“Hyvin on mennyt” huudahdan kun joku minulta kysyy.
“Ei tunnu missään eikä aamupahoinvointiakaan ole!”
“Helpolta vaikuttaa, nyt sitten vaan odotellaan.”

Jep jep. Tänään töissä, jo aiemmin aamulla vähitellen jotain syöneenä, laitoin hyllynreunaan hintalappuja ja koin yllättävän pahoinvoinnin aallon. Rupesi heikottamaan, oksettamaan, väsyttämään, hengästyttämään ja huimaamaan. Nojailin salaa kahvinkeittimiin ja puhaltelin, toivoen hiljaa että kohtaus menisi ohitse. Piti ihan taistella, etten lampsinut tyttöjen vessaan istumaan ja lorvimaan.

Sitten koulussa taas söin tauolla yhden meetvursti-sämpylän ja puputin perään kassista löytyneen suklaapatukan. Ilmeisesti keho pisti insuliinitasot kattoon sillä hetken päästä nukuin tunnilla. Pitäisi ihan oikeasti löytää joku ratkaisu tuohon nukahteluun, veikkaan että lisääntynyt paino rintakehällä on tuonut takaisin tuon tilan nimeltä Hengitysvaje eli obesiteetti-hypoventilaatiosyndrooma (OHS). Ainakin olen huomannut, että selällään nukkuminen on yhtäkkiä epämukavaa ja onhan toi rintavarustus kasvanut jo toisesta viikosta lähtien. Pian hukun maitorauhasiin.

Ja vasta tulee toinen kuukausi täyteen. Moro.

Kun nyt ees selviäisi normaaleista askareista mutta alkaa vähitellen epäilyttämään koko homman toimivuus. Ei menekään ihan niin muhevasti, kuin alunperin ehdin toivouskoa.