Pieni lapsi hädässä

Posted on 20/03/2016 by maraia

Olen menossa lähiaikoina, aikuinen ihminen, kolmevuotiaan ja suht helppohoitoisen lapseni kanssa laivalle ensimmäistä kertaa. Mukana on toinen samanlainen, aikuinen ihminen ja suht helppohoitoinen lapsi.

Olen aivan äärettömän hermostunut. En matkusta yleensä mihinkään. Enkä mene yleensä uusiin paikkoihin. Kun saavun johonkin joka on aivan uusi paikka, minulla on vaikeuksia käsittää mitä minun tulisi seuraavaksi mennä tai mitä minun tulisi seuraavaksi tehdä. Jo pelkästään ovi josta en ole aiemmin kulkenut aiheuttaa minussa kauhunsekaisia tunteita. Mihin suuntaan se aukeaa? Kummalla sivulla on saranat? Johtaako se oikeaan paikkaan? Aukeaako se sisältäpäin?

Elämä tällaisessa maailmassa on vaikeaa. Elämä tässä hämmennyksessä on vaikeaa.

Nyt olen menossa toiseen maahan jossa on toinen maa! Paljon tuntemattomia ovia ja ilmansuuntia ja käytäviä ja toimintatapoja ja rahoja ja porttikongeja..

Olen tässä tämän vuoden puolella saanut alustavan diagnoosin keskittymishäiriölle. Olen myös kuulemma selvästi jonkin sortin hahmottamishäiriön uhri, jos niin nyt voi sanoa. Tämän tietäessäni se tuo lohtua sillä syy kaikelle pelkäämiselle ei olekaan oma vajavaisuuteni niinkään vaan seikat joille en voi mitään. Minulla on jonkin sortin aivovaurio, joka vaan on. Aivot puskee porkkanaa ja sille ei voi mitään.

Nyt voinkin vihdoin, näin liki 36 vuoden iässä todeta, että hitto kun pelottaa lähteä jonnekin kauas ilman aikuisen valvontaa. Onneksi on sentään kaveri matkassa ja laivassa paljon osaavia ammattilaisia. Pitäisikö itsellekin laittaa sellainen Muumi-osoitelappu niskaan?

Unitango

Posted on 05/06/2013 by maraia

Yöpuulle meno menee tässä kämpässä seuraavasti:
Kahdeksan maissa vauva juo lämpimän maidon ja syö noin desin puuroa. Tänään vauva maistoi ensimmäistä kertaa Hipp:n puurojauhetta. Tulos: pyyhitään puuro sormilla pois kielen päältä itse syöjän toimesta.

Tämän jälkeen odotetaan josko vaippaan ilmestyisi vielä jotain mutta pian se vaihdetaan joka tapauksessa. Äiti on oppinut, vihdoinkin. Monta 5 minuuttia pidettyä vaippaa se vaatikin. Yövaatteet puetaan päälle, vauva hieroo silmiään. Vauva syliin, tuuletin pois päältä, kaihtimet kiinni ja ikkuna säppiin. Äiti pitää vauvaa sylissä, laulaa ja keinuttaa. Vauva nauttii. Lisää vain tutti.

Vauva ujutetaan salaa pinnasänkyyn. Vauva retkahtaa äksäksi raajat joka ilmansuuntaan. Äiti siirtää hiljaa pupun vauvan kainaloon. Äkillinen piristyminen. Vauva avaa silmänsä, tarttuu unipupuun ja siirtää sen jalkojensa väliin. Työntelee jalkojaan pinnasängyn välistä. Jalka jää jumiin. Itkettää. Tutti tippuu. Äiti laittaa tutin. Vauva tarttuu tuttiin, heittää sen sängyn toiselle reunalle. Jalka pinnasängyn välissä taas. Vauva tarttuu tuttiin, ottaa sen pois. Äiti ei viitsi enää neljättä kertaa korjata. Vauva etsii sen itse, laittaa suuhun, kääntyy kyljelleen ja sulkee silmät.

JEE! Äiti istuu ilmeettä paikallaan päästämättä ääntäkään, mutta päänsä sisällä hän huutaa riemusta.

Vauva hipsuttelee unipupua. Avaa silmät. Tarttuu tuttiin ja heittää sen pois. Äiti joutuu nousemaan ylös laittaakseen tutin takaisin “koska vauva on niin väsynyt”. Vauva räväyttää silmät ammolleen, kääntyy salamana selälleen ja hihkuu vähän kiljahdellen samalla kun unipupu heiluu sätkivien raajojen mukana. Äiti laittaa tutin. Vauva sanoo “tä tä, tihh, äit-ti” ja leikkii tutilla. Äiti istuu alas ja huokaa.

Isä, joka on katsonut hetki sitten uutta talouteen hankittua animaatioelokuvaa eikä sitä pysty jatkamaan ennen kuin äiti on vapautunut vauvan nukuttamisesta, saapuu paikalle. Äiti pakenee riemuissaan jääkaapille hakemaan siellä makaavan suklaavanukkaan.

Isät on kivoja.

Vauva itkee tietäessään, että iltaleikki on tältä illalta ohitse. Hah! sanoo äiti.

Vauva nukahtaa viidessä minuutissa. Äiti on tästä riemuissaan mutta on salaa varjoissa katkera.

Lamaze tuli taloon

Posted on 31/01/2013 by maraia

Juuri viisi kuukautta vanhaksi ehtivä tyttösemme on opetellut tarttumaan, sekä kääntyilemään vatsaltaan selältään vatsalleen selälleen. Tyttö on myös oppinut syömään lusikasta ja on hyvillä mielin puettavana kun tarve sitä vaatii. Hän myös osaa nyrkeillään löytää sylissäpitäjän nenän ja työntää sormiaan suuhun.

Kaikkien näiden hienojen taitojen keskellä katsoin taloutemme vauvaleluja ja huomasin, että vaikka purulelut ja pikkuhelistimet ovat hauskoja ja paljon käytössä, meidän lapsellamme on aika vaatimaton leluvarasto. Puolikas rottinkikori saikin sitten lisätäytettä kun äiskä kävi vähän heiluttelemassa luottokorttia Amazonin puolella.

Kaikki alkoi siitä, että etsin tiettyä Lamazen norsulelua. Koska sellainen on Suomen Toys ‘R Usissa noin 35 euroa kappaleelta (saa järkyttyä, minäkin järkytyin), tutkailin tilannetta brittien verkkokaupassa. Lopputulos oli, että käytin kokonaisuudessaan 45 euroa ja sain neljä monimutkaista, värikästä ja eloisaa lelua, mukaanlukien sen norsulelun, nimeltään Eddie the Elephant Tunes. Lelu on kuten kaikki vauvalelut, pehmoinen, täynnä eri tekstuureita ja rapisevia jalkoja. Poikkeuksena kuitenkin tuo kärsä, jonka symboleista tulee jokaisesta eri ääni ja niillä symboleilla tuotettua musiikkia pystyy äänittämään sekä soittamaan uudestaan.

Tämän lisäksi hankin Lamaze Activity Spiralin jota ei kuitenkaan kuvasta huolimatta kannattane laittaa pinnasänkyyn kiinni. Ostin lelun ajatellen tulevaisuuden ratasreissuja ja muita sopivia viihdytystarpeita, lienee ihan hyväkin että lelu on siirreltävissä sekä harvemmin leikitty. Tätä en ole edes nähnyt Suomen markkinoilla.

Mutta, sitten on vielä kaksi muuta lelua. Play & Grow Lion sekä Play & Grow Dee Dee The Dragon joista en osannut tilatessani sanoa, kumpi olisi kiinnostavampi. Nyt pienen testiajon jälkeen vauva selvästi suosii leijonaa enemmän, johtuneeko lohikäärmeen kiertyneestä hännästä, joka tekee siitä monimutkaisemman ja myttyisemmän näköisen. Vakosamettinen vatsa on kyllä kuitenkin niin kiva sormille, että eiköhän lohikärmeskin löydä oman lempileikkinsä. Ja mikä parasta, kumpikin noista on ripustettavissa vaikka kaukalon kahvaan tai vaunujen ylälaitaan. Ne menevät myös kainalokaverista tarvittaessa.

