Päivä oli kuten mikä tahansa muukin, vain lounasta vailla. Lähdin pizzanhakureissulle ja jostain syystä päätin pistäytyä sisään siihen kahvilaan, joka on ollut jo vuoden auki ja josta menen ohi liki päivittäin mutta johon en koskaan ole tutustunut. Sisään astuessani huomasin heti ettei kahvilassa ollut mitään mitä voisin haluta, mutta kohteliaisuus- ja lähiyritysten tukemisen nimissä ostin kaksi mustikkapiirakkapalaa. Toisesta oli murtunut pala ja sain siitä puoli euroa alennusta, vaikka noh, murtuuhan ne palat purressakin. Minä olen enemmän sitä “no sittenhän minulla on kolme palaa”-tyyppiä, joka tykkää olla välittämättä tuollaisista. Mukavaahan se silti oli, ei sikäli.
Jatkoin siis matkaani kohti pizzapaikkaa joka olikin sitten kiinni. Ilmeisesti kukaan ei halua tehdä siellä perjantaisin lounasta. Harmistuneena ja ääneen itsekseni jutellen lähdin tien yli takaisin ja päätin puolivälissä jatkaa eteenpäin lähikaupalle, vaikka en ollutkaan einesfiiliksillä. Kyseisen pizzapaikan pizzat ovat parhaita tähän asti syömiäni enkä ollut valmis luopumaan unelmastani saada yksi tai kaksi lisäkiloa.
Kauppaan kulkiessani näin edellä kun roska-auto teki hyvin tehokkaasti töitä. Ei mennyt kovinkaan kauan kun koko pitkä katu oli putsattu roskapusseista ja päätyyn ehdittyään auto ei mahtunutkaan ahtaasta välistä koska kulmaan oli parkkeerattu auto. Kuskit olivat harmissaan, mutta totesivat että koska vieressä on myös kauppa, nyt olisi otollinen hetki parkkeerata auto ja käydä kaupassa. Mentiin sitten koko ronkka kauppaan.
Ostin kaupasta kaikenlaista, tuttuun tapaan huomasin sen olevan huono idea kun on nälkäinen. Ostin kaikkea ja vähän siitä lisäksi, tankkasin mukaan myös ison kasan hedelmiä viikonlopun tuplasynttäreitä varten. Kaupassa yksi äiti taisteli kolmen lapsensa kanssa ja hyllyn takana meno alkoi kuulostaa jo nyrkkitappelulta, mutta siellä he menivät reippaasti rivikkäin, vaikkakin pojat matkivat äitiään joka jatkuvasti aloitti lauseensa muodossa “NYT STOP!”. Kauppa oli täynnä yhtä stoppia kun sujuvasti purjehdin kassalle hämmentävän lounasostoskorini kanssa.
Kassalla pelkäsin että mukaani tarttunut ekokassi olisi liian pieni, vaikkakin se on tunnetusti ihmeellisen kestävä ja tilavampi kuin kassit yleensä.
“Nyt nähdään miten hyvä olen pakkaamaan” sanoin kun äiti lapsitornadoineen saapui latomaan tavaraa hihnalle. Kulmikas, kulmikas, pyöreä, painava.. Otin kassin pohjalta mustikkapiirakat ulos ja ladoin sata banaania tilalle. Lopulta täytin kassini ääriään myöten niin, että hetken mielijohteesta ostamani mustikkapiirakat olivat ylimääräisiä.
“Hyvinhän se meni, kiitos!” huikkasin ja ohjasin itseni ovelle.
Ulkona seisoi edelleen se vihreä roska-auto. Eteen parkkeerattu pikkuauto oli kadonnut, mutta kuskit viettivät autossaan lounastaukoa.
Eteeni avautui oiva tilaisuus:
Voisin kävellä auton ohitse, kiivetä raput kotiovelle ja istua mässyttää mustikkapiirakat suuhuni eikä kukaan minua siitä arvostelisi tai kritisoisi. Paitsi ehkä personal trainer. Ja minä itse. Mutta olisin samalla myös onnellinen mustikkamassu joten se voittaa.
Tai sitten..
Kävelin roska-auton viereen, koputin oveen ja sopersin jotain huonosti mietittyä, kuten etten koskaan ole kiittänyt roskankerääjiä (paras termi minkä siihen hätään keksin) ja tuumasin että te voisitte näistä pitää. Ojensin piirakat ylös ikkunalle ja miehet ottivat ne iloisina vastaan. Toivottelimme siinä toisillemme hyviä viikonloppuja ja jatkoimme matkaamme. Vielä juuri ennen kuin kaveri sai ikkunansa suljettua, kuulin tielläni kuskin hihkuvan odotuksesta.
Tilaisuudet ovat eriskummallisia. Ne esittäytyvät joskus selkeinä hetkinä, joskus niitä taas saa etsiä ja odottaa. Toiset tilaisuudet jättää käyttämättä, toisiin tarttuu ja toisia ei huomaa lainkaan.
Se kuitenkin mihin voimme vaikuttaa, on se tilaisuuksille silmänsä aukaiseminen ja rohkeus tarttua niihin.
Sivuhuomautuksena olen aina inhonnut sanontaa “päivän hyvä työ”. Miten niin päivän hyvä työ? Eikö niitä hyviä töitä voisi tehdä aina kun haluaa, rehellisesti, rakkaudella ja joko annettuun tilaisuuteen tarttumalla tai sellaisen erikseen luomalla? Miksi muka pitäisi olla jokin normi, jonka mukaan toimia.
Uskon etteivät ihmiset tarvitse hyvätyö-minimiä. He tarvitsevat vain rohkeutta toteuttaa itseään.
