussa.
  36. Painele sokerilevy kakun reunoihin ja leikkaa yli jäävä osa pois. Älä tarkista kakun yläreunaa.
  37. Kaulitse yli jäänyt sokerimassa levyksi. Lisää tomusokeria sen tarttuessa pöytään. Poista leivinpaperi välistä.
  38. Kaulitse sokerimassa uudestaan. Lisää tomusokeria massan päälle sekä alle sen jäädessä pöytään. Raaputa massaa pöydän pinnasta.
  39. Läimi käsissäsi sokerimassa taas palloksi ja hiero sitä pöytäpintaan tarttuneiden palasten irtisaamiseksi.
  40. Huomaa petsatun pöytäpinnan päästävän väriä sokerimassaan.
  41. Heitä sokerimassapallo roskiin.
  42. Mieti jälleen kuumeisesti.
  43. Kaiva kaapista koristeruusuja, koristelehtiä, valkoista sokeritahnaa. Kittaa sokerilla kaikki repeämät ja silottele niitä veitsellä.
  44. Siirrä vasta tässä vaiheessa kakku pois hellan vierestä.
  45. Koristele kakun reunat sokeritahnalla, lisää ruusuja kaikkiin kohtiin, mistä hillo paistaa läpi.
  46. Harkitse vielä vihreällä sokeritahnalla kirjailemista mutta päätä että se olisi liikaa. Tämä onkin päivän projektissa se kaikista viisain päätös.

Koston jäljet

Kouluammuskeluita on nähty jo Suomessakin. Itse koin Jokelan hyvin läheltä vaikka en koulussa ollutkaan, sillä olin tuolloin IRC-Gallerian asiakaspalvelussa töissä. Tilanteeseen reagoiminen ennen mediaa sekä aktiivinen käsitteleminen vielä päiviä, jopa viikkoja sen jälkeen jätti jälkensä niin asiakaspalvelijoihin kuin käyttäjiinkin.

Katselen tässä Investigation Discoverylta Killer Kids -ohjelmaa joka käsittelee kouluammuskelijoita. Pitää ihan kommentoida kun asiaa tutkineet sun professorit ja muut kovaan ääneen puhuvat kouluammuskelijoista sekä tapahtumien uutisoinnista niin, että jos lapsilta vietäisi vain aseet tai uutisointia ei olisi, niin sitten lapset eivät saisi tuhoisia ajatuksia. Onhan siinä varmaan joo pointtia, et tiedä kengistä jos et koskaan ole sellaisia nähnyt tai sellaisista kuullut, mutta ei se silti estä sinua tekemästä itsellesi sellaisia.

Kouluammuskelijoiden teot ovat hirvittäviä, eikä niitä tule hyväksyä. Kuitenkin on järkevämpää yrittää ymmärtää tapahtunutta kuin pitää sitä käsittämättömänä sillä kauhistelu ei johda mihinkään. Hyvin pieni osa ihmisistä tekee jotain sellaista pelkän tappamisenhalun vuoksi, sillä miksi mennä juuri kouluun tappamaan jos se on pääasia, ellei se koulu sitten ole lähimpänä. On ymmärrettävä myös se, että taustalla voi olla syy johon reagoiminen olisi paljon hyödyllisempää kuin teon tuomitseminen ja piilottaminen.

Esimerkiksi mielenterveysongelmat, kodin olot tai koulukiusaaminen. Osaan sorrettua elämää eläneenä hyvin ymmärtää sellaista epätoivoa ja vihaa mitä kiusattu ihminen kokee. Lapsilla varsinkin koulu kattaa koko maailman. Siellä epätoivoa, pelkoa ja tuskaa kokenut ihminen voi haluta antaa samalla mitalla. Ei ole tavatonta, että kouluammuskelija päättää tähdätä niitä ihmisiä, jotka merkitsevät tälle eniten kuten kiusaajia ja välinpitämättömiä sivustakatselijoita. Miltei joka päivä joku kostaa ystävälleen, perheelleen tai vaikka lähikaupan kassalle sen kohtelun jonka hän on kokenut itselleen vääräksi, eikä se taipumus tappaa vähennä sitä syytä, joka on tämän ihmisen mielessä saanut koko lumipalloefektin aikaan.

Tämän sanottuani minua raivostuttaa myös se, miten yhteiskunta ja media ovat ihan suoraan sanottuna tekopyhiä umpiluupäitä näiden asioiden äärellä. On oikein, että asiat uutisoidaan, mutta niillä ei pidä mässäillä rahan vuoksi. Jokelan uhrit ovat kovaankin ääneen arvostelleet tiedotusvälineiden tunkeutuvaa asennetta, joka vain pahensi koko tilannetta. Mediaa ei kuitenkaan voi syyttää kokonaisuudessaan, sillä kansa ostaa kohulööppien perusteella uutisensa. Siihen on syynsä miksi keltainen lehdistö kukoistaa ja vakavammat journalistiset julkaisut joutuvat taistelemaan lehtensä puolesta. Siihen on syynsä, miksi kohulööppejä tehdään. Niitä tehdään ihmisten vuoksi.

Tavallinen kansalainen rakastaa skandaaleja. On niin ihanaa pöyristyä. On ihanaa yleistää, liioitella, kauhistella ja juoruta. Kouluammuskelut kuten Jokela ovat hirvittäviä rikoksia, joiden ymmärtäminen millään tasolla on niiden myötäilyä ja hyväksymistä. Jokelan ammuskelijaa kiusattiin? Ihan oikein sille, se ihminenhän syntyi pahana! Minä en koskaan sellaista tekisi, kiusattiinhan minuakin, monesti varastivat kumin kun sitä lainasin. Teinit on just tollasia, draamakuningattaria, ikään kuin ketään muuta ei olisi kiusattu. Räkänokille lisää kuria ja ne mamut pois Suomesta! Lapsille annetaan muutenkin ihan liikaa karkkia ja niitä hyysätään kotona, äidit aina vaan antaa anteeksi vaikka tekis mitä, vandaalejahan ne on kaikki.

Ei kouluammuskelijan ymmärtäminen ole tekojen hyväksymistä. Ei kouluammuskelusta terveellä kritiikillä tai jopa tekijälle myötätunnon osoittaminen ole teon hyväksymistä. Ei asian monisyinen tarkastelu ota uhrien uhriutta pois, tai vähättele heidän kärsimyksiään.

Eikä se, että tekoa tekemättömänä asian kauhistelu ja ampujalle (tai vaikka “kaunottareen” hurahtaneelle ministerille) tappouhkausten huutelu tee sinusta yhtään enemmän jaloa. Tappouhkaukset ovat idiootin reaktio. Tappouhkaukset ovat niitä, mitä kouluammuskelijat antoivat ennen tekoaan. Tappouhkaus on sellainen asia, jota normaali, tervejärkinen ihminen ei tee. Nyky-yhteiskunta on kuitenkin tehnyt tappouhkauksista normin ja sitten kansa kehtaa arvostella ihmisiä, jotka tekevät asialle jotain. Ei se media ole ainoa asiaan syyllinen, meidän kaikkien tulisi ymmärtää miten kieroutuneesti sitä nykyään ajatellaan ongelmista sekä niiden ratkaisemisesta, sillä jos tappouhkauksia on niin helppo antaa, niin ei se teon toteuttaminenkaan niin käsittämätöntä ole. Se vaan kertoo tilanteesta, jossa tekijä ei ole nähnyt muuta mahdollisuutta. Onko meillä oikeus tuomita joku suoraan vain siksi, että meille on annettu mahdollisuus?

Kouluammuskelujen vaara ei tule poistumaan, ennen kuin vanhemmat ymmärtävät opettaa lapsilleen empatiaa, ystävällisyyttä sekä lähimmäisenrakkautta. Tämä ei koske pelkästään sitä, että kiusaaminen saataisi loppumaan vaan myös sitä, että muut ottavat syrjäytyneet joukkoonsa sekä puuttuvat laiminlyönteihin. Tämän jälkeen saamme karsittua joukosta ne, joilla ihan oikeasti on ongelmia siinä määrin, että kouluammuskelusta haaveileminen on pelkkää tappamisen halua.

Chisu ja piraattilapset

Tänään sosiaalisessa mediassa alkoi levitä hirveä paskamyrsky liittyen Chisun levyyn ja sitä ladanneeseen yhdeksänvuotiaaseen. Isän mukaan tyttö oli säästänyt Chisun levyä varten, mutta ei ollut vielä saanut rahaa tarpeeksi. Kaikilla kavereilla levy jo oli ja tyttö olisi halunnut itsekin kuunnella musiikkia. Isä oli tuolloin kehoittanut tytärtään etsimään kappaleita internetistä, jolloin kuulemma tyttö oli vahingossa ladannut kappaleita koneelleen. Siitäkin huolimatta, että oli saanut virheilmoituksen eivätkä tiedostot olleet soineet, sai perhe TTVK:lta laskun. Laittoman lataamisen vuoksi heidän tulisi siis maksaa 600 euroa sakkoa sekä allekirjoittaa vaitiolosopimus jolla koko rike olisi kuitattu. Isä ei suostunut, eikä mitään tapahtunut pitkään aikaan, kunnes noin vuoden päästä poliisi saapui ovelle takavarikoimaan konetta ja totesi sivulauseessa miten sakon maksaminen veisi koko ongelman mennessään.

Tässä on mooonen monta herkullista kohtaa jota tarkastella.

Esimerkiksi se, että jos lapsella ei ole rahaa levyyn, olisi siinä hyvä hetki opettaa säästämisen ja saavuttamisen iloista eikä vaan ohjeistaa etsimään laittomia tai vähintäänkin epäilyttäviä kappaleita. Lisäksi torrent-sivustoilta ei pysty lataamaan mitään ilman ennalta koneelle ladattua ohjelmaa joka lataa ja samalla jakaa haluttua tiedostoa edelleen. Torrent tarkoittaa virtaa ja juurikin se lataaminen pitää yllä myös muille jakamista. Isä lienee siis joko sievistellyt asiaa tai tyttö vähätellyt tekoaan.

Sitten toisekseen voimme ihmetellä sitä, miten valtiosta riippumaton yhdistys pystyy saamaan sellaisen aseman tässä maassa, että se voi valjastaa poliiseja ajamaan perintäasioitaan. Mikä on tämä vaitiolosopimus jos kerran kyseessä on lain mukainen sakko? Mihin ne sakkorahat menevät, menevätkö ollenkaan itse artisteille? Millä perusteella menetetyt tulot lasketaan, kun piratismi kuitenkin toimii myös mainoksena artisteille itselleen, entä onko se nyt ollenkaan sopivaa poliisin ohjeistaa tutkittavana olevaa “maksamaan laskun” ongelmasta eroonpääsemiseksi? Itse lisäisin mukaan vielä kysymyksen siitä, miksi ihmeessä musiikin ja elokuvan oikeuksia valvotaan ihan kolmen perijäfirman voimin kun kaikki muut taiteet eivät sitten saa yhtään mitään hyvityksiä mistään?

Chisu itsessään ei Facebook-sivunsa mukaan tiennyt tästä, että levynsä levittämistä kytättiin. Tämä on vähintäänkin hämmentävää, sillä aiheesta on uutisoitu hyvin laajasti. Toisaalta TTVK taas kieltää luoneensa ansatiedostoja sivustoille, mutta kuitenkin sitä on ihan validia epäillä sillä tarinan mukaan tyttö oli pystynyt lataamaan tiedoston joka ei sitten auennutkaan. Se nyt on ainakin ihan selvää, että Chisulle itselleen tämä on aivan hirvittävä PR-katastrofi, eikä se varmastikaan hetkauta vaitiolosopimuksia heiluttelevaa perintäyhdistystä.

Sosiaalinen media on osaltaan ottanut asiaan asenteen “Chisu kyttää lapsia” vaikka siitä ei ole kyse. IP-osoite ei näytä sitä, kuka siellä on ladannut ja mistä sen tietää, olisiko se lataaja ollut vaikka isä itse. Medialukutaito kyseisessä perheessä on ainakin ollut ihan ala-arvoista ja pahimmillaan perhe ei ole edes tiennyt syyllistyvänsä rikokseen mikä taas antaa syyn miettiä ihan validia kysymystä: voiko tietämättään lakia rikkoneen ihmisen tuomita ilman lieventäviä asianhaaroja?

Typerä se tyttö on ollut, typerä myöskin isä joka kannustaa hakemaan ilmaiseksi muualta kuin säästämään rahaa. Typeriä kaikki koko korttelissa kun kerran levyjä oli kaikilla muilla mutta kukaan ei osaa polttaa CD:tä. Typerä on Suomen kansa joka sallii TTVK:n kaltaisen nigerialaisen prinssin kirjeitä lähettelevän firman toiminnan eikä kyseenalaista sitä millään tavalla.