Nyt on meidän pirpanalla leluja pitkäksi aikaa. Tätä kirjoitellessani vauva potkii kylkeen ja tutkii lohikäärmeen rapisevia siipiä, jotka pitävät ah niin jännittävää ääntä. Lamaze on kokeilemistani lelumerkeistä ehdottomasti toimivin, niissä on kirkkaat värit, hassun näköiset eläimet ja paljon toiminnallisuutta eri tilanteissa. Näiden kanssa vauva on saanut kyllä vastinetta ja odotan innolla aikaa, kun meillä opitaan istumaan ja säveltämään norsumusiikkia. Vaikka norsulelun selässä tuntuu kova patterirasia, se on silti hyvin halattavan oloinen otus.

Jauheliha-pekoni-makaronivuoka

Posted on 16/01/2013 by maraia

Kokeilen tässä uuden keittiöni iloksi kaikenlaisia pikku ruokia, törmäsin Foodieta selatessani jauheliha-pekonivuoan ohjeeseen, jota sitten tarpeen mukaan vähän parantelin. Tuloksena olikin maukas ja ruokaisa makaronilaatikko, joka sai aikaan paljon maiskutusta ja nieleskelyä. Sitä jopa otettiin töihin mukaan törpöllinen, mistä henkilökohtaisesti olen ylpeä.

Makaronivuokaan tarvitset:

1 pkt pekonia
500 g jauhelihaa
1 prk herkkusieniä
2 kpl valkosipulin kynttä murskattuna
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 prk turkkilaista jogurttia
2 dl kermaa
2 tl Cholula -kastiketta
5 rkl ketsuppia
1 kpl kananmuna
250 g juustoraastetta
400 g makaroneja

Samalla kun valmistat lihakastiketta, keitä makaronit ja valuta ne.

Pilko pekoni ja herkkusienet valmiiksi kypsentämistä varten. Ruskista jauheliha, pekoni ja herkkusienet. Lisää joukkoon valkosipuli. Mausta suolalla ja pippurilla. Tämän jälkeen lisää kerma ja kiehauta. Lisää sitten jogurtti, chilikastike, ketsuppi ja noin 100 grammaa juustoraastetta. Riko vielä joukkoon kananmuna ja sekoita se lihaseoksen joukkoon.

Voitele vuoka, kaada pohjalle lihaseos sekä keitetyt makaronit, sekoita. Ripottele päälle loput juustoraasteesta ja paista 200 asteisessa uunissa kunnes juusto on sulanut sekä saanut vähän väriä.

Itsekäs syyllinen

Posted on 13/01/2013 by maraia

Biologia ja moraali tekevät yhteentörmäyksen toisinaan.

Mielestäni jokaisella on oikeus henkilökohtaisiin tunteisiin sekä kokemuksiin elämästä. Jokainen meistä saa tuntea negatiivisesti tai positiivisesti käytännöstä mistä asiasta tahansa ja välillisesti elää mukana asioissa, joihin törmää joko suoraan tai sivuten. Tähän lukeutuu muun muassa mediassa kerrottujen tragedioiden myötäeläminen ja ystävän tai vaikka naapurin kokemukset. Tietenkin on soveliasta miettiä kuinka tunteittensa kanssa reagoi, mutta siitä huolimatta jokaisella on oikeus tuntea.

Kuitenkin sitten nämä sallitut, henkilökohtaiset tunteet luovat tilanteita, jonka vuoksi muiden draamat ja tragediat saavat aikaan stressiä, huolta ja ahdistusta. Tämä on siis suoraan vain biologinen ja mielestäni oikeutettu juttu – muiden elämässä tapahtuvat rankat tapahtumat vaikuttavat myös läheisiin sekä kuormittavat heidän elämäänsä ja tämä on täysin sallittu tunne läheisille. Se ei vähennä tapahtumien keskellä elävien tunteita, ei halvenna mitään tilanteen osa-aluetta tai kasvata sivussa seisovan ihmisen osaa asiassa. Se on vain suora seuraus siitä, että joku elää yhteisössä, jossa jaetaan asioita.

Nyt sitten päästään kuitenkin siihen ristiriitaan, mitä päädyin tässä pohtimaan. En tiedä onko kristillisien arvojen vahva asema syynä (kristityn elämässä kun syyllisyys on monesti osana arkea monessakin eri osa-alueessa) vai onko kyseessä pelkän moraalikäsitteen olemassaolo, mutta yhtäkkiä kaikki henkilökohtainen rasite muuttuu syyllisyydeksi. Yhtäkkiä ihminen muistaa, ettei hänellä ole lupaa välittää muiden ihmisten asioista. Hänellä ei ole lupaa surra tai iloita kuin oman menetyksensä tai voittonsa kautta ja mikäli hän ei ole kyseisessä tilanteessa läsnä, hänellä ei ole mitään mikä oikeuttaisi tunteiden läsnäolon. Ihminen päätyy kokemaan syyllisyyttä siitä, että reagoi normaalisti asiaan, joka on häntä lähellä. Vain siksi, että jonkin määritelmän mukaan pitää täyttää tietyt kriteerit ollakseen oikeutettu tunteisiinsa. Nyt normaalin reaktion mukana tuoma ahdistus muuntuu voimakkaaksi syyllisyydeksi sekä häpeäksi siitä, että on näin itsekäs ja huono ihminen.

Mutta siitä huolimatta ihminen ei voi olla jotain muuta kuin on. Minun mielestäni ei pitäisi joutua yrittämäänkään. Älkää ymmärtäkö väärin, tämä ei ole mikään sananvapaus/vapaudu vankilasta -kortti, vaan toteamus oman luonteen hyväksymiseen. Käytöstavat eivät lukeudu omana itsenä pysymiseen suoraan, niitä voi silti harjoittaa vaikka on oma itsensä.

Ulkopuolisuudestani huolimatta olen menettänyt lukemattomia yöunia, nähnyt painajaisia, purrut hampaita yhteen, stressannut niin että hengästyttää ja rintaa puristaa. Siitä huolimatta ahdistaa, väsyttää, rasittaa ja raivostuttaa. Huvittavaa miten sitä ei ole keskellä mitään eikä siltikään pääse asian keskeltä mihinkään.

Olen koko ikäni toiminut sovittelijana erinäisten ihmisten keskellä. Lapsesta asti suvussa on ollut kaksi verivihollista, joista ei voi puhua toisilleen ja kun kyseessä on kaksi läheistä sekä rakasta ihmistä, se kysyy lapselta paljon. Sitten myöhemmin olin ainoa seitsenhenkisestä perheestä joka tuli toimeen kaikkien kanssa. Ei liene epäselvää, että sellaisessa tilanteessa eläminen tuo mukanaan tiettyjä rasitteita. Seuraavaksi lukiossa maailmaani rasitti kolmiodraama, vaikka en ollut edes uskottu sen osapuolille. Sen sijaan se tyttö, joille kaksi draaman tyttöä kertoi vuorotellen huoliaan, kertoi omansa minulle.

Tällä hetkellä suvussani ei liene ketään, joka ei olisi riidoissa jonkun kanssa tai välttelisi tätä muista syistä. Riitoihin ottaa osaa jopa täysin asiaan liittymättömät ihmiset ja kaikkea puidaan puhelimessa, keskusteluissa sekä netissä. Kaikkialla paitsi itse ihmisten kanssa. Normaaliin riitatyyliseen tapaansa ihmiset kertovat oman tarinansa luetellen mitä kamalaa muut ovat tehneet, mikä ei auta mitään. Kun avaan asiaa toisen ihmisen kannalta ja selvitän miksi toinen käyttäytyi näin, sitä ei ymmärretä. Se joko otetaan henkilökohtaisesti, ohitetaan tai sitten todetaan että ärsyttää ja kaikki puretaan minuun vaikka luurin korvaan paiskaamisella.

Miksi minun sukuni ei osaa pysyä sovussa?
Miksi minun lapseni on pakotettu elämään tässä samassa vihan ja katkeruuden kierrossa missä minäkin olen kasvanut?
Miksi ihmiset eivät kyllästy näihin tunteisiin?
Miksi minun ei anneta olla niistä erossa vaan minut nimitetään joksikin sillaksi pakollisten viestien kuljettamista varten?

Miksi minulla ei ole oikeutta tuntea mitä tunnen: olla väsynyt ja kyllästynyt, ottaa välimatkaa ja sanoa että en jaksa?

Väittäisin itsekkäämmäksi sitä, joka pitää yllä näitä riitoja.

Äiti versus työ

Posted on 21/11/2012 by maraia

Nyt on niin kovaan ääneen taas poliitikot miettineet miten naiset pääsevät vähällä jäädessään kotiin lasta hoitamaan. Väläytellään ajatuksia kuten “systeemi kannustaa kotiin jäämiseen”, “naiset putoavat työelämästä” ja jopa eräässä kolumnissa lukemattomien “hipsusanojen” keskellä väläyteltiin hampaat vilkkuen ajatus kannustinrahasta töihin palaamiseksi.

Niin. Sen kannustinrahan nimi on säännöllinen palkka. Olisi kiva jos joskus joku ottaisi huomioon äitien tulot riippumatta siitä mitä mieltä on. On puhuttu siitä miten rankkaa on olla kotona (myönnettäköön, ei ole mitään herkkua vaikka ns. aikaa lojua sohvalla olisikin), sekä siitä miten helppoa lapsia hoitavien äitien elämä toisaalta on. Kotielämässä kun ei ole mitään ammatillisia vaatimuksia ja rahat vaan tippuu tilille muiden selkänahasta reväistynä.

Se on täysin totta, että Suomen malli lapsen ensivuosien kasvattamisen suhteen on ehdottoman hieno. Harvan maan äideillä on niin hyvä tilaisuus todella keskittyä lapsen kasvattamiseen. On myös totta, että aina kun ihmisille antaa jotain ilman sen kummempia ihmetyksiä, sitä joku käyttää hyväkseen. Tässä voisin viitata siihen Erilaiset Äidit -sarjan nelosjaksoon missä perhe enemmän tai vähemmän jätti työntekemiset muille. Mutta älkää naurattako väittämällä, että ihminen pääsee vähällä kotiin jäädessään.

Myyjänä tienaan hitusen verran alle 12 euroa tunti, mikä on muuten korkein palkka mitä liki 10 vuoden kauppatyön kokemuksella saa. Tietenkään en tee tunteja täyttä määrää, sillä kaupan alalla harvemmin löytyy paikkoja missä ensinnäkin suoraan vakinaistetaan saati sitten annetaan työtunteja edes 30 tuntia per viikko. Esimerkiksi viimeisimmän YT-aallon seurauksena useilta talossa vuosia viihtyneiltä työntekijöiltä tiputettiin tunnit alkaen 8 tunnista maksimissaan 24 tuntiin viikossa, joten ei voi todeta työntekijöiden olevan hirvittävän haluttua tavaraa naisten työaloilla.

Tämän huikean palkkahistorian keskellä olen oikeutettu noin 800 euroon kuussa ensimmäisenä vuotena. Sen jälkeen jos haluan jäädä hoitovapaalle, se laskee pahimmillaan 500 euroon tai alle. Vaikka saisin sen 800 euroa kuussa jatkossakin, ei sillä elä herroiksi. Kukaan näistä äitityö-keskustelijoista ei ota huomioon sitä, miten pienipalkkainenkin ihminen menettää rahaa jäädessään kotiin lapsen vuoksi. Tietysti sitten on niitä äitejä jotka vain laittavat lapsen nurkkaan leikkikehään ja vetävät lonkeroa mutta tuskin niissä äideissä on paljon huolta siitä, että menisivät töihin jos eivät olisi valtion kustantamalla hoitolomalla.

Minä en voi jäädä kotiin kuin vuodeksi. Jos syön hernekeittoa ja säästän kaikesta, voin jäädä vielä hoitovapaalle toiseksi vuodeksi. Tämä olisi hyvä asia pelkästään siksi, että lapseni saisi olla äitinsä kanssa, oman äitini lapsena menettäneenä osaan arvostaa sitä ihan eri tavalla. Äitiysloma ei ole luotu minua varten; minä en nauti siitä, että sosiaalinen piirini kutistuu yhteen ihmiseen, joka tarvitsee apua kaikessa. Minä en koe lomaksi sitä, että yötä päivää nousen toistamaan samat rutiinit kolmen tunnin välein, enkä nauti olostani kun maailma sanelee sen mitä minun tulisi tehdä. Minulle ei anna mitään se, että mahdollisesti uraksi nimitettävä työelämäni jää paussille pariksi vuodeksi, jäätyy kokonaan tai että opiskeluni jäävät pakostakin sivuun määräämättömäksi ajaksi. Minä en saa mitään korvausta siitä, että luovun kaikesta mikä liittyy omaan elämääni, jos lapseni minua tarvitsee. Aviomieheni sentään osasi antaa vertaistukea koomisesti huokaamalla, miten onnekas onkaan päästessään töihin ja kouluun pois kodin velvoitteista. Kaikessa kurjuudessaan sen totuuden ääneen sanominen lohdutti, sillä elämä ei ole ollut mitään herkkua yhdeksän kuukauden epämukavuuden, kuukauden repeämishaavojen hoidon ja jatkuvan tarvitsemisen kanssa.

Voi olla, että olen vähän ihmeellinen äiti koska teen oikeasti asioita lapseni hyväksi. Yleensä nuo puhujat jotka asiaa sivuavat, antavat sen kuvan että olen laiskanlainen, itsekäs ja ahne oman etuni tavoittelija. Tosiasiassa näyttää siltä, että äitien nykiminen töihin ei ainakaan pienennä lasten yksin jäämisen riskiä. Lapset kaipaavat enemmän huomiota ja rakkautta. Se, että ihminen ei osaa sitä lapselleen antaa, on hänen henkilökohtainen häpeänsä. Uskon kuitenkin, että se ihminen epäonnistuu tehtävässään siitä huolimatta missä viettää päivänsä.

Sanokaa mitä sanotte, jaksakaa jauhaa imetyksistä ja ihmetelkää mielipiteitäni, mutta älkää viitsikö väittää että minä voitan tässä mitään muuta kuin läheisyyden lapseni kanssa. Olkoonkin vaikka kuinka luksusta saada se huntti lapsilisää ja ajaa bussilla ihan ilmaiseksi paikkoihin, joihin minulla ei ole varaa.

Asiaan liittyviä kolumneja tai artikkeleita:
Helsingin Sanomat: Äidin paikka on töissä
Uutissirkus: Äiti haluaa poliitikot mukaan työelämään
Vantaan Sanomat: Äiti lähtee nyt töihin, moi!

P.S. Valitan tekstin mahdollisia ajatusvirheitä, keskittyminen on hankalaa kun kirjoittamista tehdään hoitotoimenpiteiden välissä.

Lähtölaskenta

Posted on 20/11/2012 by maraia

2005 kesällä löysin itselleni asunnon kauniin, vehreän luonnon alta. Kyseessä oli kerrostalokaksio suuresta taloyhtiöstä, lasitetulla parvekkeella ja pyykkituvalla. Muutettuani ensimmäinen asia mikä rakennettiin, oli keittiön pöytä. Sen ääressä sitten istuttiin, hengähdettiin ja selvitettiin mistä voi tilata pitsaa. Tuolloin meidän taloomme vielä tehtiin kuljetuksia.

Nyt aikaa on kulunut monta vuotta. Olen asunut kämpässä yksin sekä yhdessä, mennyt naimisiin ja odottanut esikoistani. Nyt viimeiset kolme kuukautta olen taistellut pienen hoitoalustan kanssa sekä kironnut niitä lukuisia kertoja kun huonosti sijoitetusta vessakaapista on tippunut korillinen meikkejä pönttöön. Olen sadatellut kun kissa on kesäyönä unohtunut parvekkeelle tunniksi, pariksi, sekä kuunnellut lehtipuhallinta kesäaamuisin. Vielä kun poltin, tykkäsin seisoskella iltamyöhällä parvekkeella ja seurata vastakkaisen talon alla asuvien citykanien elämää. Mietin, miten kiehtovalta sellainen simppeli pensaan keskellä vietetty elämä on, vaikkakaan en kaipaisi kaikkia niitä tuhansia vaaroja mitä se tuo mukanaan. Olen huokaillut talven kauneutta, nauttinut kesän vehreydestä. Käynyt töissä, koulussa, ystäviä tapaamassa ja kesällä hetken mielijohteesta päätynyt Särkänniemen kautta kotiin.

Vähitellen tunsin oloni kotoisaksi, vähitellen koti alkoi näyttää kodilta. Vähitellen seinätila alkoi loppua ja lopulta näin unta, että löysin uusia huoneita kirjahyllyjen takaa. Alkoi olla aika muuttaa suurempaan asuntoon.

Nyt se sitten koittaa, parin viikon päästä suunnilleen. Muutetaan uuteen, omaan kotiin missä on tilaa minulle, kissoille, miehelle ja mikä tärkeintä: lapselle. Nyt saadaan se koti, jossa vietetään ensimmäinen perhejoulu, missä herätään ensimmäiseen tarha-aamuun, otetaan ensiaskel. Siihen kotiin, minkä ikkunoista näkee koulun pihalle ja jonka naapurissa on kaksi samanikäistä tyttölasta. Siihen kotiin, missä on tarkoitus asua jatkossa hamaan tulevaisuuteen. Nähtäväksi jää, mitä kaikkea se asunto meidän kanssamme jakaa.

Mutta pelottaa. Kahden ihmisen tavarat pitäisi saada laatikkoon ja kannettua jonnekin muutaman tunnin aikana. Tunnen niin sääliä kaikkia muuttajia ja varsinkin kantajia kohtaan.

Sekin on muuten jees, että enää ei tarvitse kuunnella yläkerran koiratappeluita, tai seurata vastapäisessä talossa järjestettyjä kesäjuhlia.

Ajat on muuttunu

Posted on 18/11/2012 by maraia

Niihä se on, että ajat on nytte sitte erillaaset ku aijemmi. Sillo joskus entisvanahaa sitä vaan oli iltasi kotona jos halus ja jos kävi suihkusa niin sitte oli märkä eikä mittää muuta.

Mut joo, nytte ei oo ennää sillee. Nytte jos menee joku meiä perhees suihkuu niin sitä joko joutuu seisommaa oven takana ja oottamaa et millo sinne pääsee tai sitte on se joka joutuu kauheel kiireel juoksemaa pois. Tai sitte jos on vielä se, joka joutuu sit kylyvettää tota vauvvaa nii sitten sen kylyvyn jälkeen on vauvva märkä ja näläkänen ja kaiken sen häsläämise jäläkee sitä on kylyvettäjäki märkä ja väsyny.

Niio ajat muuttunnu.

Mietteitä menneestä tulevaan

Posted on 18/11/2012 by maraia

Kulunut vuosi ja sitä edeltänyt syksy on ollut hyvin rankkaa aikaa. On koettu jos jonkinmoista hullunmyllyä – päästy kouluun ja aloitettu uutta tulevaisuutta, menetetty unelmia ja pelätty pahinta. On kärsitty säryistä ja kivuista, odotettu niin että pää hajoaa sekä saatu enemmän kuin koskaan ennen. Olen ollut lapseton, lapsekas, opiskelija, työntekijä, burn outin partaalla ja onneni kukkuloilla. Olen vaipunut epätoivoon, itkenyt itseni uneen ja nauranut ääneen ilosta useammin kuin kerran. Miettinyt, miten elämä voi ollakaan näin ihanaa ja ollut vakuuttunut siitä, etten koskaan enää tarvitse mitään.

Mutta elämä ei ole koskaan niin yksinkertaista. On ylä- ja alamäkiä, surua ja rakkautta. Keskenmenon jälkeen en uskaltanut enää tuntea samanlaista onnea kuin silloin ja levittelin uuden raskauden myötä kaiken rakkauteni tasaiseksi kerrokseksi sen sydäntä pakahduttavan ryöpyn sijaan. Antauduin hetkellisille pelkotiloille ja järkeilin päivittäin sisäisiä kauhujani pienemmiksi. En suunnitellut tulevaa, yritin vain pitää itseni aktiivisena jotta odotus ei tunnu niin pitkältä. Nyt kun tulevaisuus on täällä, olen vieläkin pienessä ihmetyksen tilassa. Olenko minä nyt tässä? Onko tuo vauva minun lapseni? Olenko minä aikaansaanut jotain noin ihmeellistä?

Olen saavuttanut yhden elämäni tarkoituksista. Minun pitäisi siis olla onnellisin ihminen maan päällä. Tämän sijaan kuitenkin olen muuttunut viime aikoina vaisuksi, en läpise mitä sattuu kaikille ihmisille kuten yleensä enkä innokkuudellani aiheuta nolostusta itselleni. En naura ääneen pieniäkin juttuja, enkä haaveile. Herkistyn hyvin helposti, monesti jopa ilman syytä ja joko nukun liikaa tai sitten en saa unta muutamaa tuntia enempää.

Ihmiset sanovat “no se vaan kuuluu siihen kun olet ollut raskaana”. He muistuttelevat baby bluesista, toteavat minun oman aiemmin todetun henkisen tilani vaikuttavan, toteavat että on täysin ymmärrettävää tuntea kaikenlaista kun elämä on näin mullistunut. “Lähde vaunukävelylle. Mene kahville jonkun mammakaverin kanssa. Keksi jokin projekti.”

Ehkä rehellisin kuva koskaan siitä haikeudesta, mikä minussa kasvaa.
Tämä kuva on otettu jouluna 1989, puoli vuotta sen jälkeen kun äiti kuoli.

Olisi joskus mukavaa, että loogisten syiden sijaan joku joskus näkisi minut. Katsoisi minua kohden ja huomaisi että minkälainen olen. Ei huolehtisi siitä mitä tilanteessa kuuluu nähdä, ei veisi minnekään piristääkseen, ei ahdistuisi siitä mitä minä tunnen vaan rehellisesti näkisi minut, ottaisi kädestä koska itse haluaa ja minusta pitää sekä olisi rehellisesti läsnä. Olisi joskus mukavaa, että en olisi itse näin hankalalla päällä.

Viime ajat ovat aikaansaaneet minulle sen tunteen, että olen tipahtanut maan päältä. Ensin lähdin YT-aallon mukana osittain itseni, osittain ystävieni puolesta. Jäin ulkopuolelle ja yksi elämäni rikkaimmista ajoista päättyi. Kuvittelin pitkään, ettei se muuta mitään mutta kyllähän se muutti kaiken. Uudessa työpaikassa tutustuin ihmisiin ja menestyin, mutta koska luonteeni on sellainen, olin sielläkin aina jossain määrin ulkopuolinen. Se on aina minä ja muut, jostain syystä. Yritin parhaani mutta sielläkin aloin polttamaan itseäni loppuun. Etsin pakotietä, hain kouluun ja sitten elämä päätti nykäistä minut muiden tarjoamista tarkoituksista suoraan omaani. Minusta tuli yhtäkkiä mielettömän tärkeä ihminen.

Nyt tuntuu, että elän muiden tarpeita varten. Minuuteni on kutistunut pieneksi kuulaksi kaiken tämän velvollisuuden alle ja minussa elää vahvaa haikeutta. Tunnen oloni seurassa jotenkin omituisella tavalla vaikeaksi, seuraan jatkuvasti tekemisiäni ja mietin, teenkö parhaani. Suunnittelen loputtomiin illanistujaisia ja vierailuja, mutta pelkään, ettei kukaan saavu paikalle. Ei, en pelkää. Se tunne on melkeinpä usko siihen, että olen liian kauan ollut jossain muualla, poissa baareista ja juhlista, oman elämäni pidättämä ja ulkopuolinen.

Kun joskus kuolen, kuinka moni ihminen saapuu paikalle hautajaisiini? Minkälaiset ne ovat, osaisivatko ihmiset luonnehtia minua sellaisena kuin olin? Ovatko he nähneet minut? Jos näkisin tämän kaiken, muuttaisinko itse mieleni siitä, minkälainen olen?

Näenkö itse itseni vai luulenko vain näkeväni? Kuka meistä on oikeassa?

Millä tavalla saisin itseni uskomaan, että kuulun jonnekin?

Meidän vauva, entäs teidän vauva?

Posted on 17/11/2012 by maraia

Meidän vauva tykkää leikkiä lelumatolla.
Meidän vauva osaa jo jokellella jotakin.
Meidän vauva hymyilee kauniisti ja hihittää.
Meidän vauva kääntyy.
Meidän vauva taas tykkää enemmän tarttua.

Tässä kun seuraan vierestä maailmankaikkeuden parhaimman viihteen (lelumaton) parissa viihtyvää vauvaani, en malta olla miettimättä miten se eroaa muiden vauvoista. Päästävätkö muiden vauvat tuollaisia ääniä? Nauravatko muiden vauvat norsumobileille? Saako nenänpäätä täppäämällä kaikki vauvat nauramaan?

Meidän vauvalla on ihana tapa reagoida iloisesti lelumattoon. Se nostaa jalat koukkuun, kipristää varpaat yhteen, tuo kädet ristiin leuan eteen ja hihittää pienten nyrkkien takana. Matolta kuuluu joko iloisia ulvahduksia, haukahduksia tai riemukas “Hiii!”, mikä sulattaa ikiroudan pahimmankin kyynikon sydänkäytävistä. Onko juuri tuo se erikoinen piirre joka määrittää meidän vauvaa, vai onko se jotain joka on se söpöjen vauvojen määrittävä tekijä?

Mitä teidän vauva tekee?

Meidän vauva ei opi koskaan kääntymään kun se saa heti raivarin jos sen laittaa vatsalleen. Noh, se tosin auttaa nenärään keräämisessä ja puhdistaa ilmatiet.

Joskus se kyllästyttää

Posted on 12/11/2012 by maraia

Joinakin päivinä äiti on vaan väsynyt. Väsynyt syöttöihin, toimimaan kun käsketään, lähtemään liikkeelle kymmenen eri vermeen kanssa, suunnittelemaan reittinsä ettei juutu vaunuineen mihinkään ja pelkäämään, ettei seuraavaan bussiin mahdu.

Kyllästynyt olemaan tarvittu, laittamaan muiden tarpeet omien edelle ja elämään tällaista elämää. Olisipa niin hienoa olla vapaa velvotteista, jäädä kotiin vain siksi ettei huvita tehdä muuta ja saada se mahdollisuus kipaista äkkiä kauppaan.

Vauvan kanssa ei kipaista minnekään.

Ja sitten vielä saattaa kokea syyllisyyttä siitä, että ressukkavaavia näin inhoaa ja haluaa sen seurasta. Että olisi valmis jättämään sen taakseen yhden cappucinon tähden.

No tietenkään en ole. Ärsyttävä ärsytys kaikkoaa aina hetkeksi kun kumarrun lapseni ylle ja se ilostuu minut nähdessään, tuo kädet tohkeissaan suunsa eteen ja nauraa hekottaa. Ärsytys häviää aina hetkeksi, kun nostan ihanan lämpöisen lapseni syliin kun hällä on paha mieli.

Yksityiset hetket on niitä, kun väsyttää. Ne hetket, kun voisin olla jotain muutakin, kuin äiti.

“Mene vaunulenkeille”, sanotaan. Vaunulenkeille? Ovatko vaunulenkit ratkaisu siihen, että haluaisin hetken vapautta? Jos kurjalta tuntunut elämä ei ole aiemminkaan parantunut sillä, että lähden säähän kuin säähän kulkemaan määränpäätöntä ympyrää, niin miten se kävely voisi nyt olla avuksi?

Vertailun vuoksi, olettaen että nyt olen sitä kävelevää tyyppiä, kävelythän käyvät niin, että puen päälleni, menen ulos, kävelen määränpäättömästi, tulen kotiin. Tätä katsellessa, miten voi vauvan pukeminen, oma pukeminen, vauvan kantaminen, vaunujen varastosta ulospuskeminen, teillä ympäriinsä työntäminen, varastoon takaisin puskeminen, vauvan kantaminen, vauvan riisuminen, itse takin riisuminen, vauvan vaihtaminen ja vauvan syöttäminen olla millään tavalla rentouttavaa?

Oikea ratkaisu näihin tilanteisiin olisi se, että isä lähtisi niille vauvalenkeille ja äiti vetäisi hetkellisesti kuuman suihkun, suklaavanukkaan ja nokoset.

Kastemekko

Posted on 11/11/2012 by maraia

Kuten varmaan jossakin jo mainitsin, pyhäinpäivänä tyttäreni sai nimen. Päälle puettiin itse seremonian ajaksi perintömekko, jossa on kastettu monta äitini suvun puolelta sekä ensimmäisenä äitini itse. Mekko juontaa juurensa siis jo 50-luvulta. Ohuena puuvillamekkona se kuitenkin saattaa olla hieman vilpoinen joten päätin ajoissa jo tehdä ristiäisjuhliin erikseen neulotun kastemekon.

Tällainen siitä tuli.

Kuvan on ottanut Jari Lam, tsekkaa myös blogi.
Neulemekon ohje pohjaa ohjeeseen Misha’s dress mutta koska mekko itsessään oli muun muassa liian lyhyt, pidensin sitä tuntuvasti. Lisäksi levensin nauhakujaa, virkkasin siihen erikseen nauhalenkit ja vauvan pään mukaisesti tein koko yläosan eri tavalla sekä kiinnitin olkapäät napeilla jotta puvun voi pukea pään yltä eikä se roiku päällä. Ohjeen mukainen pääntie oli aivan liian kapea. Oli onni että tarkistin sen sopivuuden noin kolme päivää etuajassa, enkä esimerkiksi seuraavana tai sinä samaisena päivänä kun juhlat oli tarkoitus pitää.

Ajattelin hiljalleen kirjoitella tästä ylös ohjetta. Ehkä sen julkaisenkin joskus.

My baby experience

Posted on 27/10/2012 by maraia

Kun nyt tässä lähipiirissä niin moni ihminen alkaa odottaa, odottaa tällä hetkellä, tai on saanut esikoislapsen, niin tuumasin listata ylös satunnaisia vinkkejä ja juttuja joista voi olla hyötyä. Juttuja jotka ainakin minun mielestäni olivat hyödyllisiä tietohippusia.

Vertaistukea saa muuten yleisesti ottaen #perheet-kanavalta (IRCNet), sinne kelpaa kaikki joita kiinnostaa puhua lapsista, olit sitten mies, nainen, lapsekas tai lapseton.

Listaa päivitetään aktiivisesti joten se elää ajan mittaan. Jos huomaat virheitä, puutteita tai mielipide-eroja, huikkaa ihmeessä.

RASKAUSARVET:
Raskausarpia häivytti melko hyvin yhdessä yössä pariksikin päiväksi Body Shopista ostettu Shea Butter.

SYNNYTTÄMINEN:
Synnytys voi kestää helposti kymmenen tuntia tai enemmän, kannattaa varata mukaan pillimehuja tms. kivanmakuista, lämpimässä selviävää sokerijuotavaa sillä synnytyshuoneeseen kun menet, et muuta saa kuin tuoremehua ja mehukeittoa.

Synnytyslaukku:
Mukaan kannattaa pakata mukavat vaatteet sekä jotain tekemistä mikäli aikaa on. Itselläni oli kirja ja läppäri, joita en kuitenkaan pahemmin ehtinyt käyttää kuin synnytystä edeltävänä aikana. Mukavat tossut ovat ehdottomasti kiva lisä osastolla töpöttämiseen, puhelimen laturi on ehdottoman tarpeellinen. Kamera kannattaa olla mukana, mikään ei ole niin ihanaa kuin napsia kuvia pikkuisesta. Tämän lisäksi suosittelen ottamaan mukaan hiukan omaa shampoota sun muuta saippuaa, peseytyminen synnytyksen jälkimainingeissa on askel kohti taivasta. Mikäli otat mukaan läppärin, kannattaa panostaa mokkulaan sillä sairaaloissa on harvoin panostettu esimerkiksi televisioon tai internettiin.

ISYYSLOMA:
Miehet, pitäkää isyysloma silloin, kun vauva tulee. Ei niinkään itsen tai vauvan vuoksi, vaan siksi, että äiti tarvitsee kaiken avun mitä saa opetellessaan uuteen arkeen.

ITKU:
Kokemukseni mukaan vauva itkee todennäköisimmin nälkää. ..vaikka olisit juuri ruokkinut sen. Kuitenkin on hyvä olla tarkkana sillä vatsavaivainen vauva luulee olevansa nälkäinen.

Seuraavaksi todennäköisin syy on vaippa. Vaihda se, siitäkin huolimatta että kyllästyttää. Minulla on menossa taas kyllästymisvaihe, näitä tuntuu tulevan parin, kolmen viikon välein.

Muut syyt saattavat olla esimerkiksi kylmyys tai kuumuus, viileä vauva valittaa ja hikimytty huutaa. Tai sitten syynä on jokin fyysinen vaiva kuten vatsakivut tai ilmavaivat. Mysteeri-itkun syyksi on myös paljastunut tutti, joka on joutunut jonnekin selän alle tai jonnekin muualle hankalaan paikkaan painamaan ikävästi.

IMETTÄMINEN:
Mikäli aiot aktiivisesti imettää, pidä mielessä että synnytyslaitoksella mahdollisesti suuhun puskettu tuttipullo saattaa aiheuttaa vaikeuksia tissille opettamisessa. Tuttipulloa voi väistää vaikka hörpyttämisellä.

Muista, että imettäminen ei koskaan ole niin helppoa, kuin kuvittelee. Vaikka se on maailman luonnollisin asia, se on myös kenties kaikkein hankalin taitaa. Alkuviikkoina on hyvä panostaa eritoten kärsivällisyyteen ja nukkumiseen.

Jos imettäminen itsessään on hankalaa ja nännit esimerkiksi kääntyvät sisäänpäin, ota avuksi rintakumi. Se auttaa myös tuttipulloon koukuttuneen vauvan imettämisessä.

Mikäli kuitenkin päätät luopua imettämisestä, älä hermostu. Nykyajan korvikkeet ovat laadukkaita ja niissä on kenties paremmin kaikki tarvittavat hivenaineet sun muu sisältö, kuin mitä äidinmaidossa on. Paras tapa onkin ruokkia molemmilla, lapsi saa rakkautta ja ravintoa vaikka se annettaisi pullosta. Tästä huolimatta synnyttänyt nainen saa keskustella tuntemattomienkin kanssa omasta maidontuotannostaan sekä sen puutteesta. Korvikeruokkija tulee joka tapauksessa törmäämään niin kutsuttuun imetysmafiaan, joka suosii imetystä ja onnistuu mielipiteillään syyllistämään imetyksessä epäonnistuneita.

RINTAPUMPPU:
Rintapumppu on hyvä olla ja mitä enemmän ajattelit pumpata, sitä suuremmalla syyllä sen kannattaa olla sähköpumppu, sillä käsin pumppaaminen käy nopeasti väsyttämään. Sähköpumpuissa on lisäksi hyvänä lisäominaisuutena mahdollisuus säätää laite pumppaamaan tietyssä rytmissä.

Meidän perheessä käytetty rintapumppu on Philipsin Avent Single Electric, joka maksaa Suomessa noin 100 euroa. Itse hankittiin kyseinen pumppu Brittien Amazon-verkkoliikkeestä noin 70 eurolla ja siihen päälle Clas Ohlsonilta verkkovirta-adapteri. Avot! Viisas säästää. Pumppu on hyvä ja siihen saa kiinni kaikki Aventin tuttipullot.

TUTTIPULLO:
Philips Avent -malliset tuttipullot ovat olleet meidän perheen aktiivisessa käytössä. Ne ovat kestäviä ja tuttiosa on mietitty niin, että se ei valu ellei siitä ime. Pulloja saa kätevissä monipakkauksissa juurikin brittien Amazonin kautta. Aventin pulloissa tosin alimmat millilitra-määrät heittävät hieman joten summittaisuus on hyväksi.

Meillä on lisäksi MAMin mikrossa desinfioitava pullo, hyvin kätevä esimerkiksi reissussa. Pullo kasataan tuttiosa sisäpuolelle ja pohjalle kaadetaan 20ml vettä, jonka jälkeen pullo laitetaan mikroon kolmeksi minuutiksi. Ainoa mitä kannattaa muistaa, on se että kierteet löystyvät lämmetessään, joten pulloa kannattaa hulauttaa kylmässä vedessä että se pitää paremmin.

PUHDISTUS JA DESINFIOINTI:
Huuhtele tuttipullo aina kylmällä vedellä ja aina käytön jälkeen. Kuuma vesi saattaa polttaa maitoproteiinin pullon pintaan.

Pullot kannattaa puhdistaa aina ensin saippualla tiskaten ennen desinfiointia, muista pehmeä tiskiharja! Jotkut suosivat tiskikonetta, mikä ei kuitenkaan välttämättä ole hyvä vaihtoehto perinteiselle tiskaamiselle. Älä kuitenkaan koskaan käytä tiskiharjaa pullon silikoniosiin.

Desinfiointi taas on pitkä prosessi, jos on hitaasti lämpenevä hella ja pieni kattila. Perussääntö kuitenkin on, että pullot pitää desinfioida keittämällä. Tämän voi tehdä parin, kolmen päivän välein mikäli putsaat pullot aina käytön jälkeen (muun muassa tehokas huuhtelu kylmällä vedellä vie maitoproteiinit pois pinnoilta).

Meillä on käytössä Philipsin Sterilisator 3 in 1, joka puhdistaa höyryllä jopa kuusi tuttipulloa, rintakumit, tutit ja rintapumpun kerralla, kuudessa minuutissa. Brittien Amazonista saatiin parhaaseen hintaan, adapteri Clasusta.

KORVIKKEET:
Korvikkeet voivat aiheuttaa vauvoille vatsavaivoja. Tutteli oli alunperin suomalainen tuote, jonka moni muistaa turvallisena sekä vauvoille sopivana tuotteena, mutta nykyään nimi on myyty jonnekin Hollantiin eikä sitä enää valmisteta kotimaassa. Tuttelin suomalaista versiota vastaava on juuri lanseerattu Tuuti. Meidän vauva alkoi oksentaa kaaressa Tuttelin vuoksi, joten vaihdettiin sitten Tuutiin. Viikon sisällä kuitenkin huomattiin, että Tuuti aikaansai vatsavaivoja. Lopulta päädyttiin ostamaan Semperin Baby Semp 1stä, joka ei aiheuta vaivoja sekä tuoksuu vähän pehmismaidolle. Nan on kuulemma myös sellainen joka ei rasita vatsaa.

Summattuna korvikemerkit:
– Tutteli: Ei enää suomalainen valmistusprosessi, aiheuttaa mahdollisesti puklailua, haiskahtelee pahalle, allekirjoittaneen vauva haisi väkevälle Tuttelia juodessaan.
– Tuuti: Valion uusi korvikemerkki, sama kuin entinen Tutteli. Aiheuttaa mahdollisesti kovaa vatsaa, tuoksuu paremmalle.
– Baby Semp: Vatsaystävällinen, hyväntuoksuinen korvike jonka kanssa ei ole ollut ongelmia allekirjoittaneella tai muillakaan, joilta kokemuksia on kuultu. Löytyy varmuudella suurimmista liikkeistä, muuten yleensä tilataan erikseen.
– Nan: Vatsaystävällinen ja tykätty merkki, löytyy valtaosasta päivittäistavarakauppoja.

D-VITAMIINI:
Kahden viikon iässä aloitetaan vauvalle D-vitamiinitippojen anto. Annostus on viisi tippaa päivässä ja jokainen vanhempi käy läpi useamman tipan rumban. Yleisesti ottaen D-tipat voivat aiheuttaa mahanpuruja jolloin lapsi itkee ja itkee ja itkee. Me kokeilimme ensin Gefilus-tippoja, jotka ovat öljypohjaisia, maitohappobakteereilla höystettyjä tippoja. Ei toiminut. Ostettiin sitten Devisolin perustippoja kun tuumattiin että maitohappobakteerit saattavat aiheuttaa vatsanpyörteitä. Selvisikin, että myös Devisolin tipat aiheuttivat mahamyrskyjä. Apteekissa sitten mietin kehuttujen Minisunin D-tippojen sekä Rela D-tippojen välillä, mutta päädyinkin sitten ostamaan Jekovit-tippoja, jotka ovat ainoita saatavilla olevia vesipohjaisia tippoja. Nämä olivat vatsaystävällisimpiä kaikista. On hyvä kuitenkin muistaa, että D-vitamiinia on myös korvikkeessa, eikä tippoja ole välttämätöntä antaa mikäli vauva niistä kärsii.

Nyt on taas hyllyihin ilmestynyt tuote nimeltä Multi Tabs D-tipat. Voin sanoa, että hyvin kannattava vaihtoehto kokeilla, nimittäin noista kokeilluista ja ties vaikka muistakin tippavaihtoehdoista ainoa jossa on pipettiannostelija. Niin paljon kätevämpi. Lisäksi vauva itsessään ei ole kitissyt lainkaan niitä antaessa eikä irvistellyt maullekaan. Pohjana on kasviöljy ja huhu kertoo, että nämä olisivat ne parhaat mitä apteekilla on tarjota.

Eli summattuna eri tippamerkit:
– Öljypohjaisia mm. Minisun, Devisol, Gefilus (maitohappobakteereita) // saattavat aiheuttaa vatsavaivoja
– Vesipohjaisia Jekovit (muuttaa kakan vihreäksi) // raportoitu vatsaystävällisimmiksi

LIINAT JA HARSOT:
Harsoja saa liki mistä tahansa, mutta hinta voi olla hyvinkin korkea. Ikeakin myy kahta harsoa jollakin kympillä mikä nyt on vaan järkyttävä hinta.

Vaippaharsoa saa ostaa metritavarana Anttilasta (ainakin aiemmin näin oli) vain parin euron hinnalla per metri. Harso on noin metrin levyistä ja varsin hyvälaatuista, siitä sopii sitten rakennella suojaa syöttöihin tai vaippoihin tai minne ikinä.

Harsoja itsessään myy Prisma hyvällä hinnalla alle 10 euroa ja paketissa harsoja on muistaakseni kuusi. Kuosi on värikäs ja kangas itsessään rypytetty, mikä ei niinkään miellytä mutta kuivaamiseen ja hoitovälineeksi varsin toimiva ratkaisu.

Kuulemma myös Jyskistä löytyy 12 kappaleen paketti hintaan 12,95 €.

VAIPAT JA SYÖTÖT:
Hyvä vinkki muistaa yösyöttöjen suhteen (jonka itse opin kantapään kautta) on se, että vaipan vaihto herättää vauvan. Jos haluat nukkua yösi mahdollisimman lyhyillä syötöillä, jätä vaippa joskus vaihtamatta tai vaihda se ensin. Lapsi nukahtaa sitten ruokailuun ja äiti tai isä pääsee rauhassa unille.

Vaippojen suhteen omakohtainen kokemus puoltaa Pamperseja. Vaipan on hyvä olla sopivassa määrin iso, pyllyä myöten istuva vaippa alkaa olla jo liian pieni. Huhujen mukaan Liberovaipat tuppaavat falskaamaan poikavauvoilla, ellei vinkkeliä asettele alasuuntaan vaippaa asentaessa.

VATSAKIVUT:
Vatsavaivojen varalta voi ostaa hyllyyn Rela maitohappobakteeritippoja. Niiden annostus on noin 5 tippaa päivässä, mutta niitä voi antaa satunnaisesti enemmänkin. Cuplaton taas on ilmavaivoja varten ja väitettävästi toimiva, vaikkakaan tästä ei ole vastaan tullut mitään tieteellistä taetta. Cuplatonin huono puoli on myös annostus, sitä kun annetaan ennen jokaista ateriaa ja pieni vauva syö usein.

VAUVAN NUHA:
Nuhasta täyttynyttä nenää saa parhaiten siivoiltua pikku niistäjällä, joka on kuin ylikokoinen pipetti ja joita löytyy apteekeista pikkurahalla. Kuivuneen liman taas saa liukenemaan keittosuolatipoilla, joita saa niin ikään apteekeista. Nukkuessa vauva kannattaa nostaa hieman päädystä kohotettuun asentoon, tätä varten muun muassa joidenkin vauvapatjojen mukana myydään ns. nuhakiiloja.

Talven kuiva ilma saattaa vaikuttaa myös vauvan hengitykseen, siinä tapauksessa ilmankostutin on hyvä olla olemassa, vaikkapa makuuhuoneeseen asennettuna. Kostea ilma ylläpitää ihon hyvää kuntoa sekä helpottaa hengittämistä.

VAUVAN (ja hoitajankin) IHO:
Vastasyntyneen vauvan iho uusii pian syntymisen jälkeen, joten kuivaa, kuoriutuvaa ihoa riittää. Taipeita kannattaa pitää siistinä mutta niitä ei pidä puhdistaa elleivät ne ole likaisia. Lisäksi märkää ihoa ei pidä pyyhkiä, vaan se taputellaan puhtaaksi. Tässä voi käyttää avuksi pyyhkeitä, harsoja (niitä saa muun muassa Prismoista kuuden kappaleen paketeissa järkevään hintaan noin kympillä), sekä apteekista saatavia haavataitoslappuja (niitä 100 kappaleen paketteja).

Taipeen puhdistus:
Taivetta puhdistaessa kannattaa ensin likainen kohta pyyhkäistä öljytyllä haavataitoslapulla, sitten pyyhkäistään kevyesti uudestaan vedessä kastellulla lappusella. Lopuksi taive kuivataan taputtelemalla.

Kosteutus:
Kuivaa ihoa ei kannata heti rasvata koska sen uudistuminen on normaalia. Lisäksi ihon luonnollinen rasvaisuus kannattaa säilyttää, turha rasvaaminen saa aikaan epätasapainon ja rasittaa ihoa.

Jos kuitenkin tarvitset jotain satunnaisen kuivuuden torjumiseen, olen huomannut Ceridal Lipogeelin olevan varsin toimiva vaihtoehto. Sitä ei ole tarvinnut lisätä kuin sormenpäällinen kun iho on taas normaalitilassa.

Toinen hyvä tuote on Essex, jolla on muun muassa pesuneste, jolla voi pestä vaikka kädet ilman vettä. Vaippoja vaihtaessa tulee pyllyä pestyä veden alla ihan kiitettävän usein.

Kolmas toimivaksi kehuttu tuote on Decubal. Rasvaisuus kannattaa valita käyttötarkoituksen mukaan.

VIRIKELELUT:
Ehdottomasti paras leikkimatto, minkä ostimme on Bright Starts Spots and Stripes Safari Gym. Mukana on yksi muovinen seeprahelistin, nyrkkeilysäkin tapainen kissahelistin, iso omenapeili, tarttumiseen ihanteellinen ampparilelu sekä ehdottomasti kaikkien lelumattoa kokeilleiden lasten mielestä parhain lelu (ehkä ikinä): tiikerisoitin. Tiikerin voi kiinnittää minne vain, ottaa mukaan matkalle ja sitä rataa. Se soittaa musiikkia joko vartin tai pienissä pätkissä aina kun sitä liikuttaa. Se myös soittaa viidakon ja luonnon ääniä. Äänenvoimakkuuksia on kaksi ja vatsassa vilkkuvat eriväriset led-valot soivan musiikin myötä.

Aluksi oltiin skeptisiä, onpas tämä hauska joo, ihan kivoja juttuja. Nyt kun katsoo kaksikuukautisen vauvan innostusta kun tiikeri pärähtää soimaan, sitä ihmettelee miten koskaan on tullut toimeen ilman tätä. On ihmeen hankalaa aktivoida vauvaa, joka ei vielä voi istua, ei oikein ymmärrä mitään, näe sen enempää tai osaa leikkiä itsenäisesti.

PURULELUT:
Yksi ehdottomasti kehutuimmista purulelumerkeistä on myös Suomessa myytävä Sophie The Giraffe, joka on valmistettu luonnonkumista sekä suunniteltu niin jäystämisen kuin tarttumisen suhteen ihanteelliseksi. Kirahvin mukana tulee erityinen kortti, johon voi kirjoittaa muun muassa uuden omistajansa pituuden sekä painon, toivotuksia ja muita tietoja. Jos mietit vauvalle jotakin kivaa lahjaa, Sophie-kirahveissa löytyy hyviä ehdokkaita joka tilanteeseen.

KYLPYTARVIKKEET:
Meille hankittiin hyvä istuma-amme pikkuisia kylpyjä varten, nimittäin Tippitoesin Mini Bath. Se on ensinnäkin hyvänmuotoinen ja mukava istua; asennon ollessa takakenossa, lapsi ei istu selkänsä päällä. Pään takana on myös liukuesteenä toimiva pehmuste ja jalkopäässä on tulppa, josta voi laskea vedet pois. Meillä esimerkiksi kylpyammetta käytetään lavuaarin vieressä pesukoneen päällä ja vesien poislaskeminen on siksi aivan naurettavan helppoa. Kylpyammeen käyttö aivan ensimmäisten kuukausien aikana on hankalaa kun lapsi on vielä niin pieni, että selkä kääntyy ikävästi kaarelle mutta kunhan kokoa tulee lisää, kylpeminenkin helpottuu.

