Meidän vauva, entäs teidän vauva?

Meidän vauva tykkää leikkiä lelumatolla.
Meidän vauva osaa jo jokellella jotakin.
Meidän vauva hymyilee kauniisti ja hihittää.
Meidän vauva kääntyy.
Meidän vauva taas tykkää enemmän tarttua.

Tässä kun seuraan vierestä maailmankaikkeuden parhaimman viihteen (lelumaton) parissa viihtyvää vauvaani, en malta olla miettimättä miten se eroaa muiden vauvoista. Päästävätkö muiden vauvat tuollaisia ääniä? Nauravatko muiden vauvat norsumobileille? Saako nenänpäätä täppäämällä kaikki vauvat nauramaan?

Meidän vauvalla on ihana tapa reagoida iloisesti lelumattoon. Se nostaa jalat koukkuun, kipristää varpaat yhteen, tuo kädet ristiin leuan eteen ja hihittää pienten nyrkkien takana. Matolta kuuluu joko iloisia ulvahduksia, haukahduksia tai riemukas “Hiii!”, mikä sulattaa ikiroudan pahimmankin kyynikon sydänkäytävistä. Onko juuri tuo se erikoinen piirre joka määrittää meidän vauvaa, vai onko se jotain joka on se söpöjen vauvojen määrittävä tekijä?

Mitä teidän vauva tekee?

Meidän vauva ei opi koskaan kääntymään kun se saa heti raivarin jos sen laittaa vatsalleen. Noh, se tosin auttaa nenärään keräämisessä ja puhdistaa ilmatiet.

Kastemekko

Kuten varmaan jossakin jo mainitsin, pyhäinpäivänä tyttäreni sai nimen. Päälle puettiin itse seremonian ajaksi perintömekko, jossa on kastettu monta äitini suvun puolelta sekä ensimmäisenä äitini itse. Mekko juontaa juurensa siis jo 50-luvulta. Ohuena puuvillamekkona se kuitenkin saattaa olla hieman vilpoinen joten päätin ajoissa jo tehdä ristiäisjuhliin erikseen neulotun kastemekon.

Tällainen siitä tuli.

Kuvan on ottanut Jari Lam, tsekkaa myös blogi.
Neulemekon ohje pohjaa ohjeeseen Misha’s dress mutta koska mekko itsessään oli muun muassa liian lyhyt, pidensin sitä tuntuvasti. Lisäksi levensin nauhakujaa, virkkasin siihen erikseen nauhalenkit ja vauvan pään mukaisesti tein koko yläosan eri tavalla sekä kiinnitin olkapäät napeilla jotta puvun voi pukea pään yltä eikä se roiku päällä. Ohjeen mukainen pääntie oli aivan liian kapea. Oli onni että tarkistin sen sopivuuden noin kolme päivää etuajassa, enkä esimerkiksi seuraavana tai sinä samaisena päivänä kun juhlat oli tarkoitus pitää.

Ajattelin hiljalleen kirjoitella tästä ylös ohjetta. Ehkä sen julkaisenkin joskus.

Minä ja sosiaalinen media

Tätä kirjoittaessaan allekirjoittanut täytti juuri 32 vuotta.

Niille jotka termiä ovat joskus ihmetelleet: Sosiaalinen media on sitä, kun Internetissä jaat asioita ja kommunikoit muiden ihmisten kanssa. Media sinänsä on sanana harhaanjohtava – se pikemminkin viittaa siihen välineeseen, jonka kautta tämä sosiaalisuus välittyy eli itse tietokoneeseen ja  Internettiin. Sosiaalinen taas on juuri sitä mitä väittääkin, sosiaalisuutta yhden ihmisen osalta joko toiselle tai useammalle ihmiselle. Sosiaalisen median toistelulta ei nykypäivänä voi välttyä mutta se on myös samalla jotain, joka on noussut juuri epätodennäköisimpien ihmisten kautta elintavaksi yhteiskuntaan. Sosiaalisen median nousu nosti nörtit halveksutuista ihmisraakileista koko yhteiskunnan johtoon: loistokkaisiin kartanoihin, limousiineihin sekä kunniapaikoille aitioissa. Vaikka maailma ei sitä vielä ihan myönnäkään, nörtit ovatkin yhtäkkiä sitä kovinta valuuttaa niin sosiaalisen median kehittäjinä kuin myös käyttäjinä.