Loppujen lopuksi typerintä ja kaikkein älyttömintä koko jutussa on se loputon suo tietämättömyyttä, mikä piratismiin liittyy. Naurettavan kokoiset korvaukset tavallisilta kuluttajilta, jotka lasketaan tuulesta temmattujen lukujen mukaan. Kukaan ei ole onnistunut arvioimaan kuinka paljon levyjä ostettaisi ilman piratismia koska piratismi ja Spotifyn kaltaiset nykyaikaa palvelevat järjestelmät ovat nostaneet levymyyntiä. Siitä huolimatta piratismia vastaan taistellaan, kun oikea ratkaisu olisi työstää uudenlaista tarjontaa ja järjestelmää. Siinähän taistelette kun kansa on 2010-luvulla ja virkavalta jäänyt jonnekin ysärin pauloihin. Napsterista lähtien on se sama levy jäänyt päälle.

Onneksi meille tulee sentään ulkomaisia palveluita kuten Netflix tai HBO Nordic jotka taistelevat piratismia vastaan oikealla tavalla – uudistamalla hinnoittelua, tarjontaa ja asennetta.

Ajat on muuttunu

Niihä se on, että ajat on nytte sitte erillaaset ku aijemmi. Sillo joskus entisvanahaa sitä vaan oli iltasi kotona jos halus ja jos kävi suihkusa niin sitte oli märkä eikä mittää muuta.

Mut joo, nytte ei oo ennää sillee. Nytte jos menee joku meiä perhees suihkuu niin sitä joko joutuu seisommaa oven takana ja oottamaa et millo sinne pääsee tai sitte on se joka joutuu kauheel kiireel juoksemaa pois. Tai sitte jos on vielä se, joka joutuu sit kylyvettää tota vauvvaa nii sitten sen kylyvyn jälkeen on vauvva märkä ja näläkänen ja kaiken sen häsläämise jäläkee sitä on kylyvettäjäki märkä ja väsyny.

Niio ajat muuttunnu.

Arpajaisista ja kickstarterista

Kickstarter on sellainen palvelu, jossa esimerkiksi pelintekijä voi esitellä ideansa sekä määritellä sen toteuttamiseen tietyn minimisumman. Mahdolliset rahoittajat, tässä tapauksessa pääosin ihan tavallinen kuluttaja, käyvät läpi esityksiä ja lahjoittavat haluamansa summan niille tekijöille, joiden ideaa ja projektia haluavat tukea. Rahoja ei veloiteta rahoittajilta ennen kuin tekijän määrittämä summa ylittyy, tämän jälkeen hän toteuttaa ideansa ja rahoittajat saavat pelin postissa. Kyseessä on siis tietynlainen tuotteen ennakkotilaus, tässä tapauksessa tuote vaan on olemassa suoraan kuluttajien toiveesta.

Konsepti on ollut kansainvälinen hitti, nimittäin jo useampi ideanikkari on kerännyt pelinsä tai elokuvansa tai minkälie minimirahoituksen täyteen sekä reilusti enemmän, rikkoen ennätyksiä toistensa jälkeen. Kerätyt rahat käytetään samaan projektiin edelleen, mutta usein tuotteen lisäksi tarjotaan jotain extramateriaalia, kuvataan videoblogeja sun muita joilla rahoittajat saavat innolleen sekä uskolleen vastinetta. Tämä rahoitusmalli onkin mitä parhain tapa saada palautetta siitä, mitä kuluttaja haluaa. Se on myös hiljalleen kertonut päättäjille siitä, mistä ihmiset ovat valmiita maksamaan ja miten asiat voidaan nykymaailmassa hoitaa.

Suomessa kuitenkin olemme törmänneet entisen ja tulevan aiheuttamiin ristiriitoihin. Suomen laissa kielletään tietynlainen rahankeräys, ihan vaan siksi ettei kuka tahansa voi kerätä ihmisiltä rahaa omiin itsekkäisiin tarkoituksiinsa. Tietenkin tämä sitten raivostuttaa ja ärsyttää kun poliisi asiaan puuttuu lain nimissä, kun uusi konsepti luetaan helposti vanhassa laissa samaksi kuin Jokke Jokapoika myisi tyhjiä paperilappuja torilla. Nyt olisikin tarpeen pieni päivittäminen, muun muassa Kickstarterin tapaisia konsepteja tulee tukea eikä tukahduttaa. Maailma muuttuu tällä hetkellä niin hirveää tahtia, että lainsäädännöissä on paljon tuunattavaa.

Ja sitten on Steen1. Steen1n mielestä on täysin perusteltua aloittaa Kickstarter-tyyppinen projekti, jossa kerätään suoraan pankkitilille rahaa uutta levyä varten. Ei sikäli, ihan hyvä juttu ja kannattaa tosiaan tehdä tätä, myös Radiohead myi levyään maksa kun jaksat -perusteella, saaden varsin hyvät tulot sekä rikkoen ennakkoluuloja ihmisten halusta saada musiikkinsa ilmaiseksi. Kuitenkin erona Kickstarteriin sekä Radioheadin levyyn, Steen1 ei aikonut palauttaa tai olla veloittamatta rahoja mikäli tietty toivottu summa ei täyty. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että tuhannet nuoret syytäisivät viikkorahansa artistille, jolta EHKÄ saa jotain vastineeksi. Kickstarterissa täyttymätön raja tarkoittaa sitä, että rahat jäävät omistajilleen ja epäonnistunut idea muhimaan tulevaisuuden toteutuksia varten. Palvelussa on myös takaraja keräykselle, ettei rahoja pantata loputtomiin paikassa X.

Mielestäni on epäeettistä kerätä rahaa ja heitellä ilmaan ehtoja, joiden avulla voi pitää taskuunsa kilisseet tuhatlappuset. Mitä jos Steen1 olisi kerännyt summakseen 9800 euroa? Mahdollisesti jalona artistina tämä olisi ottanut omasta taskustaan sen 200 euroa ja tehnyt levyn silti lojaaleille faneilleen, mutta olisi ollut täysin mahdollista myös ottaa ja mällätä ko. summa vaikka baariviikonloppuna shampanjaan samalla kun fanit istuvat kotona tietokoneillaan toivomassa parasta. Myönnettäköön, projektille ei annettu aikarajaa joka tarkoittaa sitä, että Steen1 olisi kerännyt rahaa niin kauan kuin olisi tarve. Levy kuin levy olisi siis mitä luultavammin julkaistu, loppujen lopuksi.

Ei ole mitään syytä olettaa, että kyseessä olisi ollut vedätys tai jokin itsekkään tarkoitusperän täyttäminen. Ei ole syytä olettaa, että tässä olisi erityisesti ihmisten rahojen perässä juostu ja annettu tyhjiä lupauksia. Olisin vain toivonut, että suomalainen “edelläkävijä” (kuten kaikki Kickstarteriin tai sen tapaiseen rahankeräykseen kiinni käyneet kotimaiset tuottajat ovat) olisi ollut sen verran viisas, että olisi toteuttanut ko. projektinsa oikein.

