Olen menossa lähiaikoina, aikuinen ihminen, kolmevuotiaan ja suht helppohoitoisen lapseni kanssa laivalle ensimmäistä kertaa. Mukana on toinen samanlainen, aikuinen ihminen ja suht helppohoitoinen lapsi.

Olen aivan äärettömän hermostunut. En matkusta yleensä mihinkään. Enkä mene yleensä uusiin paikkoihin. Kun saavun johonkin joka on aivan uusi paikka, minulla on vaikeuksia käsittää mitä minun tulisi seuraavaksi mennä tai mitä minun tulisi seuraavaksi tehdä. Jo pelkästään ovi josta en ole aiemmin kulkenut aiheuttaa minussa kauhunsekaisia tunteita. Mihin suuntaan se aukeaa? Kummalla sivulla on saranat? Johtaako se oikeaan paikkaan? Aukeaako se sisältäpäin?

Elämä tällaisessa maailmassa on vaikeaa. Elämä tässä hämmennyksessä on vaikeaa.

Nyt olen menossa toiseen maahan jossa on toinen maa! Paljon tuntemattomia ovia ja ilmansuuntia ja käytäviä ja toimintatapoja ja rahoja ja porttikongeja..

Olen tässä tämän vuoden puolella saanut alustavan diagnoosin keskittymishäiriölle. Olen myös kuulemma selvästi jonkin sortin hahmottamishäiriön uhri, jos niin nyt voi sanoa. Tämän tietäessäni se tuo lohtua sillä syy kaikelle pelkäämiselle ei olekaan oma vajavaisuuteni niinkään vaan seikat joille en voi mitään. Minulla on jonkin sortin aivovaurio, joka vaan on. Aivot puskee porkkanaa ja sille ei voi mitään.

Nyt voinkin vihdoin, näin liki 36 vuoden iässä todeta, että hitto kun pelottaa lähteä jonnekin kauas ilman aikuisen valvontaa. Onneksi on sentään kaveri matkassa ja laivassa paljon osaavia ammattilaisia. Pitäisikö itsellekin laittaa sellainen Muumi-osoitelappu niskaan?