En ole vielä tähän päivään mennessä keksinyt miksi aikoinaan pyysin isältäni tietokonetta kahdeksanneksi syntymäpäivälahjakseni. Muistan vain kysyttäessä vastauksen olleen selkeä ja kiistaton: ”Tietokone”. Isä hankki meille hienon Commodore 64:n peleineen, sitten veli kaatoi sen näppäimistöön mehua ja tietokone laitettiin kaappiin hyödyttömänä. Tietokonekuume oli kuitenkin minut vienyt jo mennessään, eikä paluuta ollut. Seuraavan kerran saimme tietokoneen kun olin jo 16-vuotias tytönroikale ja vaikka siinä ei ollut modeemia tai mitään muutakaan mielenkiintoista, pelasin DOS-pelejä, piirtelin Paintilla ja kirjoittelin kaikenlaista mitä päähäni juolahti.

Kaikki muuttui kun Packard Belliimme lätkäistiin moderni 1997 vuosimallin piipaaripirapi-modeemi. Sillä sopi soitella maailmalle ja sen piipittämistä peiteltiin etteivät hirmuvanhemmat kuulisi ja pakottaisi johonkin tylsään, ”kehittävään” toimintaan tietokoneen sijaan. Minä istuin tietokonetuolille, avasin oven koko maailmaan Riihimäen ulkopuolella ja ryhdyin toteuttamaan itseäni. Ensimmäisenä aioin tehdä itselleni kotisivut, jonka jälkeen kirjauduin chattiin katsomaan, kuka muu on tietokoneen äärellä.

Geocities lienee ensimmäinen suht valmiiksi tehty html-editori jolla pystyin valmiista elementeistä koostamaan itselleni kotisivut. Koko yritys oli melko rankkaa sillä minun piti itse alusta asti päätellä miten tietokoneelle puhutaan jotta se tekisi kaikki haluamani asiat, eikä kotisivujen tekeminen ollut kovinkaan nopea projekti. Aina väsyttyäni kuitenkin siirryin chattien puolelle tutkimaan ja päädyin lopulta melko neutraaliin keskusteluhuoneeseen Kiss.FM-chattiin, jossa oli paljon väkeä ja monesti samat henkilöt äänessä. Kokeilin itselleni erilaisia nimimerkkejä ja huomasin, että iänikuinen esittäytyminen oli väsyttävää ja tarpeetonta. Onneksi satuin kerran kirjoittamaan nimeni väärin ja päädyin ottamaan sen nimimerkikseni, sillä sillä nimellä minua on kutsuttu siitä lähtien: Minä olen Maraia.

Chatteja on aina parjattu vaarallisiksi, turhiksi sekä aikaa tuhlaaviksi toiminnoiksi. On ilmeisesti terveellisempää hyppiä nummilla ja haistella kukkasia. Minä olin hyppinyt kaikki aiemmat elinvuoteni nummilla ja olin päätynyt syrjäytyneeksi, yksinäiseksi ihmiseksi jolta uupui käytännössä kaikki sosiaaliset taidot sekä kriittinen ajattelu. Nettiin mentyäni kävin läpi kovan koulun, kukaan ei siellä sievistele sanoissaan kun huomaa epäkohtia toisen käytöksessä. Kukaan ei myöskään muistele loputtomiin toisten virheitä ja hiljalleen opin chattien alakulttuurin, tapasin ihmisiä ja ystävystyin. Jopa rakastuin. Siitä on nyt kulunut 14 vuotta.

Nyt kun meillä on kaikilla älypuhelimet, tietokoneet taskussa, kädessä, laukussa, pöydällä ja ties missä muualla, tuntuu absurdilta ajatella sen ajan tiedonhakua. Silloin ei ollut kaikkivoipaa Googlea ja muistin miettineeni, miksi kukaan ei tee jotain sellaista jolta voisi kysyä mitä tahansa. Tiesin tarvitsemieni tietojen olevan siellä jossain ja Internetissä niiden huhuttiin olevan, mutta siitä huolimatta Yahoo tai AskJeeves ei tuntunut löytävän kuin murto-osan. Käytin suuren osan ajastani Internetin tutkimiseen ja kyselin loputtomia kysymyksiä hakukoneilta toisensa jälkeen. Selasin ihmisten tekemiä kotisivuja ja klikkailin linkkejä chatissa. Kiss.FM:n Café-huoneessa tapaamani ihmiset tutustuttivat minut Internet Relay Chatin maailmaan ja vaikka en sitä käyttänytkään aktiivisemmin kuin vasta parin vuoden päästä, tunsin kuinka pelkät selainchatit rajoittivat tiedonkulkua. IRC:ssä ihmiset olivat nopeampia, käytännöllisempiä ja keskustelukulttuuri oli tiukempaa. Kanavilla oli paljon sääntöjä, joita kaikki noudattivat ja niitä vastaan kapinoineet tiputettiin kylmästi ulos. Mikäli kanavalle säädetyt säännöt olivat epäreilut tai tarpeettoman tiukat, perustivat keskustelijat omia kanaviaan paremmilla säännöillä. Minusta tuli pian tunnettu nimimerkki kantakeskustelijoiden joukossa ja sain lisää ystäviä sekä rohkeutta kokeilla muita kanavia.

