Lamaze tuli taloon

Juuri viisi kuukautta vanhaksi ehtivä tyttösemme on opetellut tarttumaan, sekä kääntyilemään vatsaltaan selältään vatsalleen selälleen. Tyttö on myös oppinut syömään lusikasta ja on hyvillä mielin puettavana kun tarve sitä vaatii. Hän myös osaa nyrkeillään löytää sylissäpitäjän nenän ja työntää sormiaan suuhun.

Kaikkien näiden hienojen taitojen keskellä katsoin taloutemme vauvaleluja ja huomasin, että vaikka purulelut ja pikkuhelistimet ovat hauskoja ja paljon käytössä, meidän lapsellamme on aika vaatimaton leluvarasto. Puolikas rottinkikori saikin sitten lisätäytettä kun äiskä kävi vähän heiluttelemassa luottokorttia Amazonin puolella.

Kaikki alkoi siitä, että etsin tiettyä Lamazen norsulelua. Koska sellainen on Suomen Toys ‘R Usissa noin 35 euroa kappaleelta (saa järkyttyä, minäkin järkytyin), tutkailin tilannetta brittien verkkokaupassa. Lopputulos oli, että käytin kokonaisuudessaan 45 euroa ja sain neljä monimutkaista, värikästä ja eloisaa lelua, mukaanlukien sen norsulelun, nimeltään Eddie the Elephant Tunes. Lelu on  kuten kaikki vauvalelut, pehmoinen, täynnä eri tekstuureita ja rapisevia jalkoja. Poikkeuksena kuitenkin tuo kärsä, jonka symboleista tulee jokaisesta eri ääni ja niillä symboleilla tuotettua musiikkia pystyy äänittämään sekä soittamaan uudestaan.

Tämän lisäksi hankin Lamaze Activity Spiralin jota ei kuitenkaan kuvasta huolimatta kannattane laittaa pinnasänkyyn kiinni. Ostin lelun ajatellen tulevaisuuden ratasreissuja ja muita sopivia viihdytystarpeita, lienee ihan hyväkin että lelu on siirreltävissä sekä harvemmin leikitty. Tätä en ole edes nähnyt Suomen markkinoilla.

Mutta, sitten on vielä kaksi muuta lelua. Play & Grow Lion sekä Play & Grow Dee Dee The Dragon joista en osannut tilatessani sanoa, kumpi olisi kiinnostavampi. Nyt pienen testiajon jälkeen vauva selvästi suosii leijonaa enemmän, johtuneeko lohikäärmeen kiertyneestä hännästä, joka tekee siitä monimutkaisemman ja myttyisemmän näköisen. Vakosamettinen vatsa on kyllä kuitenkin niin kiva sormille, että eiköhän lohikärmeskin löydä oman lempileikkinsä. Ja mikä parasta, kumpikin noista on ripustettavissa vaikka kaukalon kahvaan tai vaunujen ylälaitaan. Ne menevät myös kainalokaverista tarvittaessa.

Nyt on meidän pirpanalla leluja pitkäksi aikaa. Tätä kirjoitellessani vauva potkii kylkeen ja tutkii lohikäärmeen rapisevia siipiä, jotka pitävät ah niin jännittävää ääntä. Lamaze on kokeilemistani lelumerkeistä ehdottomasti toimivin, niissä on kirkkaat värit, hassun näköiset eläimet ja paljon toiminnallisuutta eri tilanteissa. Näiden kanssa vauva on saanut kyllä vastinetta ja odotan innolla aikaa, kun meillä opitaan istumaan ja säveltämään norsumusiikkia. Vaikka norsulelun selässä tuntuu kova patterirasia, se on silti hyvin halattavan oloinen otus.

Kivoja äitijuttuja

Kaikille äitiyttä miettiville kivoja juttuja.

Kun harkitset raskautta, ala syömään foolihappoa ja teetä kilpirauhastutkimus. Kilpirauhasen vajaatoiminta voi haitata kehitystä ja on ikävä juttu vaikkakaan ei vaarallinen niin raskauden aikana kuin sen jälkeenkin.

Mutta kivoja linkkejä:

Kaksplussan raskauslaskurit
Muksun raskauslaskuri

Masutyyppi-kirja

Finished it!

Today I finished up the request my friend gave me, she’d found a cool pattern on Etsy.com of a pair of bare foot sandals. She was wondering about the difficulty of the pattern when I stepped up and said “I can do it”. And so I did.

It’s really easy, just follow the directions. Pattern can be purchased here at isamocrochet’s Etsy shop.

Next up is the playing around with this design and adding to it. I might be making some pretty little footwear for the next Summer.

 

Kaveri löysi netistä mitä ihastuttavimman ohjeen paljaanjalan virkatuista sandaaleista ja mietti kovasti, kauanko niihin menisi ja mikä lanka ja mitenkä kun ehdotin väliin että voisin tehdä ne ihan omasta ilostani.

Ja näin tein. Tuollaiset niistä tuli.
Ohje itsessään oli hirvittävän helppo, minä teen tuollaiset muutamassa tunnissa ja tuumasinkin niitä muutaman setin virkkailla huvikseni.

Seuraavaksi sitten on tarkoitus alkaa leikkimään, miten ohjeen saa paremmaksi ja mitä siihen voi lisätä. Voipi olla että tulos on vähintäänkin ihana.

EDIT: Kuvista näkee mitä kaikkea on saatu aikaan. ^_^