Ongelmana tietenkin on, että suomalainen lainsäädäntö ei sitä salli.

Onhan sulla aikaa

Tässä viimeisen yhdeksän kuukauden aikana on väistämättä törmännyt vaikka minkälaisiin oletuksiin oman jaksamisen, kykenemisen ja halun puolesta.

Ensimmäinen oletus on, että raskaana ollessaan ei saa, voi tai kykene tekemään mitään. Voitko sinä nyt sitä nostaa, sehän painaa kaksi kiloa. Miten sinä nyt sinne noin kävelet, mikset mene bussilla. Anna kun minä autan, minä nostan, istu sinä vaan.

Tämä on ihan kiva oletus silloin kun apua tarvitsee, mutta kyllä raskaana ollessaan kykenee silti tekemään paljonkin asioita ja ihan ilman apua. Odotusajasta tulee pitkä, jos ei tee muuta kuin istuu rauhassa ja välttää kaikenlaista liikuntaa.

Toinen oletus on, ettei ihminen raskaana ollessaan ole oikeasti kipeä, sillä on vaan vähän hankalampaa. Hidas kävely ärsyttää, vaappuminen naurattaa (joku nainen repeili tänään bussipysäkillä kun vaapuin tätä vastaan), raskaana bussissa erityispaikalle istuvaa luullaan lihavaksi tai jollakin tavalla röyhkeäksi kun kehtaa istua siihen oven viereen. Lisäksi bussit lähtevät yhtä riehakkaasti vauhtiin ja jarruttelevat tulevaan risteykseen, vaikka raskaana oleva nainen ei ole vielä ehtinyt paikalleen. Minäkin törmäsin vatsallani bussin istuimeen kun bussi liikkui liian reippaasti minun jaloilleni.

Raskaana ollessa on edessä kaikenlaisia esteitä. Yksi niistä ovat kaikki kehon kokemat muutokset kuten veren määrän lisääntyminen, sydämen kasvaminen, sisäelinten (mukaanlukien keuhkot ja niiden kapasiteetti) pakkautuminen rintakehän alle, nelikiloinen potkulaitos vesipallossa vatsan ihon alla, suonikohjut ja verisuonet sekä minun lempparini, muutokset lantion alueella. Sitä ei vaan pysty kävelemään jonain päivinä, pelkästään jalan nostaminen paksun maton päälle sattuu. Se siis sattuu. Se sattuu niin, kuin siinä jalassa olisi avomurtuma ja sille pitäisi silti ottaa painoa.

Kolmas oletus on se, että synnytyksen jälkeen kaikki loppuu. Mitään ei ole. Ei ole televisiota, ei ole unta, ei ole ruokaa, ei sosiaalisuutta, ei onnea, ei ajatuksia, ei aikaa, ei pukeutumista, ei suihkua, ei mukavaa, ei hauskaa, ei mitään. Olen kyllä tietoinen siitä, että rankkaa tulee olemaan, mutta ei se universumi lakkaa silti olemasta vaikka saa vauvan. Joku järki sentään näissä varoitteluissakin.

Neljäs oletus johon törmäsin sitten tänään, oli se, että kyllähän sinä nyt voit tehdä vaikka mitä kun aikaa on. Olen todennut, että koulut ja työt jäävät kyllä melko pitkälti sivuun jouluun asti, mikä ei ole koulun kannalta hyvä juttu kun korvaavia kursseja ei suoranaisesti järjestetä. Totesin opettajalle, että pitää varmaan sitten toteuttaa se uutisprojektijuttu joskus myöhemmin ja että mitenhän se onnistuisi, vain saadakseni vastauksen että tämä on kyllä sellainen yleisesti perustava projekti mikä nyt vaan pitäisi saada suoritettua. Kun kaikki kuulemma sitten perustetaan tämän päälle.

Istuin siinä penkillä, vatsa pystyssä, pullo vatsan päällä ja mietin, ymmärtääkö nämä ihmiset tätä asiaa nyt ihan oikein. Sillä ei ole väliä jos joku Ylva Ylisuorittaja on tutkintonsa aikana pukannut maailmaan kaksi lasta, eikä ihan suoranaisesti sekään mitään merkkaa, jos kurssi on tärkeä.
“Millonkas sulla on laskettu aika?”
“Lauantaina.”
“Ai? No, mutta nehän voi mennä toista viikkoakin yli joskus.”
Miten ihmeessä irrottaudun viiden tunnin kurssipäiviksi kaksi iltaa viikossa jos minulla on ensinnäkin raskausviikkoja 42?  Se ei ole ihan siitä kiinni, että aikaa on. Miten irrottaudun, jos lapsi on syntynyt ja vaikka kaksiviikkoinen? Miten istun viisi tuntia luennolla, kun tissit valuu maitoa, lapsi vaatii kolme ruokintaa kotona sen aikana ja minulla on tikit sanonko missä. Miten irrottaudun edes yhdeksi illaksi tekemään mitä tahansa, jos jonkun henkilön elämä on minussa kiinni?

Olisi kiva tietää, minkälaista apua tällä Ylva Ylisuorittajalla on ollut lapsia pukatessaan. Varmaan puoliso on ollut päivätöissä ja vapaa iltaisin, varmaan äidit ja sedät ja tädit ja kaverit on kulkeneet päivittäin auttamassa ja luultavasti lasta ei ole ihan hirvittävän pitkään imetetty. Tai sitten on vaan pumpattu päivätöikseen.

Kun kyselin huomenna alkavan lyhyen turvallisuuskurssin sisällöistä, että voisiko siihen osallistua niin minulle todettiin, että kyllä siellä voi vaikka sitten patjalla makoilla eikä tarvitse koko ajan istua. Istuminenhan nyt on parempi kuin esimerkiksi seisominen tai kyykkäily. Joku patja taas lattian tasolla, mitenkähän minä sinne pääsisin ja miten sieltä nousisin?

Vähän on kyllä jäänyt toisaalta sellainen kuva, että aika moni ihminen on pitkälti pihalla siitä, mitä tässä käydään läpi. Se, että en itke kipujani, ei tarkoita etteikö niitä olisi.

Mutta on sitä opittavaa itsellänikin, monesti vielä huomaan käyttäytyväni kuin mitään ei olisi muuttunut – tänäänkin juosta köpöttelin bussiin. Ihan vaan raskautta suunnitteleville tiedoksi: se ei välttämättä ole hyvä idea juosta jos viikkoja on 39+4, se meinaa sattuu. Se sattuu silloin ja se sattuu jälkeen ja nähtäväksi jää, miten se sattuu huomenna.

P.S. Kun puhutaan raskaana olemisesta ja “jalkojen turvotuksesta” niin usko pois, ne jalat turpoaa. Sitten sen jälkeen ne turpoaa lisää ja sitten ne turpoaa lisää. Ja jos luulit, että ne pinkit Puma ballerinat jotka ovat yhtä kokoa liian isot ja joissa ei ole laitoja nimeksikään, olisivat oikean kokoiset turvonneisiin jalkoihin,.. Ei. Et osaa kuvitellakaan.

Vastuutonta mainontaa

NRJ uutisoi taannoin, että Suomeen on rantautunut uusi pop-tähti Kristal ja tämä olisi myynyt jo kymmenisen tuhatta lätyskää suosionsa alkumetreillä. Tosiasiassa Suomen Virallinen lista kumisi tyhjyyttään ja sinkkuja jaettiin Metro-lehden kylkiäisenä. Kova oli epäilys, että kyseessä on jonkin sortin vale mutta kukaan ei tiennyt kuka kampanjan takana oli. Nyt syypääksi on selvinnyt Saunalahti.

Viraalikampanja on kiva juttu, silloin kun sellaisen saa toimimaan. Viraalikampanja on kiva juttu silloin, kun sen toteuttaa maulla ja rehellisesti. Tällä kertaa Saunalahti sekä NRJ on mennyt pahasti metsään väittäessään todeksi mainokseen tekaistuja faktoja, tämä on näkynytkin kappaleen selkeänä dissaamisena sekä ihmisten inhoreaktiossa koko “Kristalia” kohtaan. Kappale ei ole edes niin huono, etteikö siinä olisi ollut kivan jutun ja vitsin mahdollisuutta, mutta selvästikään yleisö ei ole pitänyt siitä tavasta, jolla se on tarjoiltu.

NRJ:n mukaan he eivät ole tehneet mitään väärää ja “ihmiset tietävät mistä tässä on kyse”. Journalistiikan pelisäännöt taas kieltävät piilomainonnan ja valeen tarjoamisen faktana. Mielestäni NRJ on ollut vastuuton, törkeä ja valehdellut tietäen ihmisille, jotka kuuntelevat uutisensa kanavan välityksellä. Ehkä kanavalla käy tuuri, eikä se murra liikaa heidän uskottavuuttaan, mutta haluan herätellä hieman NRJ:n johtoa ajatuksella: mitä jos olisitte päästäneet ilmoilla ääneen näyttelijän, joka esittäisi jotakin Enkeli-Elisan tarinan hahmoa mainostaaksenne uutta hienoa Enkeli-Elisa -kirjaa? Olisiko sekin OK ja ihmisten mielestä selvä mainos, vaikka sitä ei missään erikseen mainittaisi?

Joku roti sentään. Itse ainakin olen pettynyt.

Perjantai 13. vai silkkaa epäonnea?

Soitin keskiviikkona tai tiistaina sokerikokeeseen aikaa.

“Moi olisin tulossa raskausajan sokerirasituskokeeseen, voisko saada ajan mahdollisimman pian”
– “Ok, meillä olis aika torstaina 8:15”
“Heh, ei teillä sattuis olemaan perjantaina aikaa?”
– “Itse asiassa on, 8:15”
“No se käy hyvin, onnistupa mukavasti, saa sen nopeesti edestä pois”

Sitten tänään, menin sinne 8:15. Kello tuli 8:45, kello tuli 9:00, kello tuli 9:20. 9:30. Olin jo jonkin aikaa yrittänyt hillitä itseni ja miettiä jotain fiksua sanottavaa mikä ei muuttuisi rähinäksi, mutta sitten nousin ja kysyin et mitä hittoa, kuinka pitkä jono teillä oikein on kun aika oli varattu jo kauan sitten.

“Oletko sä varma että olet tulossa just tänne?”
Kerroin että puhelimessa kanssani keskustellut henkilö oli ihmetellyt, miksi en mennyt ns. omalle asemalleni, mutta hälle selvensin asuvani tässä lähellä. Kerroin myös että puhe oli torstaista, jolloin kysyin perjantain aikaa ja tämä aika minulle ilmoitettiin.
“Minä en voi nyt kyllä muuta sanoa kuin että olen todella pahoillani, tässä on tapahtunut jokin väärinkäsitys. Sinulle on varattu aika 18.4.”

KESKIVIIKKONA. Voi vitun tumpelo jonka kanssa puhuin puhelimessa.

Menin kauppaan ja ostin ruokaa.
Menin Hesburgeriin ja ostin ruokaa.
Tuijotin hyllyjä, silmät sumeina ja jalat heikkoina, enhän sentään ollut juonut tai syönyt reiluun 13 tuntiin, joka on raskaana ollessani henkilökohtainen ennätys ja yritin pitää pääni kylmänä. En tiennyt, ryhtyisinkö itkemään vai huutamaan, jos joku vielä tulisi minua ärsyttämään.

Luultavasti molempia.

Pirates, err?

First, see this comic.

This is so true. It’s not that people won’t pay for things, it’s that they don’t have any other option.

For example, say that we pirate a great show. Keep in mind that we wouldn’t have the need to pirate a crappy show because the show is so crappy we don’t want to watch it. So, say we pirate it. After the last episode of the season, we buy the box because – you guessed it – it is a great show. So we have the box. We watch the show again on dvd or bluray. After this we still might watch it on TV whenever we see it’s on or record it on our digibox. In what phase you as a retailer have lost some money? P.S. I also buy boxes in smaller packages later when they publish them so the x seasons won’t take up so much room.

I’ve watched the Big Bang Theory and Gilmore Girls from TV and on DVD for two or three times already, granted I haven’t pirated them but as I await for the fourth season of How I Met Your Mother to be available on DVD (there is already 7 seasons made and the fourth has been published and then sold out so it is not available for me), it really gives me the incentive to pirate it, although I’m not going to. It almost makes me feel stupid, that I’m waiting for something slow, costly and legal for weeks at a time just to be a good citizen according to some people. Keep in mind I will in any case, buy all 7 seasons.

There you go, idiots that don’t know anything about pirates and their friends.

Tekijänoikeudet vs. Internet

Innostuin Facebookin puolella kirjoittelemaan ylös ajatuksiani tekijänoikeuksista ja hyvitysmaksuista (terkkuja Arhinmäelle). Keskustelu on taas viime aikaisten nörttituomioiden ropistessa kiihtynyt, mutta tämänpäiväisen ryöppeen aikaansai A.W. Yrjänä joka oli kovaan ääneen selvitellyt kysyjille artistin oikeista maksamisista. Ilmeisesti Yrjänä oli saanut Spotifyn 400 000 kuuntelukerran tilinä 50 euroa. Ei ole helppoa muusikointi, ei. On se kurjaa, on.

Tämä tietenkin saa meidät ensimmäisenä ajattelemaan että kuinka voi olla, että niinkin tykätty ryhmä kuin CMX myy vain reilut 10 000 levyä ja sitten kaikki ihmiset vain sallivat sen, että ihmiset suoraan sanoen ryöväävät kovalla työllä tehdyn työn hedelmät aivan ilmaiseksi! Yrjänä tarkentaa artikkelissa että CMX:n keikkamenot käyvät keskimäärin 4500 euron paikkeilla ja tämä helposti johtaa siihen, että bändi jää vielä miinuksille hyvälläkin osanotolla. Kuitenkin artikkelin lopuksi todetaan että työllä pärjää, mutta siinä kohtaa ehkä minun matikkani pettää sillä ei tuo kovinkaan pärjäämiseltä kuulosta. Toisaalta, olen minäkin ostanut Yrjänän kirjan joskus joten tuleehan niitä rahoja muualtakin.

Täytyy nyt kuitenkin vähän aukaista tätä vyyhtiä. Rahahan ei liiku niin, että se on sinun taskussasi, josta se siirtyy Spotifylle, josta se siirtyy Yrjänälle. Spotify maksaa tulot levy-yhtiölle joka vuorostaan maksaa muusikolle hänen osuutensa tekemästään musiikista. Tämä osuus on se, mikä jää muusikolle käteen, ei se summa minkä Spotify on maksanut.  Henkilökohtaisesti pidän sitä ironisena, että muusikot maksavat rahaa Teostolle jotta he saisivat osansa kaikista tuloista. Epäilen, että se ei ihan mielettömän kannattava kauppa ole. Mutta ei näemmä ole Spotifykään ainakaan näillä yhteenvedoilla.

Minulla on paljon mielipiteitä tekijänoikeuksista. Olenhan sentään joutunut niiden kanssa paljon tekemisiin, olen käynyt kursseja, koulutuksia ja selvittänyt lakiteknisyyksiä niihin liittyen. Olen myös itse pyrkinyt olemaan niitä rikkomatta, mikä kyllä käy joskus luonnon päälle kun haluaisi ihan oikeasti sen ihanimman taustakuvan käyttöön julisteeseen tai kotisivuille. Harva se päivä luen sallittujen oikeuksien listaa fontin readme:stä jotta tiedän saanko käyttää sitä hupisarjakuvassani. Mietin voinko mainita Mikki Hiiren jossakin, salliiko tuotesuoja hahmon tapailun johonkin hauskaan kuvaani. Ei se aina salli. Se pitää vain hyväksyä.

Tästä huolimatta että olen sisällöntuottaja, artisti, taiteilija mikälie,  minut lasketaan potentiaaliseksi rikolliseksi. Minä olen yksi niistä, jonka tekijänoikeuksia rikotaan kun kuva kopioidaan johonkin, mutta joudun silti vaalimaan muusikoiden oikeuksia tehdä rahaa omilla kopioillaan. Minä maksan siitä, että omistan muistitikun, CD:n, DVD:n, kovalevyn, tietokoneen, älypuhelimen. Maksan rahaa siitä, että jotkut pelkäävät menettävänsä rahaa koska eivät enää myy levyjä kuin 90-luvulla. Siitäkin huolimatta nämä maksujen puolustajat jaksavat tulta puskien huutaa “artistien” ja “taiteilijoiden” oikeuteen saada palkkio. He puuskuttavat ja puhisevat tekijänoikeusmaksuista, ikäänkuin ne olisivat yleisiä tuloja mistä tahansa tekijänoikeuksista.

Tiedättekös miksi näin on? Miksi levyjä ei enää myydä? Ensinnäkin voin todeta, että vastaus tuli jo aiemmin: 1990 tuli ja meni. CD oli kova juttu, mutta se oli jo silloinkin kallis. Muistan kuinka teininä istuttiin tuntikausia radion ääressä sormi REC-napilla että saatiin nauhalle se superhyvä biisi, jonka nimeä ei tiedetty ja jonka ostamiseen ei ollut rahaa. Yrjänä olkoon mielissään siitä, että ostin mieheltä kirjan sinä aikana kun sain vuodessa kaksi valitsemaani kasettia tai CD:tä; syntymäpäivä- ja joululahjaksi. Silloin kuunneltiin radiota josta tuli vain kourallinen pitämistäni kappaleista ja kopioin kasetteja ystäviltä, joka oli jo tuolloin Erittäin Tuomittavaa. Olisi varmaan ollut parempi, että kaikki olisivat tuolloin vain ostaneet musiikkinsa ja jättäneet kuuntelemiset radiolle, sillä sehän oli tulon menetystä kun kaverille antoi kopion kasetista.

Muistan myös erään suomalaisen bändin, joka teki jotain ennenkuulumatonta. Tämä myi sinkkuaan Anna Mulle Piiskaa 10 markan hintaan vaikka yleensä sinkku jo itsekseen maksoi enemmän. En ole koskaan aiemmin tai sen jälkeen ostanut fyysistä sinkkulevyä kaupasta, mutta silloin tein sen koska halusin tukea fiksua porukkaa fiksuissa aatteissaan. Sattumoisin sain männäpäivänä tietää vanhalta tutultani, että noihin aikoihin olin antanut hänelle C-kasettikopioni Apulannan albumista lainaan ja aikaansaanut sen, että yhden kasetin laina oli kasvanut vuosien kuunteluksi. Lieneekö siis kaikki kopiointi ja lainaaminen pahasta? Noh, sanovat kriitikot ja Petri: Ennen oli ennen, nyt on nyt on nytten. Paitsi että ihmisten on vieläkin löydettävä musiikkinsa kaiken tarjonnan keskeltä. Nyt se on tärkeämpää kuin koskaan, sillä artistejakin on satamäärin verrattuna entisaikoihin.

Ehkä se syy siihen, että Yrjänä toteaa muusikoiden tienaavan enää 20% siitä mitä tienasivat aiemmin, onkin suoranaisesti se että myynti- ja markkinointimetodit ovat vielä kaksi vuosikymmentä jäljessä. Ehkä vika ei olekaan 2010-luvussa vaan siinä, että muun muassa artistit eivät suostu näkemään internettiä mahdollisuutena vaan sen sijaan pelkäävät sitä ja haluavat sulkea sen pieneen lokeroon. Kuukaudesta toiseen saamme kuulla kuinka lakia tiukennetaan siinä, lakia kiristetään tässä, lakeja on pakko luoda jotta voimme kitkeä epärehellisyyden.

