Unitango

Yöpuulle meno menee tässä kämpässä seuraavasti:
Kahdeksan maissa vauva juo lämpimän maidon ja syö noin desin puuroa. Tänään vauva maistoi ensimmäistä kertaa Hipp:n puurojauhetta. Tulos: pyyhitään puuro sormilla pois kielen päältä itse syöjän toimesta.

Tämän jälkeen odotetaan josko vaippaan ilmestyisi vielä jotain mutta pian se vaihdetaan joka tapauksessa. Äiti on oppinut, vihdoinkin. Monta 5 minuuttia pidettyä vaippaa se vaatikin. Yövaatteet puetaan päälle, vauva hieroo silmiään. Vauva syliin, tuuletin pois päältä, kaihtimet kiinni ja ikkuna säppiin. Äiti pitää vauvaa sylissä, laulaa ja keinuttaa. Vauva nauttii. Lisää vain tutti.

Vauva ujutetaan salaa pinnasänkyyn. Vauva retkahtaa äksäksi raajat joka ilmansuuntaan. Äiti siirtää hiljaa pupun vauvan kainaloon. Äkillinen piristyminen. Vauva avaa silmänsä, tarttuu unipupuun ja siirtää sen jalkojensa väliin. Työntelee jalkojaan pinnasängyn välistä. Jalka jää jumiin. Itkettää. Tutti tippuu. Äiti laittaa tutin. Vauva tarttuu tuttiin, heittää sen sängyn toiselle reunalle. Jalka pinnasängyn välissä taas. Vauva tarttuu tuttiin, ottaa sen pois. Äiti ei viitsi enää neljättä kertaa korjata. Vauva etsii sen itse, laittaa suuhun, kääntyy kyljelleen ja sulkee silmät.

JEE! Äiti istuu ilmeettä paikallaan päästämättä ääntäkään, mutta päänsä sisällä hän huutaa riemusta.

Vauva hipsuttelee unipupua. Avaa silmät. Tarttuu tuttiin ja heittää sen pois. Äiti joutuu nousemaan ylös laittaakseen tutin takaisin “koska vauva on niin väsynyt”. Vauva räväyttää silmät ammolleen, kääntyy salamana selälleen ja hihkuu vähän kiljahdellen samalla kun unipupu heiluu sätkivien raajojen mukana. Äiti laittaa tutin. Vauva sanoo “tä tä, tihh, äit-ti” ja leikkii tutilla. Äiti istuu alas ja huokaa.

Isä, joka on katsonut hetki sitten uutta talouteen hankittua animaatioelokuvaa eikä sitä pysty jatkamaan ennen kuin äiti on vapautunut vauvan nukuttamisesta, saapuu paikalle. Äiti pakenee riemuissaan jääkaapille hakemaan siellä makaavan suklaavanukkaan.

Isät on kivoja.

Vauva itkee tietäessään, että iltaleikki on tältä illalta ohitse. Hah! sanoo äiti.

Vauva nukahtaa viidessä minuutissa. Äiti on tästä riemuissaan mutta on salaa varjoissa katkera.

Unilauluja lapselle

Niin.

Olen laulanut joulun aikaan lapselleni unilauluna laulua Varpunen jouluaamuna. Siinä on kaunis sävel ja kivat sanat ja ajattelin sitten katsoa ne loppusanatkin, kun en muista kuin ensimmäisen säkeistön.

Just. Voisin ihan yhtä hyvin laulaa kirvesmurhaajista unilauluna, en muistanutkaan miten karmaisevan masentava se laulu onkaan. Tai ei ole mutta on silti.

Alla esimerkki:

Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa,
järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.
Varpunen pienoinen, syönyt kesäeinehen,
järven aalto jäätynyt talvi pakkasessa.

Pienen pirtin portailla oli tyttökulta:
tule, varpu, riemulla, ota siemen multa!
Joulu on, koditon varpuseni onneton,
tule tänne riemulla, ota siemen multa!

Tytön luo nyt riemuiten lensi varpukulta:
kiitollisna siemenen otan kyllä sulta.
Palkita Jumala tahtoo kerran sinua.
kiitollisna siemenen otan kyllä sulta!

En mä ole, lapseni, varpu tästä maasta,
olen pieni veljesi, tulin taivahasta.
Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen,
pieni sai sun veljesi enkeleitten maasta.

Lamaze tuli taloon

Juuri viisi kuukautta vanhaksi ehtivä tyttösemme on opetellut tarttumaan, sekä kääntyilemään vatsaltaan selältään vatsalleen selälleen. Tyttö on myös oppinut syömään lusikasta ja on hyvillä mielin puettavana kun tarve sitä vaatii. Hän myös osaa nyrkeillään löytää sylissäpitäjän nenän ja työntää sormiaan suuhun.

Kaikkien näiden hienojen taitojen keskellä katsoin taloutemme vauvaleluja ja huomasin, että vaikka purulelut ja pikkuhelistimet ovat hauskoja ja paljon käytössä, meidän lapsellamme on aika vaatimaton leluvarasto. Puolikas rottinkikori saikin sitten lisätäytettä kun äiskä kävi vähän heiluttelemassa luottokorttia Amazonin puolella.

Kaikki alkoi siitä, että etsin tiettyä Lamazen norsulelua. Koska sellainen on Suomen Toys ‘R Usissa noin 35 euroa kappaleelta (saa järkyttyä, minäkin järkytyin), tutkailin tilannetta brittien verkkokaupassa. Lopputulos oli, että käytin kokonaisuudessaan 45 euroa ja sain neljä monimutkaista, värikästä ja eloisaa lelua, mukaanlukien sen norsulelun, nimeltään Eddie the Elephant Tunes. Lelu on  kuten kaikki vauvalelut, pehmoinen, täynnä eri tekstuureita ja rapisevia jalkoja. Poikkeuksena kuitenkin tuo kärsä, jonka symboleista tulee jokaisesta eri ääni ja niillä symboleilla tuotettua musiikkia pystyy äänittämään sekä soittamaan uudestaan.

Tämän lisäksi hankin Lamaze Activity Spiralin jota ei kuitenkaan kuvasta huolimatta kannattane laittaa pinnasänkyyn kiinni. Ostin lelun ajatellen tulevaisuuden ratasreissuja ja muita sopivia viihdytystarpeita, lienee ihan hyväkin että lelu on siirreltävissä sekä harvemmin leikitty. Tätä en ole edes nähnyt Suomen markkinoilla.

Mutta, sitten on vielä kaksi muuta lelua. Play & Grow Lion sekä Play & Grow Dee Dee The Dragon joista en osannut tilatessani sanoa, kumpi olisi kiinnostavampi. Nyt pienen testiajon jälkeen vauva selvästi suosii leijonaa enemmän, johtuneeko lohikäärmeen kiertyneestä hännästä, joka tekee siitä monimutkaisemman ja myttyisemmän näköisen. Vakosamettinen vatsa on kyllä kuitenkin niin kiva sormille, että eiköhän lohikärmeskin löydä oman lempileikkinsä. Ja mikä parasta, kumpikin noista on ripustettavissa vaikka kaukalon kahvaan tai vaunujen ylälaitaan. Ne menevät myös kainalokaverista tarvittaessa.

Nyt on meidän pirpanalla leluja pitkäksi aikaa. Tätä kirjoitellessani vauva potkii kylkeen ja tutkii lohikäärmeen rapisevia siipiä, jotka pitävät ah niin jännittävää ääntä. Lamaze on kokeilemistani lelumerkeistä ehdottomasti toimivin, niissä on kirkkaat värit, hassun näköiset eläimet ja paljon toiminnallisuutta eri tilanteissa. Näiden kanssa vauva on saanut kyllä vastinetta ja odotan innolla aikaa, kun meillä opitaan istumaan ja säveltämään norsumusiikkia. Vaikka norsulelun selässä tuntuu kova patterirasia, se on silti hyvin halattavan oloinen otus.

Ajat on muuttunu

Niihä se on, että ajat on nytte sitte erillaaset ku aijemmi. Sillo joskus entisvanahaa sitä vaan oli iltasi kotona jos halus ja jos kävi suihkusa niin sitte oli märkä eikä mittää muuta.

Mut joo, nytte ei oo ennää sillee. Nytte jos menee joku meiä perhees suihkuu niin sitä joko joutuu seisommaa oven takana ja oottamaa et millo sinne pääsee tai sitte on se joka joutuu kauheel kiireel juoksemaa pois. Tai sitte jos on vielä se, joka joutuu sit kylyvettää tota vauvvaa nii sitten sen kylyvyn jälkeen on vauvva märkä ja näläkänen ja kaiken sen häsläämise jäläkee sitä on kylyvettäjäki märkä ja väsyny.

Niio ajat muuttunnu.

Meidän vauva, entäs teidän vauva?

Meidän vauva tykkää leikkiä lelumatolla.
Meidän vauva osaa jo jokellella jotakin.
Meidän vauva hymyilee kauniisti ja hihittää.
Meidän vauva kääntyy.
Meidän vauva taas tykkää enemmän tarttua.

Tässä kun seuraan vierestä maailmankaikkeuden parhaimman viihteen (lelumaton) parissa viihtyvää vauvaani, en malta olla miettimättä miten se eroaa muiden vauvoista. Päästävätkö muiden vauvat tuollaisia ääniä? Nauravatko muiden vauvat norsumobileille? Saako nenänpäätä täppäämällä kaikki vauvat nauramaan?

Meidän vauvalla on ihana tapa reagoida iloisesti lelumattoon. Se nostaa jalat koukkuun, kipristää varpaat yhteen, tuo kädet ristiin leuan eteen ja hihittää pienten nyrkkien takana. Matolta kuuluu joko iloisia ulvahduksia, haukahduksia tai riemukas “Hiii!”, mikä sulattaa ikiroudan pahimmankin kyynikon sydänkäytävistä. Onko juuri tuo se erikoinen piirre joka määrittää meidän vauvaa, vai onko se jotain joka on se söpöjen vauvojen määrittävä tekijä?

Mitä teidän vauva tekee?

Meidän vauva ei opi koskaan kääntymään kun se saa heti raivarin jos sen laittaa vatsalleen. Noh, se tosin auttaa nenärään keräämisessä ja puhdistaa ilmatiet.

Joskus se kyllästyttää

Joinakin päivinä äiti on vaan väsynyt. Väsynyt syöttöihin, toimimaan kun käsketään, lähtemään liikkeelle kymmenen eri vermeen kanssa, suunnittelemaan reittinsä ettei juutu vaunuineen mihinkään ja pelkäämään, ettei seuraavaan bussiin mahdu.

Kyllästynyt olemaan tarvittu, laittamaan muiden tarpeet omien edelle ja elämään tällaista elämää. Olisipa niin hienoa olla vapaa velvotteista, jäädä kotiin vain siksi ettei huvita tehdä muuta ja saada se mahdollisuus kipaista äkkiä kauppaan.

Vauvan kanssa ei kipaista minnekään.

Ja sitten vielä saattaa kokea syyllisyyttä siitä, että ressukkavaavia näin inhoaa ja haluaa sen seurasta. Että olisi valmis jättämään sen taakseen yhden cappucinon tähden.

No tietenkään en ole. Ärsyttävä ärsytys kaikkoaa aina hetkeksi kun kumarrun lapseni ylle ja se ilostuu minut nähdessään, tuo kädet tohkeissaan suunsa eteen ja nauraa hekottaa. Ärsytys häviää aina hetkeksi, kun nostan ihanan lämpöisen lapseni syliin kun hällä on paha mieli.

Yksityiset hetket on niitä, kun väsyttää. Ne hetket, kun voisin olla jotain muutakin, kuin äiti.

“Mene vaunulenkeille”, sanotaan. Vaunulenkeille? Ovatko vaunulenkit ratkaisu siihen, että haluaisin hetken vapautta? Jos kurjalta tuntunut elämä ei ole aiemminkaan parantunut sillä, että lähden säähän kuin säähän kulkemaan määränpäätöntä ympyrää, niin miten se kävely voisi nyt olla avuksi?

Vertailun vuoksi, olettaen että nyt olen sitä kävelevää tyyppiä, kävelythän käyvät niin, että puen päälleni, menen ulos, kävelen määränpäättömästi, tulen kotiin. Tätä katsellessa, miten voi vauvan pukeminen, oma pukeminen, vauvan kantaminen, vaunujen varastosta ulospuskeminen, teillä ympäriinsä työntäminen, varastoon takaisin puskeminen, vauvan kantaminen, vauvan riisuminen, itse takin riisuminen, vauvan vaihtaminen ja vauvan syöttäminen olla millään tavalla rentouttavaa?

Oikea ratkaisu näihin tilanteisiin olisi se, että isä lähtisi niille vauvalenkeille ja äiti vetäisi hetkellisesti kuuman suihkun, suklaavanukkaan ja nokoset.

Kastemekko

Kuten varmaan jossakin jo mainitsin, pyhäinpäivänä tyttäreni sai nimen. Päälle puettiin itse seremonian ajaksi perintömekko, jossa on kastettu monta äitini suvun puolelta sekä ensimmäisenä äitini itse. Mekko juontaa juurensa siis jo 50-luvulta. Ohuena puuvillamekkona se kuitenkin saattaa olla hieman vilpoinen joten päätin ajoissa jo tehdä ristiäisjuhliin erikseen neulotun kastemekon.

Tällainen siitä tuli.

Kuvan on ottanut Jari Lam, tsekkaa myös blogi.
Neulemekon ohje pohjaa ohjeeseen Misha’s dress mutta koska mekko itsessään oli muun muassa liian lyhyt, pidensin sitä tuntuvasti. Lisäksi levensin nauhakujaa, virkkasin siihen erikseen nauhalenkit ja vauvan pään mukaisesti tein koko yläosan eri tavalla sekä kiinnitin olkapäät napeilla jotta puvun voi pukea pään yltä eikä se roiku päällä. Ohjeen mukainen pääntie oli aivan liian kapea. Oli onni että tarkistin sen sopivuuden noin kolme päivää etuajassa, enkä esimerkiksi seuraavana tai sinä samaisena päivänä kun juhlat oli tarkoitus pitää.

Ajattelin hiljalleen kirjoitella tästä ylös ohjetta. Ehkä sen julkaisenkin joskus.

My baby experience

Kun nyt tässä lähipiirissä niin moni ihminen alkaa odottaa, odottaa tällä hetkellä, tai on saanut esikoislapsen, niin tuumasin listata ylös satunnaisia vinkkejä ja juttuja joista voi olla hyötyä. Juttuja jotka ainakin minun mielestäni olivat hyödyllisiä tietohippusia.

Vertaistukea saa muuten yleisesti ottaen #perheet-kanavalta (IRCNet), sinne kelpaa kaikki joita kiinnostaa puhua lapsista, olit sitten mies, nainen, lapsekas tai lapseton.

Listaa päivitetään aktiivisesti joten se elää ajan mittaan. Jos huomaat virheitä, puutteita tai mielipide-eroja, huikkaa ihmeessä.

RASKAUSARVET:
Raskausarpia häivytti melko hyvin yhdessä yössä pariksikin päiväksi Body Shopista ostettu Shea Butter.

SYNNYTTÄMINEN:
Synnytys voi kestää helposti kymmenen tuntia tai enemmän, kannattaa varata mukaan pillimehuja tms. kivanmakuista, lämpimässä selviävää sokerijuotavaa sillä synnytyshuoneeseen kun menet, et muuta saa kuin tuoremehua ja mehukeittoa.

Synnytyslaukku:
Mukaan kannattaa pakata mukavat vaatteet sekä jotain tekemistä mikäli aikaa on. Itselläni oli kirja ja läppäri, joita en kuitenkaan pahemmin ehtinyt käyttää kuin synnytystä edeltävänä aikana. Mukavat tossut ovat ehdottomasti kiva lisä osastolla töpöttämiseen, puhelimen laturi on ehdottoman tarpeellinen. Kamera kannattaa olla mukana, mikään ei ole niin ihanaa kuin napsia kuvia pikkuisesta. Tämän lisäksi suosittelen ottamaan mukaan hiukan omaa shampoota sun muuta saippuaa, peseytyminen synnytyksen jälkimainingeissa on askel kohti taivasta. Mikäli otat mukaan läppärin, kannattaa panostaa mokkulaan sillä sairaaloissa on harvoin panostettu esimerkiksi televisioon tai internettiin.

ISYYSLOMA:
Miehet, pitäkää isyysloma silloin, kun vauva tulee. Ei niinkään itsen tai vauvan vuoksi, vaan siksi, että äiti tarvitsee kaiken avun mitä saa opetellessaan uuteen arkeen.

ITKU:
Kokemukseni mukaan vauva itkee todennäköisimmin nälkää. ..vaikka olisit juuri ruokkinut sen. Kuitenkin on hyvä olla tarkkana sillä vatsavaivainen vauva luulee olevansa nälkäinen.

Seuraavaksi todennäköisin syy on vaippa. Vaihda se, siitäkin huolimatta että kyllästyttää. Minulla on menossa taas kyllästymisvaihe, näitä tuntuu tulevan parin, kolmen viikon välein.

Muut syyt saattavat olla esimerkiksi kylmyys tai kuumuus, viileä vauva valittaa ja hikimytty huutaa. Tai sitten syynä on jokin fyysinen vaiva kuten vatsakivut tai ilmavaivat. Mysteeri-itkun syyksi on myös paljastunut tutti, joka on joutunut jonnekin selän alle tai jonnekin muualle hankalaan paikkaan painamaan ikävästi.

IMETTÄMINEN:
Mikäli aiot aktiivisesti imettää, pidä mielessä että synnytyslaitoksella mahdollisesti suuhun puskettu tuttipullo saattaa aiheuttaa vaikeuksia tissille opettamisessa. Tuttipulloa voi väistää vaikka hörpyttämisellä.

Muista, että imettäminen ei koskaan ole niin helppoa, kuin kuvittelee. Vaikka se on maailman luonnollisin asia, se on myös kenties kaikkein hankalin taitaa. Alkuviikkoina on hyvä panostaa eritoten kärsivällisyyteen ja nukkumiseen.

Jos imettäminen itsessään on hankalaa ja nännit esimerkiksi kääntyvät sisäänpäin, ota avuksi rintakumi. Se auttaa myös tuttipulloon koukuttuneen vauvan imettämisessä.

Mikäli kuitenkin päätät luopua imettämisestä, älä hermostu. Nykyajan korvikkeet ovat laadukkaita ja niissä on kenties paremmin kaikki tarvittavat hivenaineet sun muu sisältö, kuin mitä äidinmaidossa on. Paras tapa onkin ruokkia molemmilla, lapsi saa rakkautta ja ravintoa vaikka se annettaisi pullosta. Tästä huolimatta synnyttänyt nainen saa keskustella tuntemattomienkin kanssa omasta maidontuotannostaan sekä sen puutteesta. Korvikeruokkija tulee joka tapauksessa törmäämään niin kutsuttuun imetysmafiaan, joka suosii imetystä ja onnistuu mielipiteillään syyllistämään imetyksessä epäonnistuneita.

RINTAPUMPPU:
Rintapumppu on hyvä olla ja mitä enemmän ajattelit pumpata, sitä suuremmalla syyllä sen kannattaa olla sähköpumppu, sillä käsin pumppaaminen käy nopeasti väsyttämään. Sähköpumpuissa on lisäksi hyvänä lisäominaisuutena mahdollisuus säätää laite pumppaamaan tietyssä rytmissä.

Meidän perheessä käytetty rintapumppu on Philipsin Avent Single Electric, joka maksaa Suomessa noin 100 euroa. Itse hankittiin kyseinen pumppu Brittien Amazon-verkkoliikkeestä noin 70 eurolla ja siihen päälle Clas Ohlsonilta verkkovirta-adapteri. Avot! Viisas säästää. Pumppu on hyvä ja siihen saa kiinni kaikki Aventin tuttipullot.

TUTTIPULLO:
Philips Avent -malliset tuttipullot ovat olleet meidän perheen aktiivisessa käytössä. Ne ovat kestäviä ja tuttiosa on mietitty niin, että se ei valu ellei siitä ime. Pulloja saa kätevissä monipakkauksissa juurikin brittien Amazonin kautta. Aventin pulloissa tosin alimmat millilitra-määrät heittävät hieman joten summittaisuus on hyväksi.

Meillä on lisäksi MAMin mikrossa desinfioitava pullo, hyvin kätevä esimerkiksi reissussa. Pullo kasataan tuttiosa sisäpuolelle ja pohjalle kaadetaan 20ml vettä, jonka jälkeen pullo laitetaan mikroon kolmeksi minuutiksi. Ainoa mitä kannattaa muistaa, on se että kierteet löystyvät lämmetessään, joten pulloa kannattaa hulauttaa kylmässä vedessä että se pitää paremmin.

PUHDISTUS JA DESINFIOINTI:
Huuhtele tuttipullo aina kylmällä vedellä ja aina käytön jälkeen. Kuuma vesi saattaa polttaa maitoproteiinin pullon pintaan.

Pullot kannattaa puhdistaa aina ensin saippualla tiskaten ennen desinfiointia, muista pehmeä tiskiharja! Jotkut suosivat tiskikonetta, mikä ei kuitenkaan välttämättä ole hyvä vaihtoehto perinteiselle tiskaamiselle. Älä kuitenkaan koskaan käytä tiskiharjaa pullon silikoniosiin.

Desinfiointi taas on pitkä prosessi, jos on hitaasti lämpenevä hella ja pieni kattila. Perussääntö kuitenkin on, että pullot pitää desinfioida keittämällä. Tämän voi tehdä parin, kolmen päivän välein mikäli putsaat pullot aina käytön jälkeen (muun muassa tehokas huuhtelu kylmällä vedellä vie maitoproteiinit pois pinnoilta).

Meillä on käytössä Philipsin Sterilisator 3 in 1, joka puhdistaa höyryllä jopa kuusi tuttipulloa, rintakumit, tutit ja rintapumpun kerralla, kuudessa minuutissa. Brittien Amazonista saatiin parhaaseen hintaan, adapteri Clasusta.

KORVIKKEET:
Korvikkeet voivat aiheuttaa vauvoille vatsavaivoja. Tutteli oli alunperin suomalainen tuote, jonka moni muistaa turvallisena sekä vauvoille sopivana tuotteena, mutta nykyään nimi on myyty jonnekin Hollantiin eikä sitä enää valmisteta kotimaassa. Tuttelin suomalaista versiota vastaava on juuri lanseerattu Tuuti. Meidän vauva alkoi oksentaa kaaressa Tuttelin vuoksi, joten vaihdettiin sitten Tuutiin. Viikon sisällä kuitenkin huomattiin, että Tuuti aikaansai vatsavaivoja. Lopulta päädyttiin ostamaan Semperin Baby Semp 1stä, joka ei aiheuta vaivoja sekä tuoksuu vähän pehmismaidolle. Nan on kuulemma myös sellainen joka ei rasita vatsaa.

Summattuna korvikemerkit:
– Tutteli: Ei enää suomalainen valmistusprosessi, aiheuttaa mahdollisesti puklailua, haiskahtelee pahalle, allekirjoittaneen vauva haisi väkevälle Tuttelia juodessaan.
– Tuuti: Valion uusi korvikemerkki, sama kuin entinen Tutteli. Aiheuttaa mahdollisesti kovaa vatsaa, tuoksuu paremmalle.
– Baby Semp: Vatsaystävällinen, hyväntuoksuinen korvike jonka kanssa ei ole ollut ongelmia allekirjoittaneella tai muillakaan, joilta kokemuksia on kuultu. Löytyy varmuudella suurimmista liikkeistä, muuten yleensä tilataan erikseen.
– Nan: Vatsaystävällinen ja tykätty merkki, löytyy valtaosasta päivittäistavarakauppoja. 

D-VITAMIINI:
Kahden viikon iässä aloitetaan vauvalle D-vitamiinitippojen anto. Annostus on viisi tippaa päivässä ja jokainen vanhempi käy läpi useamman tipan rumban. Yleisesti ottaen D-tipat voivat aiheuttaa mahanpuruja jolloin lapsi itkee ja itkee ja itkee. Me kokeilimme ensin Gefilus-tippoja, jotka ovat öljypohjaisia, maitohappobakteereilla höystettyjä tippoja. Ei toiminut. Ostettiin sitten Devisolin perustippoja kun tuumattiin että maitohappobakteerit saattavat aiheuttaa vatsanpyörteitä. Selvisikin, että myös Devisolin tipat aiheuttivat mahamyrskyjä. Apteekissa sitten mietin kehuttujen Minisunin D-tippojen sekä Rela D-tippojen välillä, mutta päädyinkin sitten ostamaan Jekovit-tippoja, jotka ovat ainoita saatavilla olevia vesipohjaisia tippoja. Nämä olivat vatsaystävällisimpiä kaikista. On hyvä kuitenkin muistaa, että D-vitamiinia on myös korvikkeessa, eikä tippoja ole välttämätöntä antaa mikäli vauva niistä kärsii.

Nyt on taas hyllyihin ilmestynyt tuote nimeltä Multi Tabs D-tipat. Voin sanoa, että hyvin kannattava vaihtoehto kokeilla, nimittäin noista kokeilluista ja ties vaikka muistakin tippavaihtoehdoista ainoa jossa on pipettiannostelija. Niin paljon kätevämpi. Lisäksi vauva itsessään ei ole kitissyt lainkaan niitä antaessa eikä irvistellyt maullekaan. Pohjana on kasviöljy ja huhu kertoo, että nämä olisivat ne parhaat mitä apteekilla on tarjota.

Eli summattuna eri tippamerkit:
Öljypohjaisia mm. Minisun, Devisol, Gefilus (maitohappobakteereita) // saattavat aiheuttaa vatsavaivoja
Vesipohjaisia Jekovit (muuttaa kakan vihreäksi) // raportoitu vatsaystävällisimmiksi

LIINAT JA HARSOT:
Harsoja saa liki mistä tahansa, mutta hinta voi olla hyvinkin korkea. Ikeakin myy kahta harsoa jollakin kympillä mikä nyt on vaan järkyttävä hinta.

Vaippaharsoa saa ostaa metritavarana Anttilasta (ainakin aiemmin näin oli) vain parin euron hinnalla per metri. Harso on noin metrin levyistä ja varsin hyvälaatuista, siitä sopii sitten rakennella suojaa syöttöihin tai vaippoihin tai minne ikinä.

Harsoja itsessään myy Prisma hyvällä hinnalla alle 10 euroa ja paketissa harsoja on muistaakseni kuusi. Kuosi on värikäs ja kangas itsessään rypytetty, mikä ei niinkään miellytä mutta kuivaamiseen ja hoitovälineeksi varsin toimiva ratkaisu.

Kuulemma myös Jyskistä löytyy 12 kappaleen paketti hintaan 12,95 €.

VAIPAT JA SYÖTÖT:
Hyvä vinkki muistaa yösyöttöjen suhteen (jonka itse opin kantapään kautta) on se, että vaipan vaihto herättää vauvan. Jos haluat nukkua yösi mahdollisimman lyhyillä syötöillä, jätä vaippa joskus vaihtamatta tai vaihda se ensin. Lapsi nukahtaa sitten ruokailuun ja äiti tai isä pääsee rauhassa unille.

Vaippojen suhteen omakohtainen kokemus puoltaa Pamperseja. Vaipan on hyvä olla sopivassa määrin iso, pyllyä myöten istuva vaippa alkaa olla jo liian pieni. Huhujen mukaan Liberovaipat tuppaavat falskaamaan poikavauvoilla, ellei vinkkeliä asettele alasuuntaan vaippaa asentaessa.

VATSAKIVUT:
Vatsavaivojen varalta voi ostaa hyllyyn Rela maitohappobakteeritippoja. Niiden annostus on noin 5 tippaa päivässä, mutta niitä voi antaa satunnaisesti enemmänkin. Cuplaton taas on ilmavaivoja varten ja väitettävästi toimiva, vaikkakaan tästä ei ole vastaan tullut mitään tieteellistä taetta. Cuplatonin huono puoli on myös annostus, sitä kun annetaan ennen jokaista ateriaa ja pieni vauva syö usein.

VAUVAN NUHA:
Nuhasta täyttynyttä nenää saa parhaiten siivoiltua pikku niistäjällä, joka on kuin ylikokoinen pipetti ja joita löytyy apteekeista pikkurahalla. Kuivuneen liman taas saa liukenemaan keittosuolatipoilla, joita saa niin ikään apteekeista. Nukkuessa vauva kannattaa nostaa hieman päädystä kohotettuun asentoon, tätä varten muun muassa joidenkin vauvapatjojen mukana myydään ns. nuhakiiloja.

Talven kuiva ilma saattaa vaikuttaa myös vauvan hengitykseen, siinä tapauksessa ilmankostutin on hyvä olla olemassa, vaikkapa makuuhuoneeseen asennettuna. Kostea ilma ylläpitää ihon hyvää kuntoa sekä helpottaa hengittämistä.

VAUVAN (ja hoitajankin) IHO:
Vastasyntyneen vauvan iho uusii pian syntymisen jälkeen, joten kuivaa, kuoriutuvaa ihoa riittää. Taipeita kannattaa pitää siistinä mutta niitä ei pidä puhdistaa elleivät ne ole likaisia. Lisäksi märkää ihoa ei pidä pyyhkiä, vaan se taputellaan puhtaaksi. Tässä voi käyttää avuksi pyyhkeitä, harsoja (niitä saa muun muassa Prismoista kuuden kappaleen paketeissa järkevään hintaan noin kympillä), sekä apteekista saatavia haavataitoslappuja (niitä 100 kappaleen paketteja).

Taipeen puhdistus:
Taivetta puhdistaessa kannattaa ensin likainen kohta pyyhkäistä öljytyllä haavataitoslapulla, sitten pyyhkäistään kevyesti uudestaan vedessä kastellulla lappusella. Lopuksi taive kuivataan taputtelemalla.

Kosteutus:
Kuivaa ihoa ei kannata heti rasvata koska sen uudistuminen on normaalia. Lisäksi ihon luonnollinen rasvaisuus kannattaa säilyttää, turha rasvaaminen saa aikaan epätasapainon ja rasittaa ihoa.

Jos kuitenkin tarvitset jotain satunnaisen kuivuuden torjumiseen, olen huomannut Ceridal Lipogeelin olevan varsin toimiva vaihtoehto. Sitä ei ole tarvinnut lisätä kuin sormenpäällinen kun iho on taas normaalitilassa.

Toinen hyvä tuote on Essex, jolla on muun muassa pesuneste, jolla voi pestä vaikka kädet ilman vettä. Vaippoja vaihtaessa tulee pyllyä pestyä veden alla ihan kiitettävän usein.

Kolmas toimivaksi kehuttu tuote on Decubal. Rasvaisuus kannattaa valita käyttötarkoituksen mukaan.

VIRIKELELUT:
Ehdottomasti paras leikkimatto, minkä ostimme on Bright Starts Spots and Stripes Safari Gym. Mukana on yksi muovinen seeprahelistin, nyrkkeilysäkin tapainen kissahelistin, iso omenapeili, tarttumiseen ihanteellinen ampparilelu sekä ehdottomasti kaikkien lelumattoa kokeilleiden lasten mielestä parhain lelu (ehkä ikinä): tiikerisoitin. Tiikerin voi kiinnittää minne vain, ottaa mukaan matkalle ja sitä rataa. Se soittaa musiikkia joko vartin tai pienissä pätkissä aina kun sitä liikuttaa. Se myös soittaa viidakon ja luonnon ääniä. Äänenvoimakkuuksia on kaksi ja vatsassa vilkkuvat eriväriset led-valot soivan musiikin myötä.

Aluksi oltiin skeptisiä, onpas tämä hauska joo, ihan kivoja juttuja. Nyt kun katsoo kaksikuukautisen vauvan innostusta kun tiikeri pärähtää soimaan, sitä ihmettelee miten koskaan on tullut toimeen ilman tätä. On ihmeen hankalaa aktivoida vauvaa, joka ei vielä voi istua, ei oikein ymmärrä mitään, näe sen enempää tai osaa leikkiä itsenäisesti.

PURULELUT:
Yksi ehdottomasti kehutuimmista purulelumerkeistä on myös Suomessa myytävä Sophie The Giraffe, joka on valmistettu luonnonkumista sekä suunniteltu niin jäystämisen kuin tarttumisen suhteen ihanteelliseksi. Kirahvin mukana tulee erityinen kortti, johon voi kirjoittaa muun muassa uuden omistajansa pituuden sekä painon, toivotuksia ja muita tietoja. Jos mietit vauvalle jotakin kivaa lahjaa, Sophie-kirahveissa löytyy hyviä ehdokkaita joka tilanteeseen.

KYLPYTARVIKKEET:
Meille hankittiin hyvä istuma-amme pikkuisia kylpyjä varten, nimittäin Tippitoesin Mini Bath. Se on ensinnäkin hyvänmuotoinen ja mukava istua; asennon ollessa takakenossa, lapsi ei istu selkänsä päällä. Pään takana on myös liukuesteenä toimiva pehmuste ja jalkopäässä on tulppa, josta voi laskea vedet pois. Meillä esimerkiksi kylpyammetta käytetään lavuaarin vieressä pesukoneen päällä ja vesien poislaskeminen on siksi aivan naurettavan helppoa. Kylpyammeen käyttö aivan ensimmäisten kuukausien aikana on hankalaa kun lapsi on vielä niin pieni, että selkä kääntyy ikävästi kaarelle mutta kunhan kokoa tulee lisää, kylpeminenkin helpottuu.

Omituisten otusten perhe

Tänään vauva huusi ja möykkäsi makuuhuoneessa. Äiti kirjoitteli tärkeää sähköpostia sohvalla ja isä teki etätöitä, eikä kumpikaan ihan heti ehtinyt juosta tutin perässä (jonka perässä oli juostu jo muutamankymmentä kertaa sitten aamukahdeksan). Vauva vaan wääwätteli tutin perään, kun isä painoi itkuhälyn mikrofoninappia ja huuteli sinne että “WÄÄ!”

Makuuhuoneessa tuli hipihiljaista. Isä ja äiti hekottivat olohuoneessa. Hiljalleen vauva muisti tuttinsa ja alkoi känistä sen perään.

Myöhemmin isä oli lähdössä kouluun ja pakkaili laukkujaan, sitoi kenkiään sekä mietti onko jo pipokeli. Äiti huuteli maitoa lapselle laittaessaan että:
“Kuule, jos minä pesen tänään lisää pyykkiä ja laitan tiskit ja sitten kun tuut kotiin, niin hymyilen niin tuotko mulle sitten karkkia?”
“Yritän muistaa”, isä totesi.
“No, sitten minäkin yritän muistaa”, lupasi äiti.

Vauva ei onneksi vielä ihan ymmärrä asioita, mutta on jo joskus reagoinut nimeensä. Myös hymyyn on toisinaan vastattu ja itkut sun muut käninät muuttuvat välillä esijokelteluksi. Vaatekokoja on pitänyt suurentaa ja puputossuhousut ovat jääneet jo pieneksi.
“Se vauva kasvaa niin nopeasti!” parkuu äiti.
“Aika loppuu kesken, kohta se on jo ihan iso!”

Kuitenkin samalla molemmat vanhemmat ovat innoissaan lapsen kehittyessä, eivätkä malta odottaa kun lapsi oppii istumaan, leikkimään itsenäisesti, tapailemaan puhetta ja nauramaan. Isä miettii mistä hankittaisi suurempi asunto ja minkälaisia lukioita siinä on, eikä äidilläkään ole ongelmia ostaa Tarjoustalon löytörekistä Tuttan potkupukuja yli vuoden ikäiselle. Rahaa kului useampi kymppi, mutta vaatteita saatiin reipas määrä, kun suurin osa maksoi 3 euroa kappale.

Osa vaatteista oli kyllä varsin omituisia, rumia ja jopa kamalia. Esimerkiksi:

Teksti: I am the ugly duckling
Lue: “Tiedän, että lapseni on nyt sysiruma, mutta siitä tulee lopulta ihan nätti ihan oikeesti”.

The ugly duckling -body. Hyvän äidin vaatevalinta, kiljuu suorastaan sitä miten ruma lapsi onkaan kyseessä. Söpö ankanpoikanen ei muuta sitä, että paidan viesti on melkoinen paradoksi.

Äiti kauhisteli paidan hirvittävyyttä, otti siitä kännykällä kuvan ja lähetti sen koulussa opiskelevalle isälle. “Hirvee miten kauhee LOL”, hän kirjoitti tekstiviestiin.
“Kuka näitä ostaa?!” ihmetteli äiti liki ääneen ja osti sen lapselleen. Näin hirvittävää vaatetta ei voi ohittaa, se ostetaan koska se on tahattomasti hauska. Asialle myöhemmin illalla naureskellessaan äiti ymmärsi ostaneensa lapselleen ironisen vaatekappaleen, näin ollen lapsi on jo kuukauden vanhana hipsteri.

Tässä muita äidin löytämiä karmeuksia:

Hän ei oo karmea cowboy ..eiku.

Lapsen ilme kertoo kaiken.

Suloinen pieni lapsi

Kirjoitin tämän jälleen yhden syötön jälkeen, kun aikani katselin pieniä, uneen uponneita kasvoja ja sydämeen sattui ajatella, että jonakin päivänä joku saattaisi kiusata lastani siitä minkälainen hän on. Ihana, pieni, alahuultaan imeskelevä söpöläinen.

Kuinka kestän sen, että maailma on arkinen paikka?

Suloinen pieni lapsi
imee alahuultaan
ripset luovat varjon
leuka väpättää

Pidän sylissä pientä
lämmin, pehmeä, hauras
kuinka voit ollakaan
niin ihmeellinen

 

Suloinen pieni lapsi
kasvat joka päivä
eilinen on jo mennyttä
tänään

Kasvosi muuttuvat
hiukset kasvavat
kohta ajat pyörällä
tukipyörät poistetaan

Koulu alkaa
saat kavereita
teet läksyjä
sinulla on mielipiteitä

 

Suloinen pieni lapsi
mitä sitten kun kaadut
joku sinua pilkkaa
kiusaa leikkikentällä?

Minä en pysty
en millään kykene
maailman pahalta
sinua suojelemaan

Minä en voi estää
sydämesi särkymistä
en voi pitää
aina sylissä

 

Suloinen pieni lapsi
jonakin päivänä olet iso
ja kokenut maailmassa
kaiken mitä minäkin

Joskus sinunkin sydämesi itkee
oman pienen lapsesi
ihmettä, suloisuutta,
pakahtuu rakkaudesta

 

Sinä päivänä
kirjoitan uuden runon
sinä päivänä sydämessäni
soi lapsenlapsen laulu 

Kuinka paljon huomaat asioita?

Olen viime päivinä korkannut lastenvaunut ja käynyt julkisilla siellä sun täällä. Ensimmäinen asia minkä huomasin, oli vaunujen käyttöön liittyvä ympäristön havainnoinnin määrä. Nyt pitää oikeasti seurata ympäristöään. Missä menee pyöräilijät? Mikä näistä jalankulkijoista yhtäkkiä kääntyy vaunujen eteen? Missä vaunujen renkaat menevät, mahdunko tästä välistä?

Tiesin vaunujen kanssa liikkumisen olevan melko vaativaa mutta yllätyin siitä, kuinka paljon minun tarvitsee keskittyä kulkiessani. Olen paljon hitaampi ja kömpelömpi, jännitän huomaamatta niskoja ja käsiä vaikka siihen ei ole mitään syytä. Junaan juokseminenkin saa ihan uusia ulottuvuuksia, kun pitää etsiä se väli, minne vaunujen kanssa mahtuu.

Tänään kävikin niin, että lähdin junalla keskustaan. Asemalle tallustellessani näin kuinka juna jo häämötti laiturin päässä ja jolkotin kovaa vauhtia junaa vastaan. Koska käsissäni oli vaunut, en päässyt Flirtin ensimmäiselle ovivälikölle (juurikin sen vuoksi, että ihmisiä riitti) ja jouduin juoksemaan seuraavalle ovelle, jolloin juna jo sulki ovensa nytkähtäen liikkeelle. Ymmärrän hyvin, että junakuski saattoi luulla minun juoksevan johonkin muualle, ymmärrän jos hän ei voinut odottaa huonokuntoista synnyttänyttä ikuisuuksia, ymmärrän jos hän ei minua huomannut tai vaan jaksanut odottaa. Laskin kerran bussissa Pukinmäestä Leppävaaraan, että kuinka monta kertaa kuski odotti bussia kiinni juoksevaa ihmistä ja luku kipusi yhdellä välillä helposti kymmeneen. Kuitenkin sitten kun bussi oli ehtinyt jo laittaa vilkut ja meinannut lähteä liikkeelle eikä näin ollen voinut ottaa mattimyöhäistä mukaan, tämä potki vihaisena bussin kylkeä. Minä olen päättänyt ymmärtää, enkä vaan vajota siihen olettamukseen että muiden tulisi minua palvella.