Joka sormelle

Posted on 22/10/2012 by maraia

Mitä tapahtuu, kun aikuinen nainen tulee raskaaksi? Mitä tapahtuu, kun esikoinen syntyy? Mitä tapahtuu, kun ristiäisiä suunnitellaan? Entä mitä tapahtuu kun pariskunta ottaa ensimmäisen asuntolainansa?

Viimeisen vuoden aikana olen kokenut keskenmenon, sitten tullut jälleen raskaaksi ja synnyttänyt esikoiseni. Olen ensimmäistä kertaa suunnittelemassa ristiäisiä sekä tänään, ensimmäistä kertaa, hyväksyimme tarjouksen asunnosta. Omasta kodista. Kodista, jossa on lastenhuone, työhuone, makuuhuone, olohuone, keittiö sekä sauna. Kodista, johon johtaa sievät pikku portaat ja joiden juurelta haetaan posti sievästä pikku postilaatikosta. Kodista, joka on nyt meidän omamme. Yhteinen valinta, yhteinen alku, sekä mikä parasta, meidän ensimmäisen perhejoulumme viettopaikka.

Tässä on niin paljon ensimmäisiä, että pitäisi alkaa kirjoittamaan blogia näiden ensimmäisten kommelluksista. Tuleeko niitä tosiaan niin paljon? Olen melko varma. Tänäänkin päädyimme WÄRK:fest-tapahtumaan Kaapelitehtaalle hieman myöhässä, iltapäivällä vasta. Välittäjä oli meille soitellut aiemmin ja sovimme kauppakirjan allekirjoituksen iltaseitsemän pintaan, joten aikaa pienelle Wärkkäämiselle on. Kävimme paikalla, ihmettelimme kaikkea ja jutustelimme tutuille, jonka jälkeen ryhdyimme kotiin sillä kaksiomme oli kuin pommin jäljiltä ja sitä pitäisi hieman siivota ennen kuin välittäjä saapuu. Iltapalaa jonottaessamme McDonald’silla soitti välittäjä: “Hei, olen nyt tässä muutaman kilometrin päässä tulossa teille päin”.

KIIRE. Mies vastasi kohteliaasti, että meillä menee noin kymmenen minuuttia että olemme kotona ja minä tuskailin tämän jälkeen että et voinut sanoa vaikka että vartin päästä, sillä siivoaminen pitäisi nyt tehdä hypervauhtia. “En minä osaa valehdella”, sanoi mies. Ymmärrän hyvin, itsekin olen typerryttävän rehellinen, vaikka valkoinen valhe joskus voisikin pelastaa tilanteen. Puhisin takapenkiltä, että päästä minut tytön kanssa pois autosta kotiportilla ennen kuin ajelet parkkipaikalle niin ehdin tehdä edes jotain. Juoksin autosta, pyyhälsin portaista, vilahdin ovesta ja heitin kaiken ylimääräisen makuuhuoneeseen, jonka oven suljin. Olohuoneesta taas otin kassin ja ladoin siihen kaiken ylimääräisen roinan, jonka sitten piilotin sohvan kuolleeseen kulmaan. Käsitöitä pursuavat muovikassit vein huoneen toiseen pimeään nurkkaan jumppapallon taakse ja kielsin miestä kovaäänisesti pitämään olohuoneen valot pois päältä. Laiskalla ihmisellä on nopean illuusiosiivonnan taito.

Välittäjä saapui, kirjoitimme nimet tarvittaviin kohtiin ja saimme pitää kynän sillä se kuulemma oli hyvä kynä. Piirtäjänä minulle aina kelpaa hyvin paperilla liukuva kynä, olkoonkin sininen kuulakärkikynä, varsinkin silloin kun sillä on varmistettu ihana ja valoisa tulevaisuus kotoisassa asunnossa. Asunnossa, jonka aion kyllä pitää ihan oikeasti siivottuna. Illuusiosiivoaminen saa jäädä tähän täyteen ahdettuun kaksioon.

Nyt vihdoin on tilaa minun elokuvakokoelmalleni sekä miehen lukuisille lautapeleille. Vielä kun ottaa huomioon sen, että lapsi saa oman huoneen jonka seinille ajattelin maalailla veikeitä asioita, on meillä maailman onnellisin lapsi.

Omituisten otusten perhe

Posted on 09/10/2012 by maraia

Tänään vauva huusi ja möykkäsi makuuhuoneessa. Äiti kirjoitteli tärkeää sähköpostia sohvalla ja isä teki etätöitä, eikä kumpikaan ihan heti ehtinyt juosta tutin perässä (jonka perässä oli juostu jo muutamankymmentä kertaa sitten aamukahdeksan). Vauva vaan wääwätteli tutin perään, kun isä painoi itkuhälyn mikrofoninappia ja huuteli sinne että “WÄÄ!”

Makuuhuoneessa tuli hipihiljaista. Isä ja äiti hekottivat olohuoneessa. Hiljalleen vauva muisti tuttinsa ja alkoi känistä sen perään.

Myöhemmin isä oli lähdössä kouluun ja pakkaili laukkujaan, sitoi kenkiään sekä mietti onko jo pipokeli. Äiti huuteli maitoa lapselle laittaessaan että:
“Kuule, jos minä pesen tänään lisää pyykkiä ja laitan tiskit ja sitten kun tuut kotiin, niin hymyilen niin tuotko mulle sitten karkkia?”
“Yritän muistaa”, isä totesi.
“No, sitten minäkin yritän muistaa”, lupasi äiti.

Vauva ei onneksi vielä ihan ymmärrä asioita, mutta on jo joskus reagoinut nimeensä. Myös hymyyn on toisinaan vastattu ja itkut sun muut käninät muuttuvat välillä esijokelteluksi. Vaatekokoja on pitänyt suurentaa ja puputossuhousut ovat jääneet jo pieneksi.
“Se vauva kasvaa niin nopeasti!” parkuu äiti.
“Aika loppuu kesken, kohta se on jo ihan iso!”

Kuitenkin samalla molemmat vanhemmat ovat innoissaan lapsen kehittyessä, eivätkä malta odottaa kun lapsi oppii istumaan, leikkimään itsenäisesti, tapailemaan puhetta ja nauramaan. Isä miettii mistä hankittaisi suurempi asunto ja minkälaisia lukioita siinä on, eikä äidilläkään ole ongelmia ostaa Tarjoustalon löytörekistä Tuttan potkupukuja yli vuoden ikäiselle. Rahaa kului useampi kymppi, mutta vaatteita saatiin reipas määrä, kun suurin osa maksoi 3 euroa kappale.

Osa vaatteista oli kyllä varsin omituisia, rumia ja jopa kamalia. Esimerkiksi:

Teksti: I am the ugly duckling
Lue: “Tiedän, että lapseni on nyt sysiruma, mutta siitä tulee lopulta ihan nätti ihan oikeesti”.

The ugly duckling -body. Hyvän äidin vaatevalinta, kiljuu suorastaan sitä miten ruma lapsi onkaan kyseessä. Söpö ankanpoikanen ei muuta sitä, että paidan viesti on melkoinen paradoksi.

Äiti kauhisteli paidan hirvittävyyttä, otti siitä kännykällä kuvan ja lähetti sen koulussa opiskelevalle isälle. “Hirvee miten kauhee LOL”, hän kirjoitti tekstiviestiin.
“Kuka näitä ostaa?!” ihmetteli äiti liki ääneen ja osti sen lapselleen. Näin hirvittävää vaatetta ei voi ohittaa, se ostetaan koska se on tahattomasti hauska. Asialle myöhemmin illalla naureskellessaan äiti ymmärsi ostaneensa lapselleen ironisen vaatekappaleen, näin ollen lapsi on jo kuukauden vanhana hipsteri.

Tässä muita äidin löytämiä karmeuksia:

Hän ei oo karmea cowboy ..eiku.

Lapsen ilme kertoo kaiken.

blog.maraia.net

Tag Archives: Perhe