Voisin nopeasti käyttää esimerkkinä taannoin uutisissa ollutta keskustelua laittomista aseista. Tietyn tyyppisten puoliautomaattisten aseiden kieltoa pohtinut  työryhmä päätyi siihen tulokseen, ettei yhden asetyypin kieltäminen auta laittomien aseiden kitkemisessä. Itseasiassa kun asiaa ajattelee, aseet eivät lakkaa olemasta, eikä niiden määrä erityisesti vähene jos ne kiellettäisi maastamme kokonaisuudessaan. Se vaan tarkoittaisi sitä, että kaikki maamme aseet ovat laittomia. Otammeko mieluummin tunnetun luvun laillisia aseita, joiden alkuperää ja olemassaoloa voidaan seurata vai nimettömän määrän pimeitä aseita, joiden historiasta ei ole minkäänlaista käsitystä? Otammeko artistit jotka saavat lisää kuulijoita ja tuloja työstään vai kasan rajoituksia, jotka maksavat lopulta enemmän kuin se osuus, joka jää perimättä vapautetun materiaalin tuloista?

Minun mielestäni muusikoiden pitäisi vähän tulla alemmas jalustaltaan. Se että Spotifyssa joku on sinun musiikkiasi soittanut 400 000 kertaa, ei tarkoita, että olet menettänyt levymyyntiä. On HYVIN TODENNÄKÖISTÄ, että nämä ihmiset eivät olisi koskaan ostaneet levyä joka tapauksessa, saati sitten ilman jakelua tai kuunteluohjelmia edes kuullut musiikista koskaan. Ja vaikka nyt huomenna suljettaisi koko Spotify, eivät ihmiset tule ostamaan kaikkia kuuntelemiaan levyjä. Ne ovat vain liian kalliita jotta näin voisi tehdä. Voimme taas kysyä, onko se sitten parempi, että ihmiset eivät kuuntele musiikkia lainkaan? Se olisi varmaankin sitten se oikea tapa kunnioittaa artistia ja hänen työnsä hedelmiä.

Mitä jos tehtäisikin niin, että tultaisi pois sieltä viime vuosituhannelta ja otettaisi oppia rohkeista muusikoista, jotka ovat käyneet laatikon ulkopuolella. Esimerkkinäni toimikoon Radiohead, albumi In Rainbows ja lainausta varten Wikipedia, joka on viisas niin monessa asiassa. Asiat voi tehdä kahdella tavalla, joko uskotaan netin mahdollisuuksiin tai sitten pelätään, sensuroidaan ja vedetään pussi päähän.

“Radioheadin seitsemäs albumi, In Rainbows, julkaistiin lokakuussa 2007 digitaalisessa muodossa, jolloin se oli ladattavana yhtyeen kotisivuilta ostajan valitsemalla hinnalla: mahdollinen hinta vaihteli ilmaisesta 99,99;ään puntaan. Vaikka onkin raportoitu, että albumia ladattiin 1,2 miljoonaa kertaa julkaisupäivänä, Radioheadin manageri ei ole paljastanut virallisia latauslukuja. Hän väitti, että Internetjakelun oli tarkoitus lisätä fyysisen albumin myyntiä.

Samassa raportissa kerrottiin myös, että lataajista 38 prosenttia myös maksoi levystä ja keskimääräinen hinta oli ollut kuutisen dollaria. Yorken mukaan Radioheadin tulot In Rainbowsin digitaalisesta latauksesta olivat suuremmat kuin kaikkien muiden albumien digitaalisista latauksista yhteensä. Reilun kuukauden jälkeen tiedotettiin, että Radiohead oli varovaisestikin arvioiden ansainnut useita miljoonia euroja nettimyynnillä.”

Haluan huomauttaa niille jotka ulisee siitä 38 prosentista, että hintahaarukkaan oli määritelty ilmainen eikä Radiohead lähtenyt erikseen tienaamaan albumilla rahaa. Tämän digialbumin jälkeen julkaistiin sama albumi lisämateriaalilla fyysisessä olemuksessaan, eivätkä ihmiset sitä jättäneet ostamatta. Kuka nykyään enää haluaa maksaa 19e siitä, että saa paperilapun ja CD:n jonka kuitenkin tökkää ensitöikseen tietokoneeseen? Siitä ainakin ollaan samaa mieltä Yrjänän kanssa, että ei oikein kukaan.

Eilen, tänään ja sitten huomenna

Sen jälkeen, kun tein raskaustestin, on tapahtunut aivan kamalasti vaikka siitä ei ole kuin viikko. On täytynyt hyväksyä ja oppia aivan uudenlainen maailma, uudenlaiset ajatukset, uudenlainen tulevaisuus. Todellisuus astui nykyhetkeen ja kysyi yleisöltään, ovatko he valmiita – me vastasimme kutsuun myöntyvästi. Kyllä. Me olemme valmiita. Me olemme halukkaita. Meitä pelottaa, mutta olemme iloisia.

Minä kuitenkin koin liki mahdottomana ajatuksen iloita itse toukasta. Vatsaa nipisteli, ruokatavat uusittiin ja elämää saneerattiin, mutta kaikesta huolimatta vaikka kuinka yritin, en pystynyt hyväksymään kasvavaa elämää lapsena. En uskonut tapahtumaa todeksi, en pystynyt liittämään olennolle identiteettiä, olin vakuuttunut, että tästä ei tule lasta. Se oli kuin jokin turvakaide minun ja huonon lopputuloksen välissä: “Tämä ei ole sinun taistelusi, hellitä”.

Eilen aamupäiväpalan syötyäni ja töihin lähdettyäni alkoi vatsakipu. Se tuntui kuin kuukautiset olisivat alkamassa, paineena alavatsan paikkeilla. Istuin bussissa ja huomasin vääntelehtiväni.
“Taisin syödä liikaa ruokaa kun on niin epämiellyttävä olo.”
Töihin ehdittyäni vatsakipu oli kasvanut vääntäväksi, se porautui munasarjoihin ja sai koko alavatsan elimet helisemään. Puin päälleni työvaatteet ja kävelin työpaikalle, kirjauduin sisään ja valmistauduin työpäivään. Oireet olivat kuin minulla alkaisi oikein runsaat ja kivuliaat kuukautiset eikä kestänyt kuin vartin kun jouduin lähtemään pukuhuoneille hakemaan Panadolia. Päätin kuitenkin ensin soittaa jollekin terveysihmiselle ja jonkin aikaa puhelimessa puhuttuani totesin että nyt on pakko lähteä päivystykseen. Kello oli 15:53.

Koko taksimatkan Meilahteen mietin että tämä on keskenmeno. Ensin ajatus oli aivan liian tuskallinen, ikäänkuin menettäisin jotain vaikka en kokenut sitä läheiseksi. Ajatus lapsesta oli jo kuitenkin minulle arvokas enkä halunnut tulevaisuudestani luopua. Mietin kaikkia niitä ihmisiä, jotka tulisivat asian ottamaan raskaammin. Istuin jännittyneenä takapenkillä kun taksi hidasteli ruuhkissa, seisoi valoissa ja sen ajellessa mukulakivikaduilla, irvistin tuskasta. Sairaalaan päästyäni menin vahtimestarin luukulle ja totesin “tuota, minä saan varmaan keskenmenon”, samalla miettien miten absurdi koko ajatus oli, ei minun ole tarkoitus saada mitään keskenmenoja. Minut ohjattiin päivystykseen.

Seuraavat kolme tuntia vietin irvistellen, odottaen, hillitysti käyttäytyen kun minua tutkittiin ja lääkittiin. Ajatus ei kulkenut, minä vietin kaiken aikani tapittaen Kauniita ja Rohkeita televisiosta kaksinkerroin samalla kun odotushuone virtasi onnellisia pömppömahaisia pariskuntia. Yritin olla huomaamaton, mutta kyllä ihmiset näkivät tärisevistä käsistäni, että jotain oli vialla. Odotushuoneessa istuessani silmäkulmastani vieri kyynel kun eläydyin Kaunareiden erikoisjakson liikuttaviin ihmiskohtaloihin kodittomien turvakeskuksessa, mutta omaa elämääni en itkenyt. Sen aika on sitten jos siltä tuntuu. Upea aviomieheni oli matkalla, vaikka sikäli pärjäsin hyvin itseksenikin. Nyt ei ainakaan tarvitse olla yksin.

Ultraääni koitti. Pieni osa minusta toivoi, että tämä oli vain jokin ihme juttu eikä raskaus olisi vielä päättynyt. Olo oli hieman parempi kun saamani kipulääke lievitti kipua ja tutkimuksen alkaessa olin toisaalta hyväksynyt sen todennäköisemmän vaihtoehdon. Lääkäri katsoi laitteillaan meidän pientä elämänalkuamme ja totesi, että vaikkakin kohtupussi on vielä nähtävissä, siitä tuskin alkaa enää kehittymään mitään. Kyseessä on siis keskenmeno, mutta hyvänä puolena voimme todeta asioiden muuten menneen hyvin. Kohdunsisäinen raskaus viittaa siihen, että voimme yrittää parin kuukauden sisään uudestaan.

Palasin odotustilaan ja odotellessani minut valtasi tunneryöppy. Itkin vuolaasti hetken, vain pienen hetken jonka jälkeen kuivasin silmäni ja olin taas oma itseni. En ole koskaan osannut itkeä asioista, joista olisi ehkä aiheellistakin olla surullinen. Vaikeat tilanteet vaativat vahvoja ihmisiä ja minä olen aina vahva. Minun on aina pitänyt olla vahva. Lisäksi en toisaalta kokenut menetystä. Kainalossa kuiskasin, että ei tunnu siltä kuin olisin menettänyt jotakin. Pettymys oli se, mikä minut sai itkemään. Olisin halunnut pitää mahdollisuuteni.

Tapahtuman jälkeen kävimme aviomiehen kanssa Itäkeskuksessa syömässä ja ostoksilla sekä päädyimme hyvissä ajoin kotiin. Ilta kului kuten aina; nauroimme, suunnittelimme, puhuimme asioista. Tunnelma oli haikea mutta päätimme yrittää tosissamme uudestaan kunhan olin toipunut. Vietin iltani kipulääkkeitä annostellen ja vihdoin ennen nukahtamistani pääsin siihen pisteeseen mihin olin koko viikon pyrkinyt: tiedän missä olen juuri tällä hetkellä ja ymmärrän sekä haluan sitä, mitä se minulta vaatii.

“Minä just pääsin siihen mammamoodiin enkä minä halua siitä pois”, mumisin ajatuksissani tyynyä vasten ja uneksin iloisista asioista.

Sormi jäi Arabiaan

I accidentally the whole finger

Voin muuten sanoa, että aika hehkeetä blogailla yksi sormi paketissa.

Tässä keskiviikkoaamusella järjestelin töissä Arabian Koko-astiaston hyllyä kun yksi muki kierähti hyllyltä lattialle ja hajosi kolmeen palaan. Työnsin palaset sivuun ja viimeistelin työni, jonka jälkeen ryhdyin siivoamaan aiheuttamaani sotkua. Nostin käteeni suuret palaset ja huomasin pieniä lohkeamia muutaman kappaleen maassa. Yritin ensin nostaa niitä etusormen rasvapinnan avulla mutta laastarin vuoksi tämä ei onnistunut joten harkitsemattomasti pyyhkäisin kädelläni kasan yltä.

Jokin tuikkasi kipeästi oikean käden pikkurilliin ja kun nostin sormen silmieni eteen, se antoi minulle leveän, verisen hymyn. Onnekseni minulla on pieni pikkurilli joten suurehko haava pienessä pikkurillissä on melko pieni, mutta käsi ei osannut olla samaa mieltä. Verta valui mutta nopea laastaritoiminta sai aikaan tyrehtymisen ja työinnon selvän kasvun. Tein töitä työpäivän loppuun kunnes hoksasin että koko sormi säteilee pitkin kättä ja on melko epämukava. Sitten soitettiin työterveyteen (joka yhdistyi aina ensin takaisin vaihteeseen ensimmäiset 10 kertaa), jonka jälkeen mentiin sanomaan että tarvin dokumentin henkilölle 1, 2, 3 ja lopulta 4. Täytin dokumentin 1, dokumentin 2 ja sain lopulta luvan mennä vieressä sijaitsevalle lääkäriasemalle. Siellä odoteltiin lääkäriä, saatiin röntgenlähete, odoteltiin lääkäriä, odoteltiin hoitajaa ja saatiin haavansidontaa, pieni tukilasta ja tetanuspiikki. Niin ja 2 päivää sairaslomaa.

Ilmeisesti koko päivä ja oikeastaan tämä penteleen epäonnen viikko sai minut niin hämilleni ja väsyneeksi, että vaikka olin noussut siihen bussiin, joka ajaa suoraan kotiin, jäin pois vaihtopysäkillä. Huomenna en kyllä liiku kuin olohuoneeseen asti, henkensähän tässä menettää perkeleenperkele.