IRC onkin ollut minun sosiaalisen mediani sydän. Kaikki informaatio, mikä Internetissä liikkuu, käy aina ensin IRC:n kautta. Kun Stockmannin seinään törmäsi kutosen ratikka, oli siitä radiossa tai uutisissa parin tunnin viiveellä, mutta IRC:ssä ihailimme tilanteesta otettuja kuvia ensimmäisen 10 minuutin kuluessa. Tunsin (ja tunnen vieläkin) olevani etuoikeutettu kun olen löytänyt niin toimivan tietoverkoston kuin IRC on. Siellä liikkuu tietoa kaikkialta maailmasta, ihmisiä kaikista ikä- ja etnisyysryhmistä. Siellä tapaa aivan tavallisia ihmisiä, epätavallisia ihmisiä ja samanlaisia ihmisiä kuin sinä. Aina, kun minulla on ollut ongelma tai kysymys, olen logannut irkkiin ja kysynyt miten ongelman voisi ratkaista. Jos kukaan ei tiedä, osaa kuitenkin joku neuvoa miten ratkaisun voisi löytää. Mikäli ymmärrät irkin sosiaalista alakulttuuria, ei sinua estä mikään.

IRC johti minut ajan mittaan syvemmälle maailmalla hiljaa kasvavaan sosiaaliseen mediaan. Siinä missä harrastusprojektinani olin aloittanut 2001 pitämään netissä omaa joulukalenteria, kasvoi keskustelijoiden parissa tarve tuntea juttukaveri hieman paremmin. Vuosituhannen vaihteessa muutama irkkaaja aloitti oman projektinsa: sivuston, jonne irkkaajat voivat laittaa kuvansa nimimerkkinsä viereen ja josta muut irkkaajat voivat käydä katsomassa miltä silloinen juttukumppani näyttää. Näin syntyi IRC-Galleria.

IRC-Galleria täytti tarpeen irkkaajien keskuudessa ja sen jäsenmäärä alkoi kasvaa. Yhden kuvan rajoitus ajoi ihmiset tekemään kollaaseja, sekä irkkiin valuneet kommentit vakoilluista kuvista aikaansaivat mahdollisuuden kommentoida kuvia IRC-Galleriassa. Vähitellen sivustolle pystyi jokainen luomaan oman tunnuksen, lisäämään muutamia kuvia sekä kommentoimaan kuvien alle mielipiteitä tai ajatuksia. Käyttäjät halusivat pian lisää ominaisuuksia: tietolaatikon mihin lisätä vaikkapa syntymäpäivä tai oikea nimi, kanavat joilla irkkaa ja niin edelleen. Siinä vaiheessa kun minä tein tunnukseni IRC-Galleriaan, oli ominaisuuksia jo paljon enemmän ja hiukan tarpeettomaksi vanhentuneen kollaasikulttuurin jälkijunassa minäkin loin oman kollaasikuvani.

Kuulin jossain vaiheessa suuria huhuja IRC-Gallerian tulevaisuudesta ja liityin #irc-galleria –kanavalle. Meno oli hieman vilkkaampaa kuin aiemmin käyttämilläni kanavilla ja uteliaisuus sai minut jäämään paikalle. IRC-Gallerian aktiivikäyttäjänä sekä irkin suurkuluttajana päädyin tekemään niin sanottuja ilmiantoja sivuston sääntöjä rikkovista kuvista kanavalla pyörineille ylläpitäjille, jotka melko yllättäen ottivatkin minuun yhteyttä ja kysyivät, haluaisinko tulla vapaaehtoiseksi moderaattoriksi sivustolle. Yhtä kiistattomasti kuin taannoin syntymäpäivälahjatiedusteluun vastattuani, tiesin vastauksen olevan kyllä. Kyllä! Ehdottomasti kyllä! Minusta tehtiin IRC-Galleriaan moderaattori.

Käyttäjiä ei tuolloin ollut vielä kuin muutama kymmenen tuhatta, mutta melko pian remmiin liittymiseni jälkeen uusia käyttäjiä vyöryi sisään tuhansia, kymmeniä tuhansia, jopa yli satatuhatta. Karkeasti sanottuna noin vuoden aikana palvelun käyttäjämäärä kasvoi yli 150’000 ja meidän ylläpitona tuli reagoida nopeasti sekä luoda sosiaalisen median säännöt Suomeen, jossa sosiaalista mediaa ei vielä käytännössä ollut. Yhtäkkiä palveluita nousi Suomessakin kuin sieniä sateella ja monesti saatiin kiroilla kun hienosti loppuun hiomamme säännöt löytyivätkin liki täysin kopioituna muiden sivustojen ohjeistuksista. Vauhti kiihtyi kiihtymistään ja IRC-Galleriasta muodostui hyvin merkittävä elementti niin nuorison, 2010-luvun nettikulttuurin sekä meidän oman elämämmekin kannalta. Olihan sentään kyseessä maan suosituin sosiaalisen median (ja hyvin mahdollisesti kaiken muunkin) sivusto ja sen tekijöiden keski-ikä oli vasta noin 27 vuotta.

Tähän mennessä sosiaalisen median perusajatus oli se, että netissä keskusteltiin ihmisten kanssa. Sosiaalinen osuus käsittikin likimain kokonaisuudessaan sen ajatuksen, että toisinaan joku kommentoi tuntemattoman ihmisen kuvia tai profiileita erilaisilla kuvagalleriasivustoilla. Muun muassa MySpace aloitti pientä aallonharjaa rikkaamman tiedonvälityksen suhteen, mutta epäselvänä ja monimutkaisena sivustona se hävisi nopeasti sutjakkaaksi suunnitellun ja suuren käyttäjäkunnan keränneen IRC-Gallerian rinnalla. IRC-Galleriassa onkin ollut vielä ihan näihin päiviin asti ennenkuulumattoman lojaali käyttäjäkunta. Se mahdollisti sivuston kehittämisen, ylläpidon ja laatutarkkailun tavalla, johon ulkomaiset nettijätit eivät yltäneet. IRC-Galleriassa myös vietettiin huomattavasti enemmän aikaa kuin esimerkiksi MySpacessa tai vähitellen suosiota keränneessä Facebookissa ja edelleenkin se on näistä poikkeuksellinen siinä, että sitä käytetään ensisijaisesti yhteydenpitoon sekä tutustumiseen.

Mutta kuten totesin, tähän mennessä ajateltiin näin. Facebookin nousu muutti kuitenkin maailmaa ja eritoten sosiaalista mediaa. Se ei ole Facebookin aikaansaamaa niinkään, vaan sen suosion synnyttämä aaltoefekti – ihmisillä oli tähän mennessä profiileita erilaisissa palveluissa eri tarkoituksia varten ja nyt tuli tarve joko karsia tai yhdistää. Hiljalleen niin käyttäjät kuin palveluntarjoajatkin ymmärsivät, ettei muiden sisällön liittäminen omaan palveluun ole köyhtymistä. Sosiaalisuus muuttui kaksiulotteisesta keskustelusta kolmiulotteiseksi. Ihmiset alkoivat käytöksellään hiljalleen muuntamaan palveluita heidän tarpeittensa mukaisiksi ja niin muun muassa Youtube kasvoi pelkistetystä videosivustosta omaksi mediakseen, jossa käyttäjät luovat omaa sisältöä sekä muokkaavat muiden luomuksia uusiksi. On videoblogeja, on ohjelmia, flash mobeja, dokumentteja.

Internet on muuttanut maailmaa ja tuonut nörtit ansaitsemilleen paikoille teknologiakuninkaina. Nyky-yhteiskunnassa älyä ihannoidaan ja persoonallisuus on valuuttaa. Erilaisuus pääsee esille ja maailmassa on yhtäkkiä miljardeja yksittäisiä ääniä, joilla kaikilla on vaikutusta tulevaisuuteen.

Tulevina vuosina sosiaalinen media tulee vieläkin muuttumaan, tämä jo nähty on vasta alkua. Ihmiset tulevat varmasti vieläkin aliarvioimaan netin sekä sen käyttäjien vaikutusta kuten aikoinaan tekivät naureskellessaan tekstiviesteille, kännykkäpeleille, blogeille tai videopalveluille. Yritykset joko yrittävät rahastaa vapaan maailman mahdollisuuksilla (esimerkkinä Skypen käytöstä perittävät maksut joita Sonera yrittää ajaa läpi) tai sitten jollain ilveellä heiltä löytyy kauaskatseisuutta muuttaa suhtautumistaan. Taistelu piratismia vastaan tulee vielä kasvamaan mutta uskon, että jossain vaiheessa joku alkaa miettiä parempaa vaihtoehtoa loputtomille kieltämisille, rajoituksille ja verottamisille. Vielä toistaiseksi elämme siinä vaiheessa, jossa ihmiset yrittävät kynsin hampain pitää kiinni menneestä ja rajoituksilla ohjata tulevaisuuden tekniikkaa siihen suuntaan mikä sopii 90-luvun yhteiskuntamentaliteetille.

Sen tiedän kuitenkin, että netin vallankumous tulee jatkumaan ja siihen pääsee osalliseksi vain nettiin sukeltamalla. Helpoin tapa kiinnittyä informaatiovirtaan lienee Twitter sillä sen suosio on vielä nousuvaiheessa, varsinkin näin pienen Suomen näkökulmasta tarkasteltuna. Lisäksi Youtuben selaaminen on täysin sallittua, sillä siellä kasvumahdollisuudet ovat rajattomat. Facebook sen sijaan kaatuu omaan nokkeluuteensa ja jollei se pian muuta suhtautumistaan, siitä tulee vain kansiollinen kivoja kissakuvia ja hassuja nettilinkkejä.


Jälkikirjoituksena voin vielä tarkastella sitä, mitä sosiaalinen media minulle on antanut.

Olen saanut ensinnäkin ystäviä, jotka eivät katoa välimatkasta huolimatta ja joiden elämässä voin olla osana vaikka en puhelimessa roikkuisikaan. Ensimmäiset näistä ystävistäni tapasin henkilökohtaisesti elämäni ensimmäisessä miitissä juuri ennen vuosituhannen loppua ja heitä näen vieläkin, aktiivisesti. He ovat minun ystäviäni, työnantajiani, kollegoitani, uskottujani ja olen jopa saanut kunnian olla kummina yhdelle heidän lapsistaan. Tämän ydinporukan rinnalla seisoo liuta sosiaalisen median experttejä – internetvelhoja ja viisaita ihmisiä. Heidän elämänsä rikastuttaa omaani ja minä vuorollani pyrin tekemään samoin.

Lisäksi olen löytänyt netin välityksellä rakkautta. Olen muuttanut paikkakunnalta toiselle, kokenut asioita ja elänyt niin rikkaudessa kuin kurjuudessakin. Jokaisesta kohtaamisesta olen ottanut hiukan itselleni ja lopulta minun tieni kohtasi juurikin irkin välityksellä toisen ihmisen, jolla oli samanlainen ajatusmaailma ja huumorintaju. Me, kaksi irkkaajaa, menimme naimisiin vuonna 2008 ja 2012 meille syntyy esikoinen. Me olemme edelleen netissä, niin vaimo kuin mieskin, ystävät ja kummit, kaimat, kaverit. Meillä on käytössämme laajoja verkostoja joilla voimme kurkistaa maailman joka kolkkaan sekä ystävyyssuhteita, jotka ulottuvat pidemmälle kuin nuo vanhempiemme arvostamat nummet.

Minä olen ylpeä siitä, mitä olen. Olen ylpeä siitä, että olin netissä vaikka minua kiellettiin, vähäteltiin ja jopa uhkailtiin. Vaikka nörteille naurettiin, heitä kiusattiin ja hyödynnettiin, seisoin heidän vierellään selkä suorana. Toisinaan, tietyssä seurassa voin jopa itse sanoa olevani nörtti. Ainakin olen sellainen sydämeltäni.

Ja tiedän, että vaikka maailma vielä kuinka teeskentelisi pelien ja leffojen ja sarjakuvien olevan vain lasten juttuja, minulla on vierelläni ihmisiä jotka tietävät asian olevan toisin.
Antaa tavisten pitää utopiansa, me nörtit emme kaipaa dissareita.

Computer says: “No”.

Brilliant – Jared Leto as Kurt Cobain

Kurt, you have been and you will be missed.
Jared Leto, vähänkö oot loistava kun tämän teit.

Joku joskus kehtasi väittää ettei Nirvanan musiikki ole mistään kotoisin mutta minun mielestäni kylläkin on selvää, että bändi joka oli katalyytti uudelle musiikkisuuntaukselle, on vähintäänkin ansainnut meidän kaikkien kunnioituksen. Kurt-rukka taas oli hyvä esimerkki siitä, miten kaksisuuntaisen elämä voi olla vaikeaa.