Chisu ja piraattilapset

Tänään sosiaalisessa mediassa alkoi levitä hirveä paskamyrsky liittyen Chisun levyyn ja sitä ladanneeseen yhdeksänvuotiaaseen. Isän mukaan tyttö oli säästänyt Chisun levyä varten, mutta ei ollut vielä saanut rahaa tarpeeksi. Kaikilla kavereilla levy jo oli ja tyttö olisi halunnut itsekin kuunnella musiikkia. Isä oli tuolloin kehoittanut tytärtään etsimään kappaleita internetistä, jolloin kuulemma tyttö oli vahingossa ladannut kappaleita koneelleen. Siitäkin huolimatta, että oli saanut virheilmoituksen eivätkä tiedostot olleet soineet, sai perhe TTVK:lta laskun. Laittoman lataamisen vuoksi heidän tulisi siis maksaa 600 euroa sakkoa sekä allekirjoittaa vaitiolosopimus jolla koko rike olisi kuitattu. Isä ei suostunut, eikä mitään tapahtunut pitkään aikaan, kunnes noin vuoden päästä poliisi saapui ovelle takavarikoimaan konetta ja totesi sivulauseessa miten sakon maksaminen veisi koko ongelman mennessään.

Tässä on mooonen monta herkullista kohtaa jota tarkastella.

Esimerkiksi se, että jos lapsella ei ole rahaa levyyn, olisi siinä hyvä hetki opettaa säästämisen ja saavuttamisen iloista eikä vaan ohjeistaa etsimään laittomia tai vähintäänkin epäilyttäviä kappaleita. Lisäksi torrent-sivustoilta ei pysty lataamaan mitään ilman ennalta koneelle ladattua ohjelmaa joka lataa ja samalla jakaa haluttua tiedostoa edelleen. Torrent tarkoittaa virtaa ja juurikin se lataaminen pitää yllä myös muille jakamista. Isä lienee siis joko sievistellyt asiaa tai tyttö vähätellyt tekoaan.

Sitten toisekseen voimme ihmetellä sitä, miten valtiosta riippumaton yhdistys pystyy saamaan sellaisen aseman tässä maassa, että se voi valjastaa poliiseja ajamaan perintäasioitaan. Mikä on tämä vaitiolosopimus jos kerran kyseessä on lain mukainen sakko? Mihin ne sakkorahat menevät, menevätkö ollenkaan itse artisteille? Millä perusteella menetetyt tulot lasketaan, kun piratismi kuitenkin toimii myös mainoksena artisteille itselleen, entä onko se nyt ollenkaan sopivaa poliisin ohjeistaa tutkittavana olevaa “maksamaan laskun” ongelmasta eroonpääsemiseksi? Itse lisäisin mukaan vielä kysymyksen siitä, miksi ihmeessä musiikin ja elokuvan oikeuksia valvotaan ihan kolmen perijäfirman voimin kun kaikki muut taiteet eivät sitten saa yhtään mitään hyvityksiä mistään?

Chisu itsessään ei Facebook-sivunsa mukaan tiennyt tästä, että levynsä levittämistä kytättiin. Tämä on vähintäänkin hämmentävää, sillä aiheesta on uutisoitu hyvin laajasti. Toisaalta TTVK taas kieltää luoneensa ansatiedostoja sivustoille, mutta kuitenkin sitä on ihan validia epäillä sillä tarinan mukaan tyttö oli pystynyt lataamaan tiedoston joka ei sitten auennutkaan. Se nyt on ainakin ihan selvää, että Chisulle itselleen tämä on aivan hirvittävä PR-katastrofi, eikä se varmastikaan hetkauta vaitiolosopimuksia heiluttelevaa perintäyhdistystä.

Sosiaalinen media on osaltaan ottanut asiaan asenteen “Chisu kyttää lapsia” vaikka siitä ei ole kyse. IP-osoite ei näytä sitä, kuka siellä on ladannut ja mistä sen tietää, olisiko se lataaja ollut vaikka isä itse. Medialukutaito kyseisessä perheessä on ainakin ollut ihan ala-arvoista ja pahimmillaan perhe ei ole edes tiennyt syyllistyvänsä rikokseen mikä taas antaa syyn miettiä ihan validia kysymystä: voiko tietämättään lakia rikkoneen ihmisen tuomita ilman lieventäviä asianhaaroja?

Typerä se tyttö on ollut, typerä myöskin isä joka kannustaa hakemaan ilmaiseksi muualta kuin säästämään rahaa. Typeriä kaikki koko korttelissa kun kerran levyjä oli kaikilla muilla mutta kukaan ei osaa polttaa CD:tä. Typerä on Suomen kansa joka sallii TTVK:n kaltaisen nigerialaisen prinssin kirjeitä lähettelevän firman toiminnan eikä kyseenalaista sitä millään tavalla.

Loppujen lopuksi typerintä ja kaikkein älyttömintä koko jutussa on se loputon suo tietämättömyyttä, mikä piratismiin liittyy. Naurettavan kokoiset korvaukset tavallisilta kuluttajilta, jotka lasketaan tuulesta temmattujen lukujen mukaan. Kukaan ei ole onnistunut arvioimaan kuinka paljon levyjä ostettaisi ilman piratismia koska piratismi ja Spotifyn kaltaiset nykyaikaa palvelevat järjestelmät ovat nostaneet levymyyntiä. Siitä huolimatta piratismia vastaan taistellaan, kun oikea ratkaisu olisi työstää uudenlaista tarjontaa ja järjestelmää. Siinähän taistelette kun kansa on 2010-luvulla ja virkavalta jäänyt jonnekin ysärin pauloihin. Napsterista lähtien on se sama levy jäänyt päälle.

Onneksi meille tulee sentään ulkomaisia palveluita kuten Netflix tai HBO Nordic jotka taistelevat piratismia vastaan oikealla tavalla – uudistamalla hinnoittelua, tarjontaa ja asennetta.

4 thoughts on “Chisu ja piraattilapset

  1. Naurettavaa. 90% ihmisistä lataa torrent-tiedostoja, jos niitä kaikkia ei sakoteta, niin se on aika epäoikeudenmukaista. Onneksi suomessa on niin paskaa tavaraa etten kumminkaan lataa.

    • Tuossakin tapauksessa huvittavinta lienee se, että se lataaminen ei ole se rangaistava osuus vaan se jakaminen, mikä tulee siinä sivussa. Moni harvemmin jakaa edes sitä lataamaansa tuotetta eteenpäin kokonaisuudessaan, kuten tuossakin oli sitten käynyt. Tytön ladatessa se jakovauhti oli kattanut noin 1-2 kertaisen jakamisen, mikä saa sitten kysymään mistä se 600 euroa on oikein keksitty haitaksi.

      Saishan sitä sakottaa kaikkia lataajia mutta siinä ei ole mitään järkeä. Ne jotka lataa, myös kuluttaa ja tekevät niin ihan muista syistä kuin ilmaiseksi saadakseen. Jos nyt oletetaan että se 90% (kuka sen luvun on muuten laskenut) lataajista on oikea luku, niin niistä 90%:sta pieni osa tekee sitä koska ei aio tai voi ostaa ko. tuotetta ja sitäkin vielä pienempi on se, joka tienaa sillä lataamisella jotakin.

      Piratismiasioissa ei pidä uskoa pelkkiä lehtiä ja poliitikkoja, varsinkin kun jälkimmäinen ei halua sallia edes iPadien käyttöä eduskunnassa koska paperi ja kynä on toiminut niin hyvin menneisyydessä. Pikemminkin kannattaa tutustua Piraattien blogeihin ja kirjoituksiin, niistä kun kukaan ei kannata varastamista tai tekijänoikeuksien poistamista, mutta osaavat nähdä asian sellaisenaan kuin se on: uutena mahdollisuutena kehittää kuluttajien kuluttamismahdollisuuksia.

      Kuluttamismahdollisuuksista puheenollen, nythän TTVK ry on menossa haastamaan oikeuteen Soneran ja Elisan Viihde -palveluita. On spekuloitu, että sen vuoksi se harrastaa rahankeruun kaltaista sakottamista, jättien vieminen oikeuteen kun ei ole halpaa.

    • Tyttö on enemmänkin mitättömän nettikasvatuksen uhri, mutta jos tämä on ladannut torrent-ohjelman koneelleen ja laittomuuksista tietäen tehnyt jotain niin siinä mielessä on tämä farssi hyvä opetus.

      Yhtä asiaa ei vaan ihmiset ymmärrä, nimittäin sitä että se 600 euron sakko on verrattain pieni. Harva se päivä ne tekijänoikeustahot vetää ihmisiä oikeuteen sadoista tuhansista euroista vain siksi, että ovat katsoneet ilmaiseksi elokuvia.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *