Päivän ensimmäiseksi kummallisuudeksi voinemme laskea sen, että yleensä tunnun heräävän johonkin kappaleeseen, joka soi pääni sisällä. Siis kappale, jota en ole käytännössä kuullut mistään kun en musiikkia kotonani kuuntele vaan joka kaikuu jostain takaraivon syövereistä ja piinaa minut hereille. Kyseessä ei ole samanlainen piinaaminen kuin se kerta kun nukahtaessani päässä söi se telkkarin sipsimainoksen pirullinen Hölläillään-luritus, joka sai minut näkemään koko yön unia joissa joku puukotti minua vatsaan. Pikemminkin kyseessä oli vain tilanne jossa musiikki saattaa valvetilaan pelkällä ärsyttävyydellään.

Perjantai polkaistiin komeasti vauhtiin Neiti Groovella. Keittiössä puuhaillessamme mieskin ihmetteli, miksi hän huomasi lauleskelevansa kyseistä kappaletta vaikka sitä nyt ei ole kotvaan missään kuullut. “Koska se soi mun päässäni”, totesin. Lienee yleisesti tunnettu fakta, että laulan sitä mikä päässä helisee. Toisinaan ne kipaleet ovat ihan oikeitakin kappaleita.

Tänään taas löysimme aivan uusia sfäärejä Stigin Puumaa mä metsästän -kappaleella. Tämä kappale taas on jossain määrin merkittävä virstanpylväs, sillä kun asetuimme autoon ensimmäistä kotimatkaa varten, mies käynnisti auton ja radiossa alkoi kuulua jutustelua. Hetken päästä, minun katsoessani maisemia pöllämystyneenä kuin ensimmäistä kertaa, mies totesi että tämä on vaavin eka kappale! Hetken ehdin iloita kunnes tajusin, että olisi tosin ollut hienompaa jos virallinen ensimmäinen radiosoitto olisi ollut jotain muutakin kuin Stigin Puumaa mä metsästän. Toivottavasti tämä ei tarkoita mitään tulevaisuuden kannalta.

Yksi kummallisuus on myös se, miten tuteilla on kyky vaeltaa paikoista toiseen. Mies tuossa juuri ihmetteli miten on mahdollista, että tutti joka asetetaan toistuvasti kauas selälleen nukahtaneesta vauvasta, päätyy hyvin lyhyessä ajassa kiinni sen otsaan. Huolimatta siitä minne tutti nostetaan. Vaikka se olisi kaukana vaavin pään takana, se vaeltaa uskollisesti paikalleen.

Mutta se, mitä jaksan ihmetellä eniten on ihan vaan se fakta, että millä ilveellä noin pieni toukka (tällä hetkellä 52 senttiä ja 3930 grammaa), jaksaa vetää monta kertaa päivässä liki tai jopa yli desin verran maitoa per kerta. Fiksu ja viitseliäs ihminen pitäisi päiväkirjaa mutta ilmeisesti minä en ole sellainen. Pitäis ja pitäis. Paino kuitenkin on hyvissä mitoissa, vaikka viikossa nyt tulikin 300g kerralla, joten olen sitten vaikka huolissani myöhemmin jos aihetta on. Tällä hetkellä suurin hätä lienee kylmät varpaat ja pikku niistäjän kamaluus joten me ollaan varmaan sitten ihan tyytyväinen pikku perhe.

Kylpyhetken meemilopetus, brushie brushie!