Ensin olin vain työntekijä, joka joko ulisi liiallisista töistä tai niiden puutteesta, rahan puutteesta tai ajan puutteesta. Ensin näin itseni vain unelmoivana myyjänä, joka haluaisi joskus olla niissä elokuvissa ja ohjelmissa, joita katsoo. Haluaisi kaivaa hiekkaa pois lapsensa suusta. Haluaisi kirjata kirjaan kun joku huutaa poikki ja teeskennellä, ettei hermostuta Tommi Korpelan seurassa. Haluaisi kaikkea.

Sitten hain Metropoliaan. Kulttuuripuolelle. Ja pääsin perkele sisään. Nyt opiskelen Elokuva- ja radiotuotantoa vai televisio tai mikälie sinnepäin se oli. Minusta tulee medianomi.

Sitten tein joulukuun 20. päivä raskaustestin. Oli muuten kihlajaispäivä se. Ja kaverin hääpäivä. Ja se olikin perkele positiivinen. Nyt availen salaa nappeja ja löysään vyötä. Minusta tulee äiti.

Tänään, ihan siis äsken oli ensimmäinen koulupäivä. Neljä tuntia kuuntelemista, yritin keskittyä siihen mitä sanottiin, välttää kylmän huoneen ajattelemista ja pysyä liikkumatta kun huomasin hytkyttäväni vierustoverin juomapulloa. Meillä oli pistokoe, olin kirkkaasti keskitasoa eikä minulla ollut kuin yhdenvärinen kynä. Pitää hankkia lyijykynä JA punakynä niin on tarvikkeet sitten seuraavalla kerralla mukana. Kuulakärkikynä ei ole ystävä, ei aina.

Siellä sitten istuin, hytkyin ja mietin että mitä hemmettiä minä täällä teen. Ala on ihana. Minulla on siihen hyvät valmiudet ja journalismia minussa on vaikka kokemusta ei olekaan. Muutenhan se olisi ihan tavallista, että kokemusta ei ole mutta kun meillä on sattumoisin luokalla tyyppi joka löytyy IMDb:stä hemmetin pitkän listan kera, koen pientä alemmuuskompleksia.

Lisäksi, tämä vatsan paisuminen. Miten saan kaiken mahtumaan? Jos onnistuisin käymään kouluni neljässä vuodessa, pääsen koulun kustantamalle matkalle luokkani kanssa. Lukioaikana en valmistunut silloin kuin muut ja se oli vähän kurjaa, siinä mielessä olin kyllä valmistumassa nyt mutta miten ihmeessä kun tätä menoa poksahdan siinä syyskuun alkuviikolla?

Jotta koko asia ei olisi niin harmaa ja synkkä ja pelottava, voin kertoa että eipä kyllä se koulukaan mikään helppo laitos ole. Ilmeisesti sieltä joutuu joskus evakkoon luokista kun vanhasta verkatehtaan talosta on saattanut tulla katto sisään. Tai esimerkiksi radioluokan vallannut muun muassa vesivahingoista johtunut home joka vaatii aina suojavarusteet ennen kuin luokkaan voi edes mennä. Internet ei toimi, järjestelmät ei toimi, se ja se on monesti rikki ja ilman sitä sun tätäkin pärjää. Jollakin tasolla kaiken tämän kamaluuden keskellä tuo Arabianrannan verkatehtaan rakennus on vieläkin ihastuttavampi oikutellessaan. Persoonallisempaa rakennusta saanee etsiä.

Mutta toistaiseksi minun on väisteltävä hometta, haettava viltti luokan nurkasta ja istuttava tuolin reunalla, ettei housujen vetoketju paina rakkoa kun tuntuu että muuten juoksen minuutin välein vessassa.

Minä en ole valmis tähän en ole en ole
Minä en ole valmis äidiksi, minä en ole valmis kouluun, minä en ole valmis muuttamaan enkä halua asua enää tässä asunnossa. Haluan painaa pääni tyynyyn ja sulkea silmäni ja lukita maailman ulkopuolelle minua häiritsemästä.
En ole valmis!
EN OLE!

Mutta.
Ruotsin tasokoe koittaa ylihuomenna. Onnea vaan ja hej på dig, sanoi Saga.