Kyllä se kuitenkin siitä huolimatta korpeaa, kun näin käy että hiuskarvasta jää kiinni etten ehdi. Hetken vihasin kuskia, vihasin konduktööriä, vihasin sitä punatakkista naista joka istui penkillä ja näki, kun jäin oven taakse. Vihasin kelloa, vihasin hitaita jalkojani. Mielessä kävi että tietysti ihmisten olisi pitänyt junassa ajatella minua, olenhan sentään mukavuudenhaluinen ihminen ja olisin mielelläni matkustanut junassa ajoissa keskustaan. Nyt jouduin odottamaan 10 minuuttia ja ehkä jopa pyytämään apua mikäli seuraava juna olisi korotettu versio. Onnekseni ei kuitenkaan ollut ja pääsin siihen haluamaani Flirttiin. Vihaan niiden korotettujen junien mahdottomuutta kun mukana on vaunut.

Kuitenkin sitten junassa seisoskellessani aloin miettiä, että miten paljon sitä näkeekään asioita kun vaan on hiljaa ja havainnoi. Edessäni istui pariskunta rattaiden sekä yhden liki kouluikäisen lapsen kanssa. Tämä poikalapsi nökötti polvillaan kääntöpenkin päällä, kasvot suunnattuina ikkunasta ulos ja hoki: “Bii-bii-bii-bii-bii-bii-bii-bii–BI-BII!! Bii-bii..”, aikuisten toisinaan häntä hyssytellessä. Toisella puolella vaunua taas kaksi naista jutteli, toisella oli vauva kantoliinassa ja kaikenlaiset vauva-asiat pohdinnassa. En kuunnellut heidän juttujaan niin en osaa avata tarkemmin mistä käytiin keskustelua. Tämän jälkeen huomasin vaunussa edempänä välikön jälkeen pari pientä kiinan palatsikoiran tyyppistä koirua, sekä konduktöörin, joka ilmestyi salaisesta ohjaamo-ovesta aivan junan toisessa päässä. Kun konduktööri lähestyi näitä koiria, ne alkoivat haukkua. Hirvittävä väkyttäminen; isottelevat haukut eivät kuitenkaan estäneet naista toimittamasta työtään.

Tämän jälkeen seuraavalla asemalla junaan nousi pitkä, tummaihoinen ja lippalakkipäinen poika, jolla oli kuulokkeet korvillaan. Hän istui yhdelle kääntöpenkille vaunuille rajatulla alueella ja kuulin kuinka vieno etninen musiikki soi hänen kuulokkeistaan. Minusta on aina mielenkiintoista yhdistää ihminen musiikkiin, milloin joku hevari kuuntelee mahtipontista klassista, milloin punkkari poppia, hipsteri räppiä ja niin edelleen. Mietin sitä, miten musiikkia kuuntelemalla pystyy sulkemaan ympäristönsä pois ja rentoutumaan omissa ajatuksissaan, mutta samalla menettää jotain mahdollisesti kiinnostavaa. Pojan jälkeen junaan nousi äiti kahden lapsensa kanssa ja hetken päästä lähistöllä ihmiset naureskelivat sille pienemmälle lapselle kun se rattaissa naureskeli isoveljelleen.

Konduktööri teki taas uutta kierrosta ja toi samalla kaikille lapsille oman junalipun, myös tälle naureskelijalle. “Tässä sinulle oma lippu, katsos, hieno miuku! Ota tästä. Älä sitten syö sitä lippua.” Hihittelevä lapsi oli ensin vähän ihmeissään, mutta tarttui lippuunsa innokkaasti. Konduktööri jatkoi matkaansa ja katsoin kuinka poika piti lippua kädessään sitä tiukasti tuijottaen, vei sen hitaasti huulilleen… Ja haukkasi. Äitinsä totesi vieressä, että älä syö lippua ja kysyi isoveljeltä, saako junalippuja syödä. Poika istui minun selkäni takana, niin en nähnyt häntä tai hänen ilmeitään, mutta kuulin kuinka hän oli ensin hiljaa miettien mitä vastata ja sitten vastasi hieman epävarman kysyvästi: “Joo?”

Tässä vaiheessa jo ehdin kummastella sitä miten monta pientä tarinaa mahtuu jopa yhteen kymmenen minuutin junamatkaan ja miten sitä pikkukaupungista muutettuaan koki, että nämä ihmiset kaduilla, busseissa, junissa, eivät ole minun väkeäni. Sitä oli kuin tuntematon ystävysten joukossa ja nykyään se raja on hämärtynyt. Nyt he ovat minun väkeäni. Nykyään ymmärrän heitä.

Junamatkani kruunasi mies, joka huusi päinvastaisessa suunnassa puhelimeen: “Seppo täällä. Seppo! Seppo täällä! Niin sanoin että Seppo täällä! Joo minä oon jo matkalla, tulkaa perässä! Menen jo edeltä!” Tämä tuntui saavan aikaan pienen huvittumisen aallon muissa matkustajissa ja viimeistään siinä vaiheessa, kun mies vouhotti puhelimeen kantavansa mukanaan repullista hemohessiä, ihmisiä alkoi naurattaa.

Uskomaton lapsi

Nälkä. Ruokin, vieläkin nälkä. Ruokin lisää. Kiukkuaa, ei onnistu, taas on nälkä.

Ruokin sitten lasta niin kauan, että se puklasi suihkulähteenä pitkin leikkimattoa. Pikkuinen pikakylpy kylppärin lavuaarissa ja vaatteiden vaihto, niin saatiin lapsi taas syliin fleecepeiton alle, itkemään uutta nälkää!

Kuinka paljon maitoa tuollaiseen lapseen oikein mahtuu? Tympeää kun se itkee niin kauan kun vatsassa on tilaa, eikä vanhemmilla oikein ole mahdollisuutta säädellä ruoan määrää. Onneksi sentään vatsakivut loppuivat siihen puklisuihkuun niin ehkä tässä päästään nukkumaankin joskus.

Seuraavan ruokinnan jälkeen, siis.

Huoh.

Mitä sitten?

Ensin sitä toivoo, sitten odottaa. Ihana raskaus, ihana odotus, ihana maha. Ihanat ne vaivat, kaikessa kamaluudessaan, sillä loputa sen tietää että tapaa vihdoin sen täydellisen, ihanan uuden ihmisen. Minun ihmiseni, minun kehoni osasen, minulle annetun ihmeen.

Sitä miettii, tyttö vai poika, mistä se tykkää, millä värillä sisustan lastenhuoneen? Voi ihana ensimmäinen joulu, miltä se tuntuu kun on pöhisevä vauva sylissä, miten ihanaa elämä onkaan? Miten sitä onkin sitten niin väsynyt ja onnellinen, miten sitä jaksaa kaikki ne vaipat? Voi miten söpöjä pikku vaatteita, ihan itkettää ajatella.

Sitten se on tässä. Se on niin pieni, niin suloinen, niin täydellinen. Oi katso, se nukkuu, nyt se avasi silmät, miten söpö. Voin melkein vannoa että tuo oli hymy! Ihana pieni rinnalla, ihana nukahti syliin, on se vaan söötti vaikka itkee.

Mutta mitä sitten kun se ei enää olekaan täydellinen? Mitä sitten kun se onkin kärttyisä, mitä jos se on kärttyisä aina? Mitä jos sille tulee koliikki? Mitä jos se saa minut salaa vihaamaan sen itkua? Mitä jos olen syypää tähän, mitä sitten? Mitä jos täydellinen vauvani onkin kipeä, jos sillä on iso syntymämerkki poskessa, jos sen silmät karsastaa?

Mitä sitten jos huomaankin, että vauvani ei olekaan täydellinen? Mitä jos sen ihmisyys tuleekin minulle yllätyksenä? Huomaan olevani jotenkin peloissani siitä, että minun vauvani on ihan yhtä täydellinen kuin kuka tahansa muu. Miksi minun vauvani välttyisi koettelemuksilta, miksi minun vauvani ei koettelisi minua? Se syntymän ihmetys alkaa vähitellen häipyä ja alan huomaamaan vauvassani temperamenttia, määrätietoisuutta, ilmavaivoja.

Sama kai se on, onko sillä luomi nenässä jos se kuitenkin elää onnellisena, tekee töitä, rakastuu ja saa omia lapsia. Niiden ihmeellistä epätäydellisyyttä se saa itse sitten joskus tarkastella.

Ristiriitaisia retkiä

Tänään otin vapauden lähteä viemään roskapusseja puoli yhdentoista aikaan yöllä. Nappasin pussit kouraan ja kiipesin rappuset alas. Rapun ovesta kulkiessani huomasin, miten sää oli jo ehtinyt kylmentyä ja hetken mietin miten olisi kiva löytää jostain hyvä syystakki.

Sitten se iski. Omituinen tunne, sellainen ylitsevuotava vyöry joka sai minut purskahtamaan itkuun. Jollain tavalla olin yhtäkkiä niin onneton siitä, että en ole enää minä vaan vauvani jatke sekä surullinen siitä miten asiat ovat tällä hetkellä. Mietin, oliko tässä osittain syynä sekin, että koen jollain tasolla syyllisyyttä lapseni jättämisestä. Eihän se mitenkään loogista ole, mutta missä vaiheessa tunneasiat loogisia olisivatkaan.

Vauva syntyessään luulee olevansa osa äitiään. Vasta hiljalleen kasvaessaan vauvalle alkaa vähitellen valjeta se, että hänellä on oma käsi ja oma naama ja että äiti on jossain ja hän itse on jossain muualla. Vähitellen vauva ymmärtää olevansa yksilö. Harmi vaan, että siihen mennessä äiti on helposti unohtanut oman persoonansa ja muodostanut uuden, osittain vauvan kanssa symbioosissa elävän persoonallisuuden. Jos ei anna itselleen tilaa, sitä unohtaa sen minkälainen oli ennen vauvaa. Samasta syystä minäkin kuljin sateisen kostealla asfaltilla pala kurkussa, ihmetellen reaktiotani ja miettien, mitä elämäni tulee olemaan jatkossa.

Sillä se on varma, että se ei enää koskaan ole kuin ennen.

Kummallisuuksia lapsiperheessä

Päivän ensimmäiseksi kummallisuudeksi voinemme laskea sen, että yleensä tunnun heräävän johonkin kappaleeseen, joka soi pääni sisällä. Siis kappale, jota en ole käytännössä kuullut mistään kun en musiikkia kotonani kuuntele vaan joka kaikuu jostain takaraivon syövereistä ja piinaa minut hereille. Kyseessä ei ole samanlainen piinaaminen kuin se kerta kun nukahtaessani päässä söi se telkkarin sipsimainoksen pirullinen Hölläillään-luritus, joka sai minut näkemään koko yön unia joissa joku puukotti minua vatsaan. Pikemminkin kyseessä oli vain tilanne jossa musiikki saattaa valvetilaan pelkällä ärsyttävyydellään.

Perjantai polkaistiin komeasti vauhtiin Neiti Groovella. Keittiössä puuhaillessamme mieskin ihmetteli, miksi hän huomasi lauleskelevansa kyseistä kappaletta vaikka sitä nyt ei ole kotvaan missään kuullut. “Koska se soi mun päässäni”, totesin. Lienee yleisesti tunnettu fakta, että laulan sitä mikä päässä helisee. Toisinaan ne kipaleet ovat ihan oikeitakin kappaleita.

Tänään taas löysimme aivan uusia sfäärejä Stigin Puumaa mä metsästän -kappaleella. Tämä kappale taas on jossain määrin merkittävä virstanpylväs, sillä kun asetuimme autoon ensimmäistä kotimatkaa varten, mies käynnisti auton ja radiossa alkoi kuulua jutustelua. Hetken päästä, minun katsoessani maisemia pöllämystyneenä kuin ensimmäistä kertaa, mies totesi että tämä on vaavin eka kappale! Hetken ehdin iloita kunnes tajusin, että olisi tosin ollut hienompaa jos virallinen ensimmäinen radiosoitto olisi ollut jotain muutakin kuin Stigin Puumaa mä metsästän. Toivottavasti tämä ei tarkoita mitään tulevaisuuden kannalta.

Yksi kummallisuus on myös se, miten tuteilla on kyky vaeltaa paikoista toiseen. Mies tuossa juuri ihmetteli miten on mahdollista, että tutti joka asetetaan toistuvasti kauas selälleen nukahtaneesta vauvasta, päätyy hyvin lyhyessä ajassa kiinni sen otsaan. Huolimatta siitä minne tutti nostetaan. Vaikka se olisi kaukana vaavin pään takana, se vaeltaa uskollisesti paikalleen.

Mutta se, mitä jaksan ihmetellä eniten on ihan vaan se fakta, että millä ilveellä noin pieni toukka (tällä hetkellä 52 senttiä ja 3930 grammaa), jaksaa vetää monta kertaa päivässä liki tai jopa yli desin verran maitoa per kerta. Fiksu ja viitseliäs ihminen pitäisi päiväkirjaa mutta ilmeisesti minä en ole sellainen. Pitäis ja pitäis. Paino kuitenkin on hyvissä mitoissa, vaikka viikossa nyt tulikin 300g kerralla, joten olen sitten vaikka huolissani myöhemmin jos aihetta on. Tällä hetkellä suurin hätä lienee kylmät varpaat ja pikku niistäjän kamaluus joten me ollaan varmaan sitten ihan tyytyväinen pikku perhe.

Kylpyhetken meemilopetus, brushie brushie!