Unitango

Yöpuulle meno menee tässä kämpässä seuraavasti:
Kahdeksan maissa vauva juo lämpimän maidon ja syö noin desin puuroa. Tänään vauva maistoi ensimmäistä kertaa Hipp:n puurojauhetta. Tulos: pyyhitään puuro sormilla pois kielen päältä itse syöjän toimesta.

Tämän jälkeen odotetaan josko vaippaan ilmestyisi vielä jotain mutta pian se vaihdetaan joka tapauksessa. Äiti on oppinut, vihdoinkin. Monta 5 minuuttia pidettyä vaippaa se vaatikin. Yövaatteet puetaan päälle, vauva hieroo silmiään. Vauva syliin, tuuletin pois päältä, kaihtimet kiinni ja ikkuna säppiin. Äiti pitää vauvaa sylissä, laulaa ja keinuttaa. Vauva nauttii. Lisää vain tutti.

Vauva ujutetaan salaa pinnasänkyyn. Vauva retkahtaa äksäksi raajat joka ilmansuuntaan. Äiti siirtää hiljaa pupun vauvan kainaloon. Äkillinen piristyminen. Vauva avaa silmänsä, tarttuu unipupuun ja siirtää sen jalkojensa väliin. Työntelee jalkojaan pinnasängyn välistä. Jalka jää jumiin. Itkettää. Tutti tippuu. Äiti laittaa tutin. Vauva tarttuu tuttiin, heittää sen sängyn toiselle reunalle. Jalka pinnasängyn välissä taas. Vauva tarttuu tuttiin, ottaa sen pois. Äiti ei viitsi enää neljättä kertaa korjata. Vauva etsii sen itse, laittaa suuhun, kääntyy kyljelleen ja sulkee silmät.

JEE! Äiti istuu ilmeettä paikallaan päästämättä ääntäkään, mutta päänsä sisällä hän huutaa riemusta.

Vauva hipsuttelee unipupua. Avaa silmät. Tarttuu tuttiin ja heittää sen pois. Äiti joutuu nousemaan ylös laittaakseen tutin takaisin “koska vauva on niin väsynyt”. Vauva räväyttää silmät ammolleen, kääntyy salamana selälleen ja hihkuu vähän kiljahdellen samalla kun unipupu heiluu sätkivien raajojen mukana. Äiti laittaa tutin. Vauva sanoo “tä tä, tihh, äit-ti” ja leikkii tutilla. Äiti istuu alas ja huokaa.

Isä, joka on katsonut hetki sitten uutta talouteen hankittua animaatioelokuvaa eikä sitä pysty jatkamaan ennen kuin äiti on vapautunut vauvan nukuttamisesta, saapuu paikalle. Äiti pakenee riemuissaan jääkaapille hakemaan siellä makaavan suklaavanukkaan.

Isät on kivoja.

Vauva itkee tietäessään, että iltaleikki on tältä illalta ohitse. Hah! sanoo äiti.

Vauva nukahtaa viidessä minuutissa. Äiti on tästä riemuissaan mutta on salaa varjoissa katkera.

Joskus se kyllästyttää

Joinakin päivinä äiti on vaan väsynyt. Väsynyt syöttöihin, toimimaan kun käsketään, lähtemään liikkeelle kymmenen eri vermeen kanssa, suunnittelemaan reittinsä ettei juutu vaunuineen mihinkään ja pelkäämään, ettei seuraavaan bussiin mahdu.

Kyllästynyt olemaan tarvittu, laittamaan muiden tarpeet omien edelle ja elämään tällaista elämää. Olisipa niin hienoa olla vapaa velvotteista, jäädä kotiin vain siksi ettei huvita tehdä muuta ja saada se mahdollisuus kipaista äkkiä kauppaan.

Vauvan kanssa ei kipaista minnekään.

Ja sitten vielä saattaa kokea syyllisyyttä siitä, että ressukkavaavia näin inhoaa ja haluaa sen seurasta. Että olisi valmis jättämään sen taakseen yhden cappucinon tähden.

No tietenkään en ole. Ärsyttävä ärsytys kaikkoaa aina hetkeksi kun kumarrun lapseni ylle ja se ilostuu minut nähdessään, tuo kädet tohkeissaan suunsa eteen ja nauraa hekottaa. Ärsytys häviää aina hetkeksi, kun nostan ihanan lämpöisen lapseni syliin kun hällä on paha mieli.

Yksityiset hetket on niitä, kun väsyttää. Ne hetket, kun voisin olla jotain muutakin, kuin äiti.

“Mene vaunulenkeille”, sanotaan. Vaunulenkeille? Ovatko vaunulenkit ratkaisu siihen, että haluaisin hetken vapautta? Jos kurjalta tuntunut elämä ei ole aiemminkaan parantunut sillä, että lähden säähän kuin säähän kulkemaan määränpäätöntä ympyrää, niin miten se kävely voisi nyt olla avuksi?

Vertailun vuoksi, olettaen että nyt olen sitä kävelevää tyyppiä, kävelythän käyvät niin, että puen päälleni, menen ulos, kävelen määränpäättömästi, tulen kotiin. Tätä katsellessa, miten voi vauvan pukeminen, oma pukeminen, vauvan kantaminen, vaunujen varastosta ulospuskeminen, teillä ympäriinsä työntäminen, varastoon takaisin puskeminen, vauvan kantaminen, vauvan riisuminen, itse takin riisuminen, vauvan vaihtaminen ja vauvan syöttäminen olla millään tavalla rentouttavaa?

Oikea ratkaisu näihin tilanteisiin olisi se, että isä lähtisi niille vauvalenkeille ja äiti vetäisi hetkellisesti kuuman suihkun, suklaavanukkaan ja nokoset.

Isälle korttiin

Nyt kun päivä on jo kääntynyt isänpäiväksi, lienee hyvä mattimyöhäisiä varten julkaista pari isärunoa jotka itse olen korttirunoiksi runoillut. Näitä saa vapaasti käyttää, mutta toivon että yhteydessä mainitaan kirjoittaja. :)

pieni söpö tyttönen tässä
herttaista isää on kiittämässä
kiitos isä, kun kodin mulle annat
kiitos, että rakkaudella kannat
kiitos siitä, ettet koskaan mua hylkää
ansiostas en maailmaa mä pelkää
kotiin kun saavun, vastassani olet
rakkaudella halaat, mulle hymyilet 

ja toinen hieman pidempi isäruno niille monimutkaisemmille isäsuhteille:

Isälle mitä kertoisin,
sanoakseni sen vähin sanoin;
kaiken mitä hän on.

Miten muotoilen lauseeni kirjavat
kuvatakseni häntä paremmin?

En tahdo kertoa vain tärkeintä
ja jättää pois yksityiskohdat,
sillä juuri niillä on merkitystä.

En myöskään tahdo julistaa,
en tahdo liikaa sanoja
vaan kaiken oleellisen.

Tahdon sanoa jotain täydellistä.

Tahdon kertoa: Isä on vahva,
turva joka ei petä, johon tukeutua.

Tahdon muistaa: Isän varjo lohdutti,
kun pimeässä peiton alla pelkäsin.

Tahdon kiittää: Isän neuvot minut muovasi,
valmis olen taistelemaan selviytyäkseni.

Tahdon pyytää anteeksi: Kaksi mieltä,
lapsi kuin isänsä – jääräpäinen ja oikeassa,
tosin viisautta vailla.

Tämän kaiken tahdon sanoa,
kertoa täydellisin lausein.

Isä on vahva, isä on valpas,
isällä on rohkeutta, isä on viisas.
Isä neuvoo ja isä luottaa,
isä rohkaisee ja isä rakastaa.

Ja se on totta, tapahtui mitä tahansa:
vahvat on tunteet isää kohtaan lapsella.

Vielä lisäksi runo, jonka kirjoitin kummeille, isomummulle, mummille, papalle ja vaarille tyttäreni kastejuhlaan. Runo kirjoitettiin alunperin mummille mutta se on kuitenkin muunnettavissa vaikka kaikille maailman isille. Vaihtoehtoinen aloitus on liitetty runon loppuun, muuten runon sisällä voi huoletta vaihtaa vastaanottajan mummista miksi ikinä tahtoo:

Pieni lapsi
kaipaa mummia,
näyttämään juttuja,
kertomaan kummia.

Jonkun joka huolehtii,
kädestä pitää.
Mummin, joka ei
pelkää mitään.

Jonkun, joka piiloon
mörötkin ajaa,
jonka tunnistaa kaukaa,
eestä ja takaa.

Sen, joka keinuun
vauhtia antaa,
joka peiton alle
lapsosen kantaa.

Mummi on se,
joka öisin herättää:
”Sinä yskit, pieni”
ja antaa lääkettä.

Muuta lapsi ei tarvitse,
iso halaus riittää.

Rakkaudesta lapsi
mummiaan kiittää.

P.S.
Mikäli runon kohteena on mummu, isomummu, eno, kummi, pappa tai vaikka vaari,
runon voi aloittaa näin:

Pieni lapsi
isää kaipaa,
jolla on tarinoita
ja aina aikaa.

Jonkun joka huolehtii…