Rupesin käymään läpi näitä lippulappuja ja juttuja joita pitää ruksia ja täyttää ja sopia ja meinata että saadaan kaikki asiat ajallaan liikenteelle. On lomakkeita, on kokeita, on soittoaikoja ja perhevalmennuksia. Ihanaa, mikä sekamelska, varsinkin kun huomaat, että joidenkin soittoaika loppui noin 1,5 tuntia sitten. Yay!

Kuitenkin tässä ihmetellessäni tuli sitten sellainen asia eteen, nimeltään:
VOIMAVARAMITTARI LASTA ODOTTAVILLE VANHEMMILLE

Tämä pitäisi sitten ensi kerraksi ruksia niin isän kuin äidinkin, että olenko täysin, osittain, osittain eri vai täysin eri mieltä. Äiti on ruksi, isä on nolla (aika mukava assosiaatio tuostakin tulee, jos sitä rupeaa miettimään). Vaikkakin juttujen ympyröiminen on minusta hauskempaa kuin ruksiminen, olin silti iloinen että pääsen ruksimaan koska mielestäni osaan tehdä varsin nättejä rukseja.

Noh, kuitenkin tässä sitten istuin ja luin hieman huvikseni niitä mittarin väittämiä. Väittämiä kuten:

– Tunnen itseni terveeksi.
En nyt erityisemmin tunne kun olen ollut viikon sairaslomalla ja yskinyt kiitettävästi

– Olen tietoinen päihteiden (alkoholi, huumeet) käytön haitoista sikiön kehitykselle / omalle terveydelleni jne. kenenkään läheisen alkoholinkäyttö ei aiheuta minulle huolta.
Mm.. Paitsi nyt kuka tahansa joka on pikkuisen maistissa ja päättää pyörittää lasta “helikopterissa” koska “se on hauskaa”. Itse asiassa kuka tahansa joka päättää pyörittää lasta “helikopterissa”.

– Minusta pidettiin lapsena hyvää huolta / Lapsuudenkotini oli turvallinen / Minut hyväksyttiin omana itsenäni jne.
Saattaapi olla, että yleisesti ottaen kaikki tykkäävät että ihan kivaa oli vaikka lapsena sitä raivosi vihaavansa maailmaa kun toinen sai kivemman lelun Kinderistä.

– Pystymme puhumaan tunteistamme / ristiriitoja herättävistä asioista.

– Pyrimme kotitöissä joustavaan, molempia tyydyttävään työnjakoon.
Ja missäs taloudessa tämä utopia ihan oikeasti toteutuu pyrkimystä pidemmälle?

– Lapsen odotus ja syntymä tuntuvat kohdallani luonnollisilta elämänmuutoksilta.
– Luotan siihen, että opin hoitamaan lastani.
– Tiedän, että ristiriitaiset tunteet kuuluvat odotusaikaan.
– Tiedän, että vanhemmilta saamani malli äitinä tai isänä toimimisesta vaikuttaa omaan tapaani toimia vanhempana.

– Tiedän, että voin oppia toimimaan vanhempana toisin kuin omat vanhempani toimivat.
:——DDD Ilmeisesti onnellisesti oikeassa olevat vanhemmat ovat yhtälailla utopiaa kuin tasa-arvossa siivottu koti.

Ja vielä paras tähän asti:

– Meillä on riittävät taidot kotitöiden tekemiseen (kuten ruuanlaitto, pyykinpesu, siivoaminen).
Ikävä kyllä minun ruoanlaittokykyni on hieman vajaa, ainakin sen hyvän onnistumisprosentin ja suolaamisen osalta, mutta toisaalta taas meillä vain minä pesee pyykkiä. Ehkä niitä säikähtäneitä teinivanhempia mitataan tällä kysymyksellä, tällaiset jäärät kun olis jo kauan sitten kuolleet pois jos ei ruokaa osaisi laittaa tai kämppää siivota.

Nämä on niin kivoja nämä lomakkeet. Tosin kuumottavinta lienee täyttää se yksi vihkonen missä kysytään meidän urheilutottumuksiamme – mehän tosiaan olemme nörttejä ja nörteiltä urheilusta uteleminen on vähän sama kuin olettaisi Hobittien käyttävän kenkiä.