Koston jäljet

Kouluammuskeluita on nähty jo Suomessakin. Itse koin Jokelan hyvin läheltä vaikka en koulussa ollutkaan, sillä olin tuolloin IRC-Gallerian asiakaspalvelussa töissä. Tilanteeseen reagoiminen ennen mediaa sekä aktiivinen käsitteleminen vielä päiviä, jopa viikkoja sen jälkeen jätti jälkensä niin asiakaspalvelijoihin kuin käyttäjiinkin.

Katselen tässä Investigation Discoverylta Killer Kids -ohjelmaa joka käsittelee kouluammuskelijoita. Pitää ihan kommentoida kun asiaa tutkineet sun professorit ja muut kovaan ääneen puhuvat kouluammuskelijoista sekä tapahtumien uutisoinnista niin, että jos lapsilta vietäisi vain aseet tai uutisointia ei olisi, niin sitten lapset eivät saisi tuhoisia ajatuksia. Onhan siinä varmaan joo pointtia, et tiedä kengistä jos et koskaan ole sellaisia nähnyt tai sellaisista kuullut, mutta ei se silti estä sinua tekemästä itsellesi sellaisia.

Kouluammuskelijoiden teot ovat hirvittäviä, eikä niitä tule hyväksyä. Kuitenkin on järkevämpää yrittää ymmärtää tapahtunutta kuin pitää sitä käsittämättömänä sillä kauhistelu ei johda mihinkään. Hyvin pieni osa ihmisistä tekee jotain sellaista pelkän tappamisenhalun vuoksi, sillä miksi mennä juuri kouluun tappamaan jos se on pääasia, ellei se koulu sitten ole lähimpänä. On ymmärrettävä myös se, että taustalla voi olla syy johon reagoiminen olisi paljon hyödyllisempää kuin teon tuomitseminen ja piilottaminen.

Esimerkiksi mielenterveysongelmat, kodin olot tai koulukiusaaminen. Osaan sorrettua elämää eläneenä hyvin ymmärtää sellaista epätoivoa ja vihaa mitä kiusattu ihminen kokee. Lapsilla varsinkin koulu kattaa koko maailman. Siellä epätoivoa, pelkoa ja tuskaa kokenut ihminen voi haluta antaa samalla mitalla. Ei ole tavatonta, että kouluammuskelija päättää tähdätä niitä ihmisiä, jotka merkitsevät tälle eniten kuten kiusaajia ja välinpitämättömiä sivustakatselijoita. Miltei joka päivä joku kostaa ystävälleen, perheelleen tai vaikka lähikaupan kassalle sen kohtelun jonka hän on kokenut itselleen vääräksi, eikä se taipumus tappaa vähennä sitä syytä, joka on tämän ihmisen mielessä saanut koko lumipalloefektin aikaan.

Tämän sanottuani minua raivostuttaa myös se, miten yhteiskunta ja media ovat ihan suoraan sanottuna tekopyhiä umpiluupäitä näiden asioiden äärellä. On oikein, että asiat uutisoidaan, mutta niillä ei pidä mässäillä rahan vuoksi. Jokelan uhrit ovat kovaankin ääneen arvostelleet tiedotusvälineiden tunkeutuvaa asennetta, joka vain pahensi koko tilannetta. Mediaa ei kuitenkaan voi syyttää kokonaisuudessaan, sillä kansa ostaa kohulööppien perusteella uutisensa. Siihen on syynsä miksi keltainen lehdistö kukoistaa ja vakavammat journalistiset julkaisut joutuvat taistelemaan lehtensä puolesta. Siihen on syynsä, miksi kohulööppejä tehdään. Niitä tehdään ihmisten vuoksi.

Tavallinen kansalainen rakastaa skandaaleja. On niin ihanaa pöyristyä. On ihanaa yleistää, liioitella, kauhistella ja juoruta. Kouluammuskelut kuten Jokela ovat hirvittäviä rikoksia, joiden ymmärtäminen millään tasolla on niiden myötäilyä ja hyväksymistä. Jokelan ammuskelijaa kiusattiin? Ihan oikein sille, se ihminenhän syntyi pahana! Minä en koskaan sellaista tekisi, kiusattiinhan minuakin, monesti varastivat kumin kun sitä lainasin. Teinit on just tollasia, draamakuningattaria, ikään kuin ketään muuta ei olisi kiusattu. Räkänokille lisää kuria ja ne mamut pois Suomesta! Lapsille annetaan muutenkin ihan liikaa karkkia ja niitä hyysätään kotona, äidit aina vaan antaa anteeksi vaikka tekis mitä, vandaalejahan ne on kaikki.

Ei kouluammuskelijan ymmärtäminen ole tekojen hyväksymistä. Ei kouluammuskelusta terveellä kritiikillä tai jopa tekijälle myötätunnon osoittaminen ole teon hyväksymistä. Ei asian monisyinen tarkastelu ota uhrien uhriutta pois, tai vähättele heidän kärsimyksiään.

Eikä se, että tekoa tekemättömänä asian kauhistelu ja ampujalle (tai vaikka “kaunottareen” hurahtaneelle ministerille) tappouhkausten huutelu tee sinusta yhtään enemmän jaloa. Tappouhkaukset ovat idiootin reaktio. Tappouhkaukset ovat niitä, mitä kouluammuskelijat antoivat ennen tekoaan. Tappouhkaus on sellainen asia, jota normaali, tervejärkinen ihminen ei tee. Nyky-yhteiskunta on kuitenkin tehnyt tappouhkauksista normin ja sitten kansa kehtaa arvostella ihmisiä, jotka tekevät asialle jotain. Ei se media ole ainoa asiaan syyllinen, meidän kaikkien tulisi ymmärtää miten kieroutuneesti sitä nykyään ajatellaan ongelmista sekä niiden ratkaisemisesta, sillä jos tappouhkauksia on niin helppo antaa, niin ei se teon toteuttaminenkaan niin käsittämätöntä ole. Se vaan kertoo tilanteesta, jossa tekijä ei ole nähnyt muuta mahdollisuutta. Onko meillä oikeus tuomita joku suoraan vain siksi, että meille on annettu mahdollisuus?

Kouluammuskelujen vaara ei tule poistumaan, ennen kuin vanhemmat ymmärtävät opettaa lapsilleen empatiaa, ystävällisyyttä sekä lähimmäisenrakkautta. Tämä ei koske pelkästään sitä, että kiusaaminen saataisi loppumaan vaan myös sitä, että muut ottavat syrjäytyneet joukkoonsa sekä puuttuvat laiminlyönteihin. Tämän jälkeen saamme karsittua joukosta ne, joilla ihan oikeasti on ongelmia siinä määrin, että kouluammuskelusta haaveileminen on pelkkää tappamisen